Norssi mukana kansallisilla sovittelijapäivillä 20.-21.5.2025
Sovittelufoorumista oltiin yhteydessä kouluun pari kuukautta ennen tapahtumaa. He toivoivat koululta työpajaan opettajan ja muutaman verso-oppilaan, koska sovittelijapäiville haluttiin kuuluviin myös lasten ja nuorten näkemyksiä. Kokonaisuudessaan tapahtuma käsitteli hyvin laajasti sovittelua ja painopisteenä oli huoli nuorten hyvinvoinnista sekä miten restoratiivisen sovittelun kautta rakennetaan yhteiskuntarauhaa. Tapahtumassa oli sovittelijoita monelta eri alalta, kuten rikosoikeudesta, naapurisovusta, katusovittelusta. Me edustimme koulua ja versoa sekä restoratiivista sovittelua koulun sisällä.
Työpajan, johon oppilaatkin oli pyydetty mukaan, nimenä oli “Elämän varrella – elämää varten: Lapset ja nuoret yhteiskuntarauhan rakentajina “ Siinä keskusteltiin sovittelutoiminnasta varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa sekä partiotoiminnassa. Koululta oli mukana kolme aktiivisesti versona eli vertaissovittelijana toiminutta kuudesluokkalaista sekä minä sovittelutiimin yhtenä aikuisena.
Työpajassa osallistujat olivat erittäin kiinnostuneita toiminnastamme ja erityisesti oppilaat saivat kiitosta ja kehuja omasta toiminnastaan, josta he kertoivat osallistujille. Keskustelu oli monipuolista ja yhteisymmärrys siitä, että sovittelun ja vuorovaikutuksen kautta saadaan jotain muuttumaan tehokkaammin kuin vain rangaistuksia antamalla. Niilläkin on toki oma aikansa ja paikkansa.
Eräs puhuja kertoi Martti Ahtisaaren todenneen hänelle: “Muista, että jokainen pienikin sovittelu on tärkeä ja rakentaa yhteistä rauhaa!”.
Sovittelutiimin puolesta Hanna Virhiä-Särkäs
![]()



