Konferenssit

Opetustehtävissä toimivat henkilöt tarvitsevat uusia ideoita ja vuoropuhelua kollegoidensa kanssa kehittyäkseen työssään. Oman opetuksen kehittämiseen voi saada ideoita kuulemalla muiden kokemuksista esimerkiksi kansallisissa ja kansainvälisissä konferensseissa, joissa jaetaan kokemuksia ja hyviä käytänteitä. Konferensseista saatuja kokemuksia ja hyviä opetuksen kehittämiseen käytänteitä kannattaa jakaa myös muille Tampereen korkeakouluyhteisössä.

Ehdotuksen tälle sivulle lisättävästä konferenssista voi lähettää palautelomakkeen kautta. Konferensseja voi mainostaa myös TLC:n opettajainhuoneen keskusteluissa.

TAMK

Kansainvälisiin konferensseihin osallistumiseen puhujana on mahdollista hakea rahoitusta vuosittain elokuun liikkuuvuushaussa. Mikäli kyseessä on pelkkä osallistuminen ilman omaa esitystä, rahoitus tapahtuu oman yksikön tai hankkeen kautta.

Yliopisto

Opettajan pedagogiikan konferenssimatkarahasto

Pedagogiikan konferenssimatkarahaston tarkoituksena on kannustaa yliopiston opettajia ja opetuksen kehittäjiä osallistumaan opetuksen kehittämisen konferensseihin ja näin luomaan verkostoja sekä ulkomaisten että kotimaisten yliopistojen ja opettajien kanssa. Yliopiston pedagogiikan konferenssimatkarahasto lock.

Kotimaisia konferensseja

Pedaforum 2023, Tampere

ITK-konferenssi

AMK- ja ammatillisen koulutuksen tutkimuspäivät, 2023

Kasvatustieteenpäivät 2023, Vaasa

Aikuiskasvatuksen päivät 2023

Kansainvälisiä konferensseja

EAIE
EAIR
EAPRIL
NordYrk
OEB, Berlin

Listaus koulutukseen ja teknologiaan liittyvistä konferensseista.

Lisää tietoa henkilöstölle

TAMKin lock henkilöstön kansainvälisiin konferensseihin osallistuminen.

Yliopiston lock pedagogiikan konferenssimatkarahasto.

Linkit tarkistettu 9.3.2021