Akateemisesta vieraanvaraisuudesta

Mitä on ’Academic hospitality’? Tämä käsite tuli vastaan kuunnellessani tieteellistä esitystä ECER konferenssissa Glasgowissa. ’Akateeminen vieraanvaraisuus’ oli keskiössä Norjan akatemian rahoittamassa tutkimusprojektissa. Heidän projektissaan akateemista vieraanvaraisuutta tarkastellaan monitieteisen koulutuksen kehittämisen kontekstissa. Aloin pohtimaan: mitä akateeminen vieraanvaraisuus tarkoittaa ja olisiko sillä käyttöä suomalaisen yliopiston pedagogisessa kehittämisessä?

Mitä se on?

Akateemista vieraanvaraisuutta luonnehditaan akateemisen työn peruspiirteeksi; se näkyy muun muassa avoimuutena ja uteliaisuutena vieraalle ja tuntemattomalle, oli sitten kyse uudesta ideasta, tiedosta tai ihmisestä. Akateemisessa vieraanvaraisuudessa voidaan hahmottaa vastuuhenkilön (host) ja vieraan (guest) roolit.

Phipps ja Barnett (2007) kuvaavat neljää erilaista akateemisen vieraanvaraisuuden ilmenemismuotoa. Materiaalinen vieraanvaraisuus voi tarkoittaa jotakin materiaalista, kuten pääsyä konferenssiin tai vaikkapa esteetöntä digitaalista oppimisympäristöä opiskelijalle. Epistemologinen vieraanvaraisuus viittaa valmiuteen antaa ja ottaa vastaan uutta tietoa ja uusia ideoita, myös yli tieteenalojen rajojen. Lingvistinen vieraanvaraisuus viittaa valmiuteen muokata kieltä toisten kielitaidon mukaan, opetella uutta kieltä tai puhetilan antamista muille opetuksessa ja kokouksissa. Turistinen vieraanvaraisuus viittaa valmiuteen olla, ei vain vastuuhenkilö vaan myös ihminen, jutustella ja tutustua, ottaa/lähteä mukaan kokemaan ja näkemään jotain paikallista, tulla osaksi yhteisöä. Myöhemmin on nostettu esille myös vieraanvaraisuuden ilmeneminen affekteina ja emootioina (McCune 2022; Zembylas 2020).

Akateemisen vieraanvaraisuuden uhat

Uudesta käsitteestä innostuneena ’epistemologisena vieraana’ päädyin selailemaan Bennettin kaksikymmentä vuotta vanhaa teosta, Academic Life: Hospitality, Ethics, and Spirituality. Kyse on amerikkalaisen professorin voimakkaasta kritiikistä yliopistoinstituution muutosta kohtaan; siitä miten mainetalous (prestige economy) vie yhteisöiltä ja yksilöiltä elinvoiman ja siihen kytkeytyvä itsepintainen individualismi luo rajoja, erottelee ja fragmentoi akateemista yhteisöä erillisiin, itseään suojeleviin ja keskinäisen kilpailun ja menestysyritysten lokeroihin.

Bennett (2003) toteaa, että tehokkuutta ja välitöntä hyötyä korostavat koulutuspolitiikan vaateet ja siitä seuraava nyky-yliopiston toimintakulttuuri on myrkkyä vieraanvaraisuudelle ja syö sisältäpäin akatemiaa ja akateemiseen yhteisöön kiinnittymistä. Kilpailun ja kiireen kulttuurin keskellä voidaankin kysyä, onko meillä aikaa ja mahdollisuutta olla vieraanvaraisia tai vastata kutsuun lähteä mukaan johonkin mikä koetaan vieraaksi ja sen vuoksi ylimääräiseksi? Esimerkiksi: käytänkö aikaani siihen, että kirjoitan muille konferenssin virittämiä ajatuksia akateemisesta vieraanvaraisuudesta? Eihän blogikirjoituksia palkita jufo-luokilla tai muilla akateemisilla suorituspisteillä.

Myös Phipps ja Barnett (2007) toteavat, että akateemista vieraanvaraisuutta haastavat monet ajankohtaiset ilmiöt: instituutioiden yhdistyminen suuremmiksi kokonaisuuksiksi, suuntautuminen kohti monitieteisyyttä ja tieteidenvälisyyttä sekä fyysisten kohtaamisten muutos virtuaaliseksi. Siksi tarvitaan uudenlaista ajattelua siitä miltä akateeminen vieraanvaraisuus voisi olla muuttuvassa korkeakoulutuksen ympäristössä. Tarvitaan myös pysähtymistä sen äärelle: jos en halua alistua tehokkuuspyrkimysten värittämälle nyky-yliopiston toimintakulttuurille, voiko sitä vastaan taistella suhtautumalla yhä tietoisemmin akateemiseen vieraanvaraisuuteen?

Akateemisen vieraanvaraisuuden mahdollisuudet

Bennett (2003), Phipps ja Barnett (2007) sekä mainitun tutkimusprojektin ensijulkaisut (Solbrekke & Sugrue 2020; McCune 2022) pitävät akateemisen vieraanvaraisuuden perustana ja edellytyksenä neuvottelua ja keskustelua. Sille on mahdollisuus niin kauan kuin ihmiset kokoontuvat yhteen: opetuksessa, tutkimuksessa, kehittämisessä, johtamisessa; virtuaalisesti tai läsnä ollen; virallisesti tai epävirallisesti kahvipöytien ääressä. Voisiko siis ajatella, että kun kohtaamme ja keskustelemme, teemme sen mahdollisimman vieraanvaraisesti? Neuvotteleva orientaatio sisältää tarjouksen jakaa jotakin ja vastaanottaa jotakin. Se on myös mahdollisuus luoda jotakin uutta, mikä on luovuttamaton akateemisen yhteisön piirre.

Mitä neuvotteleva akateeminen vieraanvaraisuus voisi siis olla käytännössä? Opetus-, tutkimus- ja kehittämisyhteistyössä vieraanvaraisuus voisi näkyä pysähtymisenä, edes hetkeksi, keskustelemaan ja kuuntelemaan, pyrkien tarkkailemaan ja näkemään uusi ja vieras pikemmin mahdollisuutena uusiin löytöihin kuin torjuttavana, totutusta liian erilaisena tienä. Opettajan vastuuhenkilön roolia ja opiskelijan roolia vieraana voisi tietoisesti purkaa ja muunnella, varsinkin jos yliopiston pyrkimyksenä on ratkaista viheliäisiä ongelmia joihin opettajillakaan ei ole vielä ratkaisua (ks. McCune 2022). Opiskelijoille voisi tehdä sellaisia kysymyksiä, että he voivat tulla ulos kuorestaan ja päästä osalliseksi uudesta tiedosta ja sen luomisesta (Bennett 2007). Paljon muutakin se voisi olla. Miten sinä toteutat akateemista vieraanvaraisuutta? Millaisia uusia löytöjä olet sen myötä tehnyt?

—

Tampereen yliopisto toteutti akateemista vieraanvaraisuutta rahoittamalla Pedagogiikan konferenssimatkarahastosta matkan ECER konferenssiin, missä pidin esityksen aiheesta: ‘The Diversity of Knowers – Grounds or Excuses for Higher Education Curricula?’ Sain konferenssista matkaani akateemisen vieraanvaraisuuden käsitteen, mistä kiitän!

Johanna Annala
yliopistonlehtori, dosentti, Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunta, Tampereen yliopisto