Keväinen tervehdys jokaisen norssilaisen kotiin

Vanhempien läsnäolo koulussa on tärkeää. Yhdessä vanhemmat voivat osallistua koulun kehittämiseen ja arkeen. Vanhempaintoiminta onkin vapaaehtoistyötä parhaimmillaan!

Kuvassa on Norssin vanhempainyhdistyksen logo, jossa on värikäs lintu ja teksti Norssin vy.Meillä Tampereen normaalikoulun vanhemmat ry:ssä tavoitteena onkin saada jokainen norssilainen perhe mukaan jäseneksi yhdistykseen, koska yhdessä olemme enemmän!. Pienellä, talouskohtaisella, 10 euron liittymismaksulla tuet vanhempainyhdistyksen toimintaa.
Mitä me teemme ja missä me näymme:
– tuemme avustuksin ja tarvikelahjoituksin mm. välituntitoimintaa, pelien ja soitinten hankintaa
– järjestämme kerhoja koululaisille
– osallistumme tapahtumiin ja niiden järjestämiseen (mm. Viinikan Vappu, joulutapahtuma, Vanhojen tanssit tms.)
– jaamme matka-avustuksia luokille
– jaamme stipendejä ja ruusuja kouluvuoden päätteeksi
– otamme kantaa norssilaisia koskeviin aiheisiin eri foorumeilla
– toimimme aktiivisena kumppanina koulun suuntaan
– ja osallistumme erilaisiin pienempimuotoisiin tempauksiin matalalla kynnyksellä (esim. heijastimet koululaisille jne.)

Liittyminen ei velvoita sinua aktiivisesti osallistumaan yhdistyksen toimintaan, mutta mahdollistaa, että vanhempainyhdistys voi tukea koululaisiamme entistä paremmin. Jos vanhempainyhdistystoiminta kiinnostaa enemmän, olet toki lämpimästi tervetullut mukaan myös toteuttamaan toimintaa!

Toimintaamme pääset tutustumaan osoitteessa https://www.norssinvy.fi/ Nettisivuiltamme löytyy myös liittymislinkki vanhempainyhdistykseen. Toivotamme kaikki tervetulleiksi mukaan!

Kiitos tuesta!

Tampereen normaalikoulun vanhemmat ry.