Uusille 7. luokan oppilaille

Tulevien 7. luokkalaisten ja huoltajien yhteinen ilta Tampereen yliopiston normaalikoululla (os. Kuokkamaantie 16) pidetään to 23.5. klo 18.00-20.00.
Tulevien 7. luokkien ryhmäytymispäivä on pe 24.5. klo 9-12.
Yksityiskohtaisemmat kutsut lähetetään lähempänä ajankohtana. – Tervetuloa!

Demokratiakasvatukseen kannattaa panostaa

Tampereen yliopiston normaalikoulun yläkoulu on panostanut kevään 2019 eduskuntavaalien ja EU-vaalien alla demokratiakasvatukseen. Yläkoulun oppilaskunnan erityispiirteenä voi pitää aktiivista yhteiskunnallista otetta. Oppilaskunta on vahvasti mukana mm. Tampereen kaupungin nuorisovaltuuston toiminnassa. Oppilaskunta järjesti 8. huhtikuuta eduskuntavaalipaneelin, jonne kutsuttiin kaikkien eduskuntapuolueiden edustajat.

Normaalikoulun perusopetus kokonaan Kuokkamaantielle

Luokat 1-9 kootaan Kuokkamaantien kiinteistöön syksyllä 2020. Tulevaisuudessa siis kaikki Normaalikoulun peruskoululaiset työskentelevät yhdessä paikassa. Suunnitelmien mukaan Kuokkamaantien laajennusosa valmistuu alkuopetusluokkien (luokat 1-2) käyttöön syksyllä 2020. Uuteen laajennusosaan tulee luokkatilojen lisäksi myös keittiö, ruokalatilaa sekä liikuntasali. Laajennusosan valmistumisen jälkeen Kuokkamaantien koulurakennuksen D-siipi peruskorjataan taide- ja taitoaineiden oppimistiloiksi.

Abiturientit ja Wanhat juhlivat lukiossa

enkkareita juhlittiin 14.2.2019 ensin koululla ja sitten ajelun merkeissä kaupungilla puolenpäivän aikaan. Norssin abit starttasivat yliopistolta koulujen yhteiseen kokoontumiseen ja sen jälkeen kaupungille. Wanhojen juhla oli 15.2. Norssin lukion wanhat tanssivat omalle koululleen ja yliopistoyhteisölle päärakennuksen aulassa klo 13 lähtien.

Sorin sirkuksen ja Norssin yhteistyöstä lukion Sirkustaiteen linjalla

Tampereen yliopiston normaalikoulu ja Sorin Sirkus ovat kehittäneet yhteistyössä Suomessa ainutlaatuista vaihtoehtoa, joka yhdistää koulun ja sirkustaiteen. Suomen ensimmäinen sirkustaiteen painotuslinja aloitti toimintansa syksyllä 2016 Tampereen yliopiston Normaalikoulun yläkoulussa ja lukiossa. Alakoulussa sirkustaide on mukana oppilaiden valinnaisissa opinnoissa 6. luokalla. Lue tuore juttu lukio-opintojen ja sirkustaiteen yhdistämisestä Sorin sirkuksen rehtorin Merja Koskiniemen blogista täältä (linkki).  

Artikkeli Teacher Development -lehdessä

Kirjastoauto maanantaisin koululla

Video Euroscola-vierailulta

Normaalikoulun joulujuhlassa 21.12.

Siirtyminen yläkouluun

Yläkouluun siirtymisen pohtiminen on juuri nyt ajankohtaista. Parhaillaan on käynnissä haku painotusluokille. Hakuaika on 10.12.2018 – 11.1.2019 Kaikkien koulujen painotuksiin hakeminen tehdään Tampereen kaupungin ylläpitämällä nettilomakkeella. Tampereen kaupungin sivut perusopetuksen painotuksista: https://www.tampere.fi/varhaiskasvatus-ja-koulutus/esiopetus-ja-perusopetus/opetussuunnitelmalliset-painotukset.html Sirkustaiteen painotukseen hakijat tulostavat luokanopettajansa täytettäväksi soveltuvuuslomakkeen tästä linkistä. Lomake toimitetaan yläkoulun rehtorille Pekka Poikajärvelle.  Normaalikoulun painotusten soveltuvuuskokeet järjestetään 30.1.2019. klo 12, kokoontuminen […]

Haku painotusluokalle ja kielivalinta, tulevat 3.-luokkalaiset

  Haku painotusluokille on ma 10.12.2018 – pe 11.1.2019    Lisätietoa sekä hakulomake löytyvät osoitteesta   https://www.tampere.fi/varhaiskasvatus-ja-koulutus/perusopetus/opiskelu/painotettu-opetus.html Huom! Oppilaat, joiden koulussa ei ole Helmi käytössä, käyttävät linkkiä ” Muista kunnista hakevat”. Infoa musiikkiluokista löytyy osoitteesta tästä linkistä.      Kielivalintoihin liittyvää tietoa on kielivalintaillan dioissa.    Kielivalintaillan diat (pdf), tulevat kolmasluokkalaiset       xxxx Hyvät […]

Norssin lukiolaisia Euroscolassa

Kaksikymmentä Business-linjan norssilaista sai mahdollisuuden osallistua opiskelijoille järjestettävään Eurosaola-päivään Euroopan Unionin Parlamentissa Strasbourgissa perjantaina 14.12. Opiskelijat työskentelevät päivän aikana valiokunnissa muiden EU-maiden opiskelijoiden kanssa pohtien, esimerkiksi nuorten työllistymistä, muuttoliikettä ja kotouttamista, turvallisuutta ja ihmisoikeuksia, Euroopan kulttuuriperinnön teemavuotta 2018 sekä ympäristöä ja uusiutuvia energiamuotoja. Voit seurata Euroscola -päivää perjantaina 14.12 suorana webstreamin kautta http://www.europarl.europa.eu/ep-live/fr/other-events/schedule. (Aikaero Ranskaan […]

Uusi stipendirahasto perustettiin 6.12.2018

Suomen 101. itsenäisyyspäivänä 6.12.2018 perustettiin uusi stipendirahasto, matematiikan ja tietotekniikan lehtori Jukka Männistön stipendirahasto. Rahaston tarkoituksena on arvostaa ja edistää matematiikan opintoja Tampereen yliopiston normaalikoulun lukiossa sekä menestymistä matematiikan ylioppilaskirjoituksissa. Rahastosta myönnetään lukuvuosittain stipendit korkeimman pistemäärän pitkän ja lyhyen matematiikan ylioppilaskirjoituksissa saavuttaneille valmistuville ylioppilaille. Kuvassa stipendirahaston perustamisasiakirjan allekirjoittajat, lehtori Jukka Männistö (oik) ja matemaattisten aineiden […]

Norssin lukion opiskelija kutsuvieraana Linnan juhlissa 6.12.2018

Tampereen yliopiston normaalikoulun lukion abiturientti Hung Ly oli kutsuvieraana itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolla Linnan juhlissa 2018. Norssin lukion opiskelija Hung teki vaikutuksen presidentti Sauli Niinistöön alkuvuodesta 2018 Tampereella järjestetyssä Sodasta sovintoon -tilaisuudessa nostamalla esiin tärkeän kysymyksen piilorasismista ja syrjinnästä nykypäivän koulutuksessa ja työelämässä. Presidentti Niinistö toivoi vastauksessaan, että maahanmuuttajat olisivat osa Suomea ja että työtä asian eteen […]

Terveiset itsenäisyysjuhlasta

Norssilla juhlittiin Suomen itsenäisyyttä 5.12. Tänä vuonna juhlan olivat valmistaneet yläkoulun oppilaat, ja alakoululaiset osallistuivat siihen juhlavieraina. Tilaisuudesta muodostui yhteinen juhla, jossa oli pari hyvää puheenvuoroa, vauhdikas sirkusesitys, muutamia oppilaiden musiikkiesityksiä sekä pari yhteislaulua. Koulupäivä päättyi juhlan jälkeen. Torstai 6.12. on vapaapäivä, ja jälleen 7.12. on koulua normaalisti.    

Itsenäisyyspäivän juhla ja ylioppilasjuhla

Normaalikoulun lukion itsenäisyyspäivän juhla ja ylioppilasjuhla on 5.12.2018 klo 13:00 Tampereen yliopiston juhlasalissa. Tervetuloa!

Nuoret pörssilähettiläät Yle-uutisissa

Nuoret pörssilähettiläät  avasivat Norssin 9-luokkalaisille taloustaitoja ja sijoittamisen saloja. Seuraavassa Ainon ja Heikin ajatuksia sijoittamisesta https://areena.yle.fi/1-4600924?seek=74 Yle Uutiset Pirkanmaa | Yle Uutiset Pirkanmaa 20-11-2018      

2. luokkien oppilaille ja huoltajille vanhempainilta 4.12.

Hyvät tokaluokkalaiset ja huoltajat! Tervetuloa  tutustumaan Tampereen yliopiston normaalikoulun musiikkiluokkatoimintaan ja kuulemaan vieraiden kielten opiskelumahdollisuuksista! – Kielivalintaillan diat (pdf), tulevat kolmasluokkalaiset  Tilaisuus järjestetään normaalikoulun auditoriossa (Kuokkamaantie 16, H-siipi) tiistaina 4.12.2018 klo 18.00 alkaen. Tilaisuudessa esiintyvät 6C-musiikkiluokan oppilaat opettajansa Sanna Hollströmin johdolla.  Sanna Hollström on ensi vuonna aloittavan 3. musiikkiluokan opettaja. Musiikkiluokalle voivat hakeutua kaikki musiikista […]

Lukio Erasmus+ -hankkeessa

Norssin lukio on mukana kaksivuotisessa Erasmus+-hankkeessa, jonka tavoitteena on lisätä vuoropuhelua ja ymmärrystä EU-maiden välillä ja siten helpottaa yhdessä työskentelemistä. Hanke käynnistyi Saksan Rendsburgissa 15.-17.11. järjestetyllä suunnittelukokouksella, johon Suomesta osallistui kaksi opettajaa sekä kaksi lukion opiskelijaa. Projektissa jatketaan monivuotista yhteistyötä tuttujen koulujen kanssa Italiasta, Puolasta, Saksasta ja Unkarista.   Lue lisää hankkeesta täältä (pdf) ja […]

Kuvittaja-kirjailija Pasi Pitkänen Norssilla

Pasi Pitkänen, joka on lahjakas ja monipuolinen kuvittaja, kirjailija ja graafikko, vieraili Tampereen Norssilla 6.11.2018. Auditorio oli iltapäivällä lähes täynnä kououn 5. ja 6. luokan oppilaita. Graafikko-vieraamme kertoi lyhyesti työstään, ja hän piirsi dokumenttikameran alla luonnoskuvitusta pieneen kertomukseen. Lopuksi oppilaat saivat piirtää kuvasarjan viimeisen kuvan. Sen tuli kertoa, millainen kertomukseen tullut ja ovelle ilmestynyt avaruudesta […]

Norssin 5A villiniittyä perustamassa

Tampereen yliopiston normaalikoulun 5A perustamassa villiniittyä ja suojelemassa uhanalaista mäkihiilikoita Norssin 5A-luokka sai ainutlaatuisen mahdollisuuden osallistua paahteinen ketoalueen (tuttavallisemmin villiniityn) perustamiseen ja samalla kosketuksen uhanalaisen mäkihiilikoin (Anacampsis fuscella) suojelemiseen. Villiniitty perustettiin Norssin G-käytävän ja Mäntyhaantien puoleiselle nurmikaistaleelle. Kaistaleelta poistettiin nurmikko ja tilalle tuotiin hiekkaa, jota paahteisen ketoalueen kasvit tarvitsevat.  Metsäapila on mäkihiilikoin toukkien ravintokasvi. Muita […]

Abitti-tikkujen päivittäminen, 1. vsk.

1. vuosikurssin opiskelijoiden on päivitettävä hallussaan olevat abitti-muistitikut pe 26.10.2018 mennessä. Ohje päivittämiseen löytyy kurssin AT01 OneDrive-kansiosta sekä suoraan tästä linkistä.

Oppimista edistävä arviointi -teos julkaistu

Yhteistyöverkosto eNorssin OPS-ryhmä on julkaissut Oppimista edistävä arviointi –teoksen, joka löytyy sähköisessä muodossa http://www.enorssi.fi/arviointijulkaisu/ -osoitteesta. Uuden perusopetuksen opetussuunnitelman myötä peruskoulun toimintakulttuuri elää ja rakentuu muutoksessa. Koulun arvioinnin uudistaminen on edellyttänyt opettajien arviointiosaamisen päivittämistä ja lisäämistä. Koulun arviointikulttuuria ja sen käytänteitä rakennettaessa on pidettävä kirkkaana mielessä arvioinnin peruslähtökohdat: Miksi, miten ja ketä varten arvioimme? Samalla on pidettävä mielessä arvioinnin lainsäädäntöön […]

1. jakson palautus- ja yhteisöllisyyspäivä 3.10.2018

1. jakson kurssien päätöstilaisuudet (30 min/ kurssi) sekä koko lukiolle yhteinen ohjelmaosuus keskellä päivää järjestetään keskiviikkona 3.10.2018 klo 8.00-15.15. Kyseisenä päivänä ei ole lukujärjestyksen mukaista opetusta, vaan päivään on erillinen ohjelma (ks. linkki pdf-tiedostoon alla). Palautuspäivä 1. jakso 2018_2019_päivitetty versio  

Ylioppilaskokeet syksyllä 2018

Käytettävät tilat Atalpa 19.9. vieras kieli, pitkä,  tilat A144 ja A143 Opetus väistää tiloista 143 Virtaan tilaan 113 ja tilasta 144 Virtaan tilaan 114.   Kokeet on Virrassa tilassa 255+256 seuraavasti: ma 17.9. äidinkieli pe 21.9. reaali ti 25.9. äidinkieli ja S2 to 27.9.toinen kotimainen kieli pe 28.9. reaali 2 ma 1.10. matematiikka

1. jakson kokeet ennen arviointiviikkoa

1. jakson arviointiviikko on ajalla 24.9.-28.9.2018. Viikon aikataulu on nähtävillä Wilman työjärjestyksissä. Ennen varsinaista arviointiviikkoa on varattu koeajat palkkien 6, 7 ja 8 kokeille. Kyseisinä päivinä on oheiseen listaan (ks. linkki pdf-tiedostoon alla) merkittyä koeajankohtaa lukuunottamatta normaali lukujärjestys. Arviointiviikon ulkopuolisten kokeiden tilat  

Nekovan vuosikokous 27.9.

Alakoulun vanhempainyhdistyksen Nekova ry:n vuosikokous 27.9. klo 17.30 Tervetuloa alakoulun vanhempainyhdistyksen Nekova ry:n vuosikokoukseen 27.9. klo 17.30! Kokous pidetään alakoulun infokirjastossa, os. Lounaantie 2. Esityslista on luettavissa Wilman tiedotteessa. Tervetuloa mukaan Nekovan toimintaan, koulumme ja oppilaidemme hyväksi!              

Alakoulun kerhot syksyllä

Alakoulun kerhoesite jaetaan oppilaille koulussa 10.9. ja huoltajille on oma kerhotiedote Wilmassa. Vanhempainyhdistyksen Nekovan järjestämiin kerhoihin ja koulun omiin kerhoihin voi ilmoittautua 10.9.-16.9. Lisäksi Arkkitehtuurikoulu Tiili järjestää 2.-4.luokkalaisille koulussamme kerhon.  Suurin osa kerhoista aloittaa toimintansa viikolla 38. Syksyn aikana voidaan perustaa myös uusia kerhoja, kannattaa seurata tiedotteita!            

Norssi mukana uudessa julkaisussa

Uutuuskirja nyt julkaistu! Kaipaatko englanninkielistä perusteosta suomalaisen peruskoulun menestystarinasta? Tämä 63-sivuinen julkaisu raottaa salaisuuksia ja ainesosia Suomen kansainvälisesti tunnetun peruskoulujärjestelmän takana. Kauniit kuvat avaavat ikkunan koulun arkeen ja käytännönläheiset esimerkit tuovat pedagogiikan helposti ymmärrettävään muotoon. Kirja on suomalaisten tutkijoiden ja opettajien kirjoittama. Sopii hyvin esim. kv-vieraille lahjaksi. Kirjan kuvat ovat otettu Tampereen yliopiston normaalikoulun arjesta […]

Vanhempainilta ykkösten huoltajille

Keskiviikkona 22.8.2018 on vanhempainilta ensimmäisen vuoden opiskelijoiden huoltajille. Tilaisuus pidetään rakennuksessa Pinni B (Kanslerinrinne 1), tila 1100 (ensimmäinen kerros) klo 18:30 alkaen. Tervetuloa!

Vierailu Rauman UNESCO-kohteisiin

Norssin 8.-luokkalaiset vierailivat Rauman UNESCO-kohteissa Sammallahdenmäellä ja vanhassa Raumassa. Sammallahdenmäellä sijaitsee 36 pronssikautista hautaröykkiötä. Pronssikautta elettiin 1500-500 eKr. Haudat olivat tärkeitä esi-isien palvomispaikkoja ja niihin haudattiin yli 21-vuotiaita miehiä. Haudoille vietiin kiviä kunnianosoituksena esi-isälle ja auringonjumalalle. Joissain haudoissa on spiraalimuodostelma merkkinä auringonjumalasta. Pronssikauden ihmiset pyysivät esi-isiltä suojelusta ja apua mm. hirven hiihtoon ja hylkeen pyyntiin. […]

Artikkeli maantieteen opetuksesta ja oppimisesta

Lehtori Merja Kuisman kirjoittama maantieteen opetukseen ja oppimiseen liittyvä artikkeli on ilmestynyt kansainvälisessä julkaisussa. Artikkeli käsittelee opetuskokeilua, jossa pyrittiin yhdistämään maantiedon ainekohtaisiin tavoitteisiin niin sanottujen tulevaisuuden taitojen oppiminen. Opetusmallina käytettiin Kai Hakkaraisen ja kumppanien kehittämää tutkivan opetuksen mallia. – Lue lisää: https://www.tuni.fi/norssi/tutkoke/              

Lukion starttipäivä uusille opiskelijoille 17.8.

Lukion ensimmäisen vuoden opiskelijoilla (18A, 18B, 18C) on lukujärjestyksestä poikkeava koulupäivä perjantaina 17.8.2018. Päivän ohjelma aukeaa linkin kautta (pdf).   Lukion starttipäivän ohjelma (ladattava pdf)    

Lukion koulutyö alkaa 9.8.

Lukuvuoden työ alkaa Tampereen yliopiston normaalikoulun lukiossa  9.8.2018 seuraavasti: Ensimmäisen vuoden opiskelijat klo 8:30 PinniB, tila B1100. Toisen, kolmannen ja neljännen vuoden opiskelijat aloittavat klo 9:30 samassa paikassa PinniB 1100. Ensimmäinen päivä päättyy klo 13, jonka jälkeen perjantaina edetään normaalin työjärjestyksen mukaisesti. Wilmaan lähetetään tarkentavia ohjeita ensi viikon alussa, joten tarkista tunnusten toimivuus. Rehtorit ja […]

Kulku norssille väliaikaisjärjestelyin

Pihajärjestelyt Normaalikoululla (Kuokkamaantie 16) lukuvuoden alkaessa Normaalikoulun etupihalla on meneillään maanrakennustyöt liittyen myöhemmin syksyllä valmistuviin siirtokelpoisiin koulurakennuksiin. Maanrakennustöille on varattu viikot 30-34 ja siirtokelpoisten rakennusten pystyttämiselle viikot 35-39. Valmistuviin tiloihin siirtyvät syysloman jälkeen luokat 1-2 Nekalan koulutalosta. Luokkatiloja riittää myös kolmasluokkalaisille, jotka jo heti lukuvuoden alusta alkaen työskentelevät Kuokkamaantien tiloissa.  Rakentamisen aikana alakoululaiset saapuvat Kuokkamaantien […]

Lukion päivitettyjä materiaaleja

Lukion opinto-opas, kurssitarjotin ja kirjalista Norssin lukion opinto-opas 2018 – 2019 on julkaistu kesäkuussa, ja se löytyy pdf-tiedostona https://www.tuni.fi/norssi/wp-content/uploads/lukion-opinto-opas-2018-2019.pdf -osoitteessa. Lukion kurssitarjotin löytyy opinto-oppaasta, ja se avautuu myös omana pdf-tiedostonaan https://www.tuni.fi/norssi/wp-content/uploads/lukion-kurssitarjotin-2018-2019.pdf -linkin takaa. Lukion kirjalista 2018 – 2019 löytyy https://www.tuni.fi/norssi/wp-content/uploads/kirjalista-2018-2019.pdf -linkistä. Nämä ja paljon muuta löytyy Norssin lukion sivuilta https://www.tuni.fi/norssi/lukio/ -osoitteesta. Lyhyitä ohjeita uusille lukiolaisille […]

Uudet lukiolaiset

Tampereen yliopiston normaalikoulun lukion uudet lukiolaiset 2018 (Luettelosta puuttuvat nimensä julkaisun kieltäneet) Yleislukio Aho, Aada Josefiina Hakamaa, Oskari Ensio Huttunen, Kaisa Johanna Linnea Ihalainen, Pauliina Anna Maarit Ikuli, Ronja Ilona Juvakka, Milja Ada Agape Karppi, Onni Iisakki Eliel Kataja, Margarita Knuuttila, Anna Amanda Elisabeth Kuni, Ronja Emilia Laiho, Enni Riitta Lehtimäki, Anna Elisabeth Leino, Santeri […]

Ohjeita uusille lukiolaisille

Tervetuloa opiskelemaan Tampereen yliopiston normaalikoulun lukioon! Onnittelut opiskelupaikan johdosta! Tampereen yliopiston normaalikoulun lukiolla opiskelupaikka otetaan vastaan osoitteessa Ratapihankatu 55, Atalpa-rakennus. Tule ensin rehtorin kansliaan, jossa vahvistetaan opiskelupaikan vastaanottaminen. Mukaan tarvitaan alkuperäinen peruskoulun päättötodistus. Päättötodistuksesta otetaan kopio lukiolla. Rehtorilta saat tietoa mm. oppikirjoista ja tietokoneen tarpeesta lukio-opinnoissa. Rehtorilla käynnin jälkeen on vuorossa kurssivalintojen teko. Uudet opiskelijat […]

Kevään ylioppilasjuhla la 2.6.2018

Norssin lukion kevään ylioppilasjuhlaa juhlitaan Tampereen yliopiston Päätalo-rakennuksen suuressa juhlasalissa lauantaina 2.6.2018 klo 11.00 alkaen (vrt. lukion opinto-opas s. 23). Juhlan arvioitu kesto on noin kaksi tuntia. Tilan puolesta vieraiden määrää juhlassa ei ole rajoitettu.   Ylioppilasjuhlan harjoitukset pidetään samassa paikassa perjantaina 1.6. klo 14-16. Paikalla harjoituksissa ovat kaikki tulevat ylioppilaat sekä heidän ryhmänohjaajansa. Ylioppilaslakki […]

Oppimisympäristöjulkaisu valmistunut

Järvitaimenten kasvatusta Norssilla

Saudiopettaja rakennutti Suomi-koulun

Norssilla vieraillut saudiopettaja rakennutti Suomi-luokan Raef Buo Edrees oli yksi 117 saudiopettajasta, jotka tutustuivat Suomen peruskouluun viime vuonna. Hän oli kouluttautumassa useita kuukausia Tampereen yliopiston normaalikouussa. ”Muutosagenteille” oli annettu missioksi uudistaa maan autoritääristä, lähinnä oppikirjoihin ja testaukseen perustuvaa opetusta. Suomen Kuvalehti seurasi syksyn ajan Buo Edreesin opintomatkaa Tampereella. Saunan lauteilla hän oli keksinyt perustaa hybridin, […]

Vuoden harjoittelunohjaaja Johanna Hildén

Vuoden harjoittelunohjaaja Johanna Hildén SOOL on valinnut Johanna Hildénin Vuoden harjoittelunohjaajaksi 2018. Hän työskentelee Tampereen normaalikoulussa luokanopettajien harjoittelun ohjaajana. Uutisesta kerrotaan www.sool.fi -sivustossa: Vuoden harjoittelunohjaajan valinnassa sovelletaan SOOLin Suositukset opetusharjoittelulle -julkaisussa määriteltyjä hyvän harjoittelunohjauksen kriteereitä. Valinta julkistettiin 15. huhtikuuta SOOLin liittokokouksessa Helsingissä. Luokanopettajaopiskelija Milla Smolanderin mukaan Johanna Hildén otti harjoittelijansa huomioon yksilöllisinä opettajaopiskelijoina, vaikka harjoittelu […]

Kouluooppera

Ihmepoika A Norssilla Koulumme 5a ja 6c -luokat esittivät yhdessä ammattilaisten kanssa Ihmepoika A -koululaisoopperan 4.4.2018.   Projekti toteutettiin yhdessä Suomen Kansallisoopperan kanssa. Teos käsitteli ajankohtaisia aiheita ennakkoluuloista sukupuolirooleihin ja koulutusleikkauksiin. Oli ilo nähdä oppilaiden aito innostus esiintyessä. Kokemus oli tärkeä myös opettajille ja opetusharjoittelijoille.        

Alanorssin terveydenhoitaja vaihtui

  Tiia Aaltonen on aloittanut 1-4 luokkalaisten terveydenhoitajana Maija Clockarsin tilalla maaliskuun alussa. Terveydenhoitajan puhelinnumero säilyy samana 040 8016 817. Avovastaanottoaika säilyy samana, eli klo 10.30 – 11.30. Silloin oppilaat voivat tulla käymään minkä asian puitteissa tahansa. Maaliskuun ajan terveydenhoitaja on Nekalan alakoululla pääsääntöisesti ma, ti ja ke. Maaliskuun jälkeen päivät saattavat vaihtua, ja mahdollisesta […]

Nekalan koulun sisäilmatiedote 02/18

NEKALAN KOULUTALON VÄISTÖTILA-ASIAT ETENEVÄT Nekalan koulutalon sisäilmastotyöryhmä kokoontui 8.2.2018. Osa nyt Nekalan koulutalossa (Lounaantie 2) toimivista luokista siirtyy Kuokkamaantiellä sijaitsevaan koulurakennukseen elokuussa heti seuraavan lukuvuoden alkaessa. Elokuussa siirtyvät luokat tarkentuvat kevään aikana. Kaikki kotiluokat siirtyvät Kuokkamaantielle rakennettaviin siirtokelpoisiin väistötiloihin tämän hetkisen tiedon mukaan syysloman 2018 aikana, kun tilat valmistuvat. Neuvottelut väistötilatoimittajien ja Tampereen yliopiston välillä […]

Kotisivu-uudistus

Tampereen yliopiston normaalikoulun www-sivusto on uudistettu helmikuussa 2018. Uusi sivusto on responsiivinen eli se toimii erilaisilla päätelaitteilla. Sivusto on uusittu myös sisällöltään; se on aiempaa tiiviimpi ja visuaalisempi. Yhtenäiskoulun luonne ja lukion omaleimaisuus näkyvät sivustossa aiempaa selvemmin. Otamme mielellään vastaan palautetta ja kehitysideoita. Sähköpostia voi laittaa webmasterille  tuomo.tammi@uta.fi -osoitteeseen.  

Norssin Jääkiekkoilijat kaupunginmestareiksi

 Norssin jääkiekkojoukkue (5.-6.lk sarja) voitti Tampereen koulujen mestaruuden koulujen välisessä turnauksessa 5.2.2018. Finaalissa kaatui ennakkosuosikki Sammon koulu. Onnea voittajille!

Haku Norssin lukioon

Tervetuloa Norssin lukioon Hakuaika on 20.2. – 13.3.2018. Yleistä hakemisesta Kevään 2018 yhteishaku lukiokoulutukseen Hakuaika on 20.2.–13.3.2018 Hakuaika päättyy 13.3. klo 15.00 Mahdolliset valintakokeet järjestetään huhti-toukokuussa Saat tiedon yhteishaun tuloksista aikaisintaan 14.6.2018 Ota vastaan opiskelupaikka viimeistään 28.6.2018 Lue lisää Hakeudu Norssille -sivulta

Rehtorijärjestelyt 31.5.2018 asti

Rehtorijärjestelyt Normaalikoulussa lukuvuonna 2017 – 2018 Johtavan rehtorin tehtäviä hoitaa Kirsi-Liisa Koskinen-Sinisalo 31.5.2018 asti *) puh. 050 5099 226, kirsi-liisa.koskinen-sinisalo (ät) uta.fi Vesa Toivonen, johtava rehtori, työstä vapautettuna 31.5. asti Arja Aalto-Laaksonen, lukion rehtori (ti, ke, to) Heidi Östring, lukion apulaisrehtori Pekka Poikajärvi, perusopetuksen rehtori (yläkoulu) 31.5. asti Hanna Virhiä-Särkäs, perusopetuksen apulaisrehtori (alakoulu) 31.5. asti […]

Palkinto sirkusluokan videolle

7D sirkusluokan videolle 3. palkinto Normaalikoulun 7D sirkusluokka on palkittu Reilu koulu -videokilpailussa yläkoulun sarjassa  kolmannella palkinnolla.  Katso video YouTubessa.    

Laiteohje lukion opiskelijoille

Elokuusta 2017 alkaen aloittavat lukion opiskelijat tarvitsevat oman kannettavan tietokoneen. Uuden opetussuunnitelman myötä myös Tampereen yliopiston normaalikoulu on siirtynyt järjestelyyn, jossa lukiolainen hankkii itse oman päätelaitteensa. Kaikki syksyllä -17 aloittavat lukiolaiset kirjoittavat yo- kokeet sähköisesti. Sähköiset yo-kirjoitukset tehdään koulun laitteilla, mutta opetuksessa ja kurssikokeissa käytetään opiskelijan omaa laitetta, jolla voidaan käyttää yo-kirjotuksissa tarvittavia ohjelmia. Suositus […]

Alakoulun luokkia Ylänorssille

Alakoulun luokkia Ylänorssiin Kuokkamaantielle Norssin 5. ja 6. luokat siirtyivät elokuussa pysyvästi Ylänorssille, Normaalikoulun yläkoulun rakennukseen Kuokkamaantielle 16:een. Luokat työskentelevät H-siivessä, koulun uudemmassa osassa. Myös 2. luokat muuttivat syyslukukaudella Ylänorssin puolelle C-käytävään. Muut alakoulun luokat jatkavat toistaiseksi Alanorssilla Nekalan koulutalossa.