• Kuva lukion oppitunnilta, jossa opiskelijat työskentelevät tietokoneiden, oppikirjojen ja tehtävien parissa.

Norssissa järjestetään laadukasta perusasteen ja lukion opetustyötä, opettajankoulutuksen ohjattua harjoittelua sekä tutkimus- ja kehitystyötä.

Punainen tausta
Kuvassa kuudesluokkalaisen tytöt istuvat vierekkäin erilaisia päätelaitteita käyttäen. Yhdellä on tablet-laite, yhdellä puhelin ja kolmella kannettavat tietokoneet.

Oppilaan ja opiskelijan digitaaliset laitteet

Ohjeita ja sopimuksia

Koulun opiskelukäyttöön tarjoamat laitteet

Tampereen yliopiston normaalikoulu tarjoaa kaikille oppivelvollisille oppilailleen ja opiskelijoilleen henkilökohtaiset digitaaliset laitteet opiskelua varten. Laitetta käytetään eri oppiaineiden opiskelussa monipuolisesti, ja sen avulla kehitetään opetussuunnitelman mukaisesti oppilaan tieto- ja viestintäteknologista osaamista. Oppilas/opiskelija on laitteen haltija ja vastuussa siitä koko laina-ajan.

Alakoulu

Alakoulun oppilas saa käyttöönsä Tampereen yliopiston normaalikoulun omistaman iPadin koulunkäyntiään varten. Laitteen saadakseen on oppilaan on palautettava oheinen käyttöehdot-lomake allekirjoitettuna.

Yläkoulu ja lukio

Yläkoulun oppilas ja oppivelvollisuuden piiriin kuuluva lukion opiskelija saa käyttöönsä kannettavan Windows-tietokoneen. Tietokoneen ja laturin lisäksi he saavat lainaan myös kuulokkeet ja suojataskun. Laitteen saadakseen on oppilaan ja opiskelijan palautettava oheinen käyttäjäsitoumus allekirjoitettuna.

Tunnushallinto

Wilma

Oppilaat ja opiskelijat saavat käyttöönsä tunnukset oppilastietojärjestelmä Wilman käyttöön. Wilmaa käytetään etenkin tiedonvälityksessä ja viestinnässä koulun, oppilaan ja huoltajien välillä. Myös useisiin opiskeluympäristöihin kirjautumisessa käytetään yhä enenevissä määrin wilma-tunnusta.  Oppilas hallinnoi omaa salasanaansa ja voi vaihtaa sen haluamakseen wilman selainversion käyttäjäprofiinsa asetuksissa. Tarvittaessa voi ottaa yhteyttä koulun it-tukeen (perusopetus: Petri Wilen, lukio: yliopiston it-helpdesk).

Tuni- ja O365-tunnus

Oppilaat ja opiskelijat saavat käyttöönsä Tampereen yliopiston hallinnoiman tuni- ja O365-tunnuksen. Tunnusta tarvitaan esimerkiksi henkilökohtaisen laitteen, tietoverkon ja Office 365 -palveluiden käytössä. Tunnuksen saaminen edellyttää oheisen käyttöoikeussitoumuksen palauttamista allekirjoittuna. Oppilas hallinnoi omaa salasanaansa. Salasana on voimassa maksimissaan 7 kk kerrallaan ja sen pystyy vaihtamaan osoitteessa salasana.tuni.fi.

Office-ohjelmien asentaminen omalle tietokoneelle

Normaalikoululaisilla on mahdollisuus saada Office 365 -ohjelmistot käyttöön omalle tietokoneelle. Ohjelmien käyttöoikeus on voimassa niin kauan, kun käyttäjä on Normaalikoulun oppilas tai opiskelija.

Tietojärjestelmien käyttöä ohjaavia asiakirjoja

Kirjautuminen O365-palveluun:

  • Kuvassa on neljä oppilasta pöydän ääressä koulun aulassa välitunnilla. Taustalla on suuri ikkuna, josta näkyy talvinen metsikkö.

Viisi alakoulun oppilasta ovat oppitunnilla värittämässä monisteen tehtävää.
Kuvassa on neljä oppilasta pöydän ääressä koulun aulassa välitunnilla. Taustalla on suuri ikkuna, josta näkyy talvinen metsikkö.
Kuvassa yläkoulun ruotsin tunnilla miesopettaja on luokan edessä tietokoneellaan ja takaa päin kuvatut oppilaat seuraavat opetusta.
Kuvassa kuvataiteen tunnilta on oppilaita pöydän ääressä siveltimillä maalaamassa. Esiliinat on puettu päälle suojaamaan omia vaatteita.

IconBox Title

Click here to add your own text