Lukion ranskan ja saksan kielen opiskelijat matkustivat yhteistyökouluihin Saksaan, Sonnebergiin ja Belgiaan, Seraigniin.
Maalis-huhtikuu 2025
Lukion ranskan ja saksan kielen opiskelijat matkustivat yhteistyökouluihin Saksaan, Sonnebergiin ja Belgiaan, Seraigniin. Kohteissa majoituttiin paikallisten opiskelijoiden luona.
Projektin tarkoitus on käytännön kielitaidon vahvistamisen lisäksi tutustua ekologisempaan matkustamiseen. Projektiin kuului ennakkotapaamisia, joissa mm. vertailimme lentojen ja pintaa pitkin tehtävien matkojen hiilijalanjälkiä lukion matematiikan opettajan ja ekologisen sivistyksen vastuuryhmän jäsenen, Joonas Muotkan avustuksella.
Matkamme alkoi perjantaina 28. maaliskuuta junamatkalla kohti Helsinkiä. Kulosaaren satamassa nousimme Finnlinesin laivaan, jossa vietimme seuraavat 30 tuntia pelaillen, ryhmäytyen ja hyvin syöden. Saksaan saavuttuamme yövyimme Lübeckissa ja jatkoimme seuraavana aamuna matkaa junalla Hampuriin, jossa tiemme erosivat kohti Sonnebergia ja Seraignia. Matkakohteisiin saavuttiin sunnuntaina iltapäivällä ja opiskelijat pääsivät viettämään aikaa perheissään.
Viikon aikana Saksassa tutustuttiin paitsi Sonnebergin kaupunkiin myös Baijerin puolella Coburgiin sekä Nürnbergiin. Retkeilimme myös entisellä Itä- ja Länsi-Saksan rajalla sijaitsevalla luonnonsuojelualueella Grünes Bandilla paikallisen oppaan johdolla. Retkellä kuulimme jaetun Saksan historiasta ja ylitimme ennen tarkasti vartioidun raja-alueen. Tietysti osallistuimme myös koulutunneille sekä tutustuimme koulun lasinpuhallusopetukseen Lauschassa ja pääsimme puhaltamana omat joulupallomme. Belgiassa puolestaan tutustuimme Seraigniin, Liègeen sekä pääkaupunki Brysseliin opiskelijoiden ja opettajien vetämillä opastuksilla. Keskiviikkona vietimme koko päivän Brysselissä, jossa päivän ehdoton kohokohta oli vierailu Euroopan Parlamenttiin sekä herkullisten vohveleiden syöminen. Torstaina pääsimme tutustumaan myös Seraignin artesaaniperinteeseen perinteisellä lasinpuhallusalueella. Molemmissa kohteissa ohjelmaan kuului myös kohdekieliset Suomen, Tampereen ja Norssin esittelyt koulun oppitunnilla.
Paluumatkalle lähdimme junalla perjantaina ja ryhmät kohtasivat taas Hampurissa, mistä matka jatkui yöjunalla kohti Tukholmaa. Yöjunakokemus oli varmasti kaikille ikimuistoinen. Tukholmaan saavuimme aikaisin aamupäivällä, mikä mahdollisti meille Tukholmaan tutustumisen ja myös toisen kotimaisen kielen harjoittelun tositilanteissa. Tukholmasta matka jatkui laivalla, jossa vietimme viimeistä iltaa yhdessä buffetin herkkujen äärellä. Aamulla juna toi reippaat reissaajat Turusta kotiin Tampereelle.
Opiskelijoiden kokemukset pintaa pitkin matkustamisesta olivat pääosin positiivisia. Vaikka matka oli pitkä, saimme sen ansiosta viettää paljon enemmän aikaa yhdessä. Täten opiskelijat tutustuivat toisiinsa hyvin jo menomatkalla. Opiskelijat saivat myös paljon uusia kokemuksia ja pystyvyyden tunnetta itsenäiseenkin pintaa pitkin matkustamiseen. Pintaa pitkin matkustaminen mahdollisti myös uusia paikkojen näkemisen täysin eri lailla kuin lentokoneesta. Kohdekielisessä maassa matkustaminen mahdollisti paljon kohtaamisia paikallisten kanssa. Näissä tilanteissa kielitaito harjaantui tehokkaasti. Matka auttoi opiskelijoita huomaamaan, miten hyvin he oikeasti pärjäävät opiskelemallaan kielellä.









