Palkitseminen

Tampereen korkeakouluyhteisön opettajan on mahdollista saada korkeakoulun myöntämiä palkintoja laadukkaasta opetuksesta. Sekä Tampereen yliopistossa että ammattikorkeakoulussa jaetaan vuosittain tunnustusta ansioituneille opetustyön kehittäjille.

Pedagoginen teko -kunniakirja myönnetään vuosittain toiminnalle, joka on kehittänyt merkittävällä tavalla pedagogiikkaa sekä TAMKissa että sen ulkopuolella.

TAMKissa opiskelijakunta Tamko jakaa vuosittain Vuoden TAMKilainen -tunnustuksen henkilölle, joka on merkittävästi ja pitkäjänteisesti kehittänyt opetusta, opiskeluympäristöä tai ammattikorkeakouluyhteisöä kuluneen lukuvuoden aikana. Tunnustus on jaettu vuosittain lukuvuodesta 2004–2005 alkaen. Tamkon sivulla on palkinnon saajien Hall of Fame.

Tampereen yliopisto jakaa vuosittain Hyvän opetuksen ja opetuksen kehittämisen palkinnon. Palkinnon tarkoituksena on tehdä näkyväksi laadukasta opetusta ja opetuksen kehittämistä. Palkittavat voivat edustaa opetus- ja tutkimushenkilöstön lisäksi esimerkiksi tukipalveluita, kirjastoa, hallintoa, työelämää tai muita yhteiskunnallisia toimijoita.

Hyvän opetuksen ja opetuksen kehittämisen palkinto jaetaan TLC:n vuosittain järjestämässä pedagogiikan seminaarissa.

Korkeakouluyhteisössä palkitut

Alla näkyvät viimeisimmät korkeakoulukohtaiset tunnustukset.

TAMK

Pedagoginen teko 2020:

Vuoden 2020 pedagoginen teko -kunniakirja myönnettiin TAMKin DigimentoreilleHenri AnnalaJaakko Aumala, Kati BorgMarja JaronenMatti KarlssonMiina Kivelä, Harri Saarinen, Maaret Salminen, Nina Smolander, Sami Suhonen, Sanna Sintonen, Matti Ruippo, Juho Tiili ja Jarmo Vihmalaakso.

”Digimentorit ovat toimineet vertaisauttajina meille tamkilaisille, joskus jopa kädestä pitäen. He ovat jakaneet kokemuksia ja ratkaisuja opetuksen kysymyksiin niin korkeakoulun sisällä kuin myös kansainvälisissä verkostoissa.”

Vuoden TAMKilainen 2021:

Lehtori Petteri Jekunen, Teknologiateollisuus

”Petteri on innovatiivinen, kannustava ja inspiroiva. Erityisesti pandemian aikana hän on pyrkinyt keventämään tunnelmaa ja piristämään opiskelijoita aikaisissa aamuissa. Hän selkeästi panostaa opetuskokonaisuuksiin valmistelemalla ne hyvin ja hänen kokemuksensa tuo oman lisänsä koululle.”

Yliopisto

Hyvän opetuksen ja opetuksen kehittämisen palkinto 2021

Insinöörimatematiikan flippaus: Elina Viro (ENS)

Pandemia-aikana tehty tutkinto-ohjelman henkilöstön ja opiskelijoiden yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia lisännyt työ: Kirjallisuustieteen tutkinto-ohjelma ja Teema ry

Pedagogiikan seminaari 1.6.2021

Tampereen yliopisto luovutti seminaarissa palkinnon hyvästä opetuksesta ja opetuksen kehittämisestä. Palkinnot jaettiin pedagogiikan seminaarissa, jossa keynote puheen piti apulaisprofessori (tenure track) Hanna Järvenoja Oulun yliopistosta.

Lisätietoa intrauutisessa Hyvän opetuksen ja opetuksen kehittämisen palkinnot on jaettu lock.

Kansainväliset ja kansalliset pedagogiikan palkinnot

Opetustyötä tekevien on mahdollista hakea myös kansainvälisiä palkintoja, joita myöntävät esimerkiksi Reimagine Education ja kansallisia palkintoja myöntää esimerkiksi Ammattikasvatuksen tutkimusseura OTTU ry.

Linkit tarkistettu 6.9.2020