• Tampereen yliopiston normaalikoulu, kuva Jonne Renvall 2025

Norssissa järjestetään laadukasta perusasteen ja lukion opetustyötä, opettajankoulutuksen ohjattua harjoittelua sekä tutkimus- ja kehitystyötä.

Valoinen kuva Norssin aulasta, jossa näkyy raput, lasiseinää, käytävää ja myös suuri sinertävä oppilaiden tekemä maalaus, jossa on iso valkoinen kyyhkysen hahmo.
Linkkipainike Edukustannuksen palveluun.

Perusopetus (1-9 lk)

Perustietoja Tampereen yliopiston normaalikoulun perusasteesta

Normaalikoulu muodostaa yhtenäisen koulun perusasteelta lukioon. Perusasteen opetus on kokonaisuudessaan Kuokkamaantien kiinteistössä (1 .-9. lk). Laadukkaan perusopetuksen lisäksi perusasteella on tutkimus- ja kehitystyötä sekä opettajankoulutuksen ohjattua harjoittelua (luokan-, aineen- ja erityisopettajakoulutus).

Perusopetuksen koulukulttuurissa tavoitellaan vahvaa tunnetta kuulumisesta kouluyhteisöön.  Tavoittelemme koulua, missä jokainen oppilas huomataan, hyväksytään ja otetaan mukaan. Oppilas saa koulussa pätevyyden kokemusta ja tunnetta, että hän selviää haasteista ja oppii uusia asioita. Tavoittelemme koulua, missä oppilaat pääsevät ikäkaudelleen sopivalla tavalla vaikuttamaan itseään koskeviin asioihin ja päätöksiin. Oppilaita osallistetaan ja he tulevat kuulluksi heille merkityksellisissä asioissa.

Alakoulu

Oppilaita tukeva turvallinen ja viihtyisä oppimisympäristö on normaalikoulussa tärkeää. Tavoitteena on, että jokainen Tampereen yliopiston normaalikoulussa opiskeleva pystyisi työskentelemään niin, että koulunsa päättäessään voisi olla ylpeä saavutuksistaan.

Normaalikoululla on monipuolinen kieliohjelma ja siihen liittyvää valinnaisuutta. Kolmannelta luokalta alkaen on myös mahdollisuus pyrkiä musiikkipainotukseen. Painotuksesta voi lukea lisää kohasta painotettu opetus ja siihen hakeutumisesta kohdasta hakeutuminen normaalikouluun.

Koska normaalikoulu on yliopiston harjoittelukoulu, alakoulun luokissa suoritetaan luokanopettajakoulutukseen liittyviä ohjattuja harjoitteluita. Luokassa on silloinkin paikalla ohjaava opettaja. Normaalikoululla on paikalla usein huomattavan paljon aikuisia lapsia opettamassa ja kasvattamassa.

Alakoulun koulutiedote on koostettu tietopaketti 1.-6. luokkien asioista.
Koulutiedote (1.-6. lk) 2025-2026 pdf-tiedostona.

Iltapäiväkerhon tiedot 

Tervetuloa Norssiin -tiedote (1. lk)  pdf-tiedostona.

Vanhempainiltojen materiaaleja ja muita tiedotteita, alakoulu

Yläkoulu

Yläkoululla on mahdollisuus valita tavanomainen yläkoulun opiskelu tai painotettu opetussuunnitelma. Painotuksen vaihtoehtoja ovat sirkustaide ja musiikki. Painotettuun opetukseen haetaan erikseen, ks. painotettu opetus.

Oppilaita tukeva laadukas ja viihtyisä oppimisympäristö on Normaalikoulussa tärkeää. Tavoitteena on, että jokainen Tampereen normaalikoulussa opiskeleva pystyisi työskentelemään niin, että koulunsa päättäessään voisi olla ylpeä saavutuksistaan.

Yläkoulussa on vuosiluokat seitsemännestä yhdeksänteen. Oppilasmäärä on noin 280. Yläkoulun kielivalintoja ovat  A1-kielet: englanti, saksa ja ranska, A2-kielet: englanti, saksa ja ranska sekä  8. luokalla alkavat valinnaiskielet: saksa, ranska ja venäjä.

Koska normaalikoulu on yliopiston harjoittelukoulu, yläkoulun luokissa suoritetaan aineenopettajakoulutukseen liittyviä ohjattuja opetusharjoitteluita. Luokassa on silloinkin paikalla ohjaava opettaja.
.
Valinnaisaineiden opinto-opas – 8. ja 9. opintovuoden valinnaisaineet

Vanhempainiltojen materiaaleja ja muita tiedotteita, yläkoulu

Poissaolot

Poissaoloista ilmoittaminen ja loma-anomus

Kuvassa on joukko oppilaita koulun aulassa välitunnilla. Istuvien oppilaiden taustalla on oppilaiden tekemä suuri puuta kuvaava taideteos.
Kuvassa ovat perusopetuksen rehtori Kirsi-Liisa Koskinen-Sinisalo ja Pekka Poikajärvi.
Kuvassa kuudesluokkalaisen tytöt istuvat vierekkäin erilaisia päätelaitteita käyttäen. Yhdellä on tablet-laite, yhdellä puhelin ja kolmella kannettavat tietokoneet.
Kuvassa kuvataiteen tunnilta on oppilaita pöydän ääressä aloittelemassa rakentelutehtävää.