Opetussuunnitelma yhdistää opetuksen, tutkimuksen ja yhteiskunnallisen kontekstin

Osallistuin yliopistopedagogiikan englanninkieliselle opintojaksolle Opetussuunnitelma ja koulutuksen yhteisöllinen kehittäminen, jonka myötä olen alkanut pohtia entistä syvällisemmin rooliani akateemisen yhteisön jäsenenä. Olen taustaltani sosiologi ja viimeiset viisi vuotta työskennellyt sosiaalipolitiikan tutkimusryhmässä. Siis todellinen generalisti. Tutkimukset voivat käsitellä mitä vaan maan ja taivaan väliltä.

Opintojakso alkoi pohdiskelulla yliopiston yhteiskunnallisesta sivistystehtävästä ja opetuksen kaupallistumisesta. Nykyään korkeakoulutuksen laatua arvioidaan työllistymisen perusteella. Tunsin tämän. Valmistuin itse maisteriksi vuonna 2012. Tuolloin Satakunnassa ei ollut huutava pula sosiologeista. Nyt asiaa pohtiessani tuntuu, että minä ja monet muut emme tienneet mitä osaamme ja minkälaisiin töihin koulutus antaa valmiuden. Toisin kuin monella erityisalalla, sosiologin koulutus ei anna ammatillista pätevyyttä. Keskustelimme kurssimme pienryhmässä pitäisikö generalistialoilla olla erityisiä pätevyyksiä antavia opintojaksoja, kuten teknisillä aloilla. Työllistyminen hyvin kilpaillussa työelämässä asettaa opiskelijoille kovia paineita.

Opintojaksolla kysyttiin, onko humboldtilaisen sivistysyliopiston ajatusta enää olemassa. Yliopisto ei ole enää vain etuoikeutettujen ihmisten harrastuspaikka tai valtion viranomaisten opinahjo, vaan paljon kytkeytyneempi talouteen. Opetussuunnitelmaa joudutaan mukauttamaan yhteiskunnan ja elinkeinoelämän tarpeisiin. Edelleen ajattelen, että käytännöllisemmän opetuksen kehittämisessä on työsarkaa generalistialoilla, mutta opintojakson aikana tämä ei enää näytäkään päällimmäiseltä ongelmalta. Tutkijaopettajana tehtäväni on auttaa opiskelijoita ymmärtämään ja etsimään itse keinoja, kuinka toimia muuttuvassa maailmassa. Kyse on syvällisestä maailmaan osallistumisen tavasta, ei vain ihmisten kouluttamisesta työelämän tarpeisiin.

Kevään aikana olen alkanut pohtia paikkaani akateemisessa maailmassa. Näen, että opetussuunnitelma on olennainen rakenne opetuksen, tutkimuksen ja yhteiskunnallisen kontekstin yhdistämisessä. Kyse ei ole vain siitä, miten opiskelijat työllistyvät, vaan siitä, millaisia ajatteluvälineitä he saavat ja millaisia ihmisiä heistä tulee. Osana tätä prosessia, tehtäväni on edistää sellaisia arvoja ja ajatuksia, jotka koen tärkeiksi. Näin vien eteenpäin saamaani opetusta ja osallistun tieteen uudistumiseen sekä tutkimuksen että opetuksen avulla. Kysyn itseltäni, minkälaista akateemista maailmaa edistän, miten opetan opiskelijoita ajattelemaan ja minkälaista maailmaa toiminnallani tuotan. Tiedekunnan ja oppiaineen sisällä opetussuunnitelma on keskeinen väline, mutta se yhdistyy laajempaa työhöni tutkijaopettajana.

Keskustelimme opintojaksolla oppimistavoitteista sekä niiden muodostamista kokonaisuuksista. Vastaan kaikkien yhteiskuntatieteiden opiskelijoiden yhteisestä ”Ihminen ratkaisee”-opintojaksosta. Sille otetaan 350 juuri opintonsa aloittanutta opiskelijaa. Kyseessä on äärimmäisen tärkeä opintojakso. En ollut aiemmin täysin ymmärtänyt, miten tärkeää on sanottaa opiskelijoille, mitä opintojaksolla oikeastaan on tarkoitus oppia. Sen aikana esitellään eri alojen näkökulmia kestävään kehitykseen, mutta substanssia tärkeämpää on piirtää tieteenalojen eroja ja auttaa opiskelijoita näkemään itsensä yhteiskuntatieteilijöinä ja tulevaisuuden kestävän kehityksen asiantuntijana. Ensi syksynä aion sanoittaa opiskelijoille tarkemmin oppimistavoitteita ja keskustella oppimisesta heidän kanssaan.

Antti Wallin, tutkijatohtori, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Tampereen yliopisto