• Kuvassa kuudesluokkalaisen tytöt istuvat vierekkäin erilaisia päätelaitteita käyttäen. Yhdellä on tablet-laite, yhdellä puhelin ja kolmella kannettavat tietokoneet.

Norssissa järjestetään laadukasta perusasteen ja lukion opetustyötä, opettajankoulutuksen ohjattua harjoittelua sekä tutkimus- ja kehitystyötä.

Nuori opetusharjoittelijanainen tekee älyteululle esimerkkiä murtolukujen laventamisesta.

Opetuksen seuraaminen ja suunnittelu

Harjoitteluopas 2025–2026

8.1 Opetuksen seuraaminen

Opetuksen seuraaminen painottuu ajallisesti siten, että oman opetuksen alkaessa opiskelija tuntee luokan oppilaat ja heidän erityistarpeensa. Samalla hän selvittää, mihin oppimisprosessiin hänen opetuksensa liittyy. Opiskelija reflektoi toimintaansa raportoinnin yhteydessä. Eri harjoitteluissa voi olla lisäksi harjoittelukohtaisia ohjeita opetuksen seuraamisesta. Opetuksen seuraaminen sisältää opetuksen myös edellytyksiä tukevien opetusjärjestelyjen, ryhmäkohtaisten tukimuotojen ja oppilaskohtaisten tukitoimien havainnointia.

8.2 Opetuksen suunnittelu

Opetuskokonaisuuksista laaditaan jaksosuunnitelmat, jotka sisältävät:
– kasvatus- ja oppimistavoitteet – oppiaineksen jäsentely opetustilanteittain – käytettävät opetus- ja oppimismenetelmät sekä opetusmateriaalit ja -välineet
– opetuksen eriyttäminen – arviointi suhteutettuna tavoitteisiin.

Oppitunneista laaditaan yksityiskohtaisempi suunnitelma. Suunnitelmasta ilmenevät oppitunnin/oppimiskokonaisuuden tavoitteet, opiskeltavat asiat, käytettävät menetelmät ja välineet, ajankäyttö, eriyttäminen sekä oppimisen monipuolinen arviointi eri oppiaineissa. Tutkivassa harjoittelussa tuntikohtaisen suunnittelun sijaan voidaan käyttää joissakin tapauksissa päiväkohtaista suunnitelmaa ohjaavan opettajan opastamalla tavalla. Lisäksi opetusta suunnitellaan yhdessä erityisopettajan ja /tai erityisopettajaopiskelijan kanssa.

Suunnitelmat laaditaan tunti- ja jaksosuunnitelmapohjille, jotka löytyvät Normaalikoulun kotisivuilta kohdasta Opetusharjoittelu, luokanopettajat. Normaalikoulun ohjaavat opettajat opastavat suunnitelmien laadinnassa. Perusharjoittelussa myös didaktiikan lehtorit ohjaavat jaksosuunnitelman tekemistä. Kaikki suunnitelmat toimitetaan ohjaaville opettajille. Jaksosuunnitelman tulee olla hyväksytty ennen oman opetuksen alkua. Tunnin/oppimiskokonaisuuden suunnitelma toimitetaan ohjaavalle opettajalle hyvissä ajoin ennen kyseistä tuntia/oppimiskokonaisuutta, jotta hän voi antaa suunnitelmasta ohjaavaa palautetta.


Opetusharjoittelu, luokanopettajat

Kuvassa on näkymä Kaksio-oppimisympäristöstä ja sen katsomosta, jossa istuu joukko oppilaita.
Nuori nainen, joka on opetusharjoittelussa, katsoo oppilaiden työskentelyä, kun he maalaavat värikkäitä syksyn lehtiä paperille.
Kuvassa on joukko alakoulun oppilaita viimeistelemässä tekemiään värikkäitä kasvokuvia pientä taidenäyttelyä varten.
Kuva KAKS10 56 -oppimisympäristöstä. Kuvassa oppilaita ohjaamassa Sphero-robottipalloja avoimessa Katsomo-tilassa.