Korkeakouluopiskelijan suomen kielen taitotarpeet ja niiden huomiointi

Millainen on todella korkeatasoinen vieraan kielen taito?

• Onko se virheetöntä puhetta?
• Täydellistä tekstiä?
• Sujuvasti soljuvaa?
• Ei arvaisi, ettei se ole äidinkieli?
• Puheestakin katoaa aksentti, jos oikein todella osaa kieltä?

Hyvin pieni osa aikuisista kielenoppijoista saavuttaa näistä edes yhden oppiessaan muita kuin äidinkieliään. Vähintään aksentti yleensä jää jäljelle paljastamaan muunkielisen lähtökohdan, mutta useimmiten paljon muutakin. Tämä ei kuitenkaan haittaa eikä ole tarpeen tulla äidinkieliseksi voidakseen kiinnittyä kielen osalta osaksi yhteiskuntaa ja osallistua, opiskella ja tehdä asiantuntijatyötä.

Voiko asiantuntijalla olla aksentti ja omalaatuinen puheenparsi?

Tulevaisuudessa entistä suurempi osa korkeakouluissa opiskelevista on maahanmuuttajataustaisia. Tällöin tulee väistämättä välttämättömäksi ottaa huomioon entistä laajemmin myös näiden opiskelijoiden suomen kielen taito ja kielenoppimistarpeet paitsi kaikessa opetuksessa hoitotyöstä talonrakennustekniikkaan, myös siinä, mitä opiskelija kielellisesti tuottaa ja miten hänen osaamistaan sen valossa arvioidaan.

Kun toimimme ryhmissä, joissa on jäseniä monista eri kielitaustoista, suomi on lingua franca – yhteinen kieli. Tutkimusmaailmassa on käyty keskustelua englannin asemasta lingua francana – englannista yhteisenä kielenä. Siellä on havaittu, että mikäli tutkijoille asetetaan julkaisujen edellytykseksi natiivinomainen eli syntyperäisen kielenkäyttäjän englanti, se johtaa paitsi kielelliseen epätasa-arvoon myös valtavaan tutkimustietomäärän menetykseen. Kaikki ovat häviäjiä tässä asetelmassa. Tämän vuoksi tieteessä on keskusteltu englannin legitimoinnista lingua francana erotuksena natiivinomaisesta englannista, jota käyttävät ne, joiden äidinkieli se on.

Mutta mitä tämä sitten voisi tarkoittaa täällä meillä Suomen ja Pirkanmaan korkeakoulukentällä?

Eräs keino kielitaidon esteen madaltamiseksi korkeakoulutuksessa olisikin kielenoppijan suomen kielen ja siihen liittyvien tarpeiden tiedostava huomiointi. Tämä ei ole ideana uusi, kyseessä on suomi toisena kielenä. Meillä on syntyperäisiä ja äidinkielisiä suomen puhujia ja niitä Suomessa asuvia, joille suomi on toinen kieli. Tyypillisimmin jälkimmäiset ovat maahanmuuttajataustaisia. Suomi toisena kielenä sallisi liikkumavaraa kieliasuun esimerkiksi arvioinneissa, esseissä, opinnäytetöissä ja kypsyysnäytteissä. Syntyperäisen puhujan ideaalista luopuminen on kirjattu myös ammattikorkeakoulujen kielten ja viestinnänopetuksen laatukriteereihin.

Suomi toisena kielenä voisi tarvittaessa tarkoittaa myös esimerkiksi oikeutta kielelliseen lisätukeen, kuten pajoihin, ohjaukseen tai muuhun vastaavaan tukeen riittävässä määrin. Kun samaan aikaan opiskelee sekä kieltä että erityisalan kieltä ja sisältöjä, tarvitsee useammin enemmän aikaa ja tukea kuin opiskelija, joka voi pääasiassa keskittyä vain jälkimmäisiin.

Tämä kaikki ei merkitsisi suoraan suomen kielen taitovaatimusten madaltamista. Edellä oli puhetta tutkimusmaailman englannista lingua francana – kyllä senkin täytyy silti olla korkeatasoista, täsmällistä ja ymmärrettävää. Se ei kuitenkaan ole sama kuin natiivinomainen. Opiskelijan täytyy myös voida kehittää kielitaitoaan opintojen aikana. Kaiken kielitaidon ei tarvitse olla valmiina olemassa jo ennen opintoja.

Työelämään tähtäävällä korkeakouluopiskelijalla tavoite voisi opintojen loppuvaiheessa olla riittävä korkeakoulutetun asiantuntijan työelämässä tarvitsema kielitaidon taso. Se ei ole ihan vähän vaadittu, ja usein tämä tarkoittaa ylimpiä opittavan kielen taitotasoja. Äidinkielinen ei silti tarvitse olla.

Käsitteitä, kuten äidinkieli ja suomi toisena kielenä on toki problematisoitu niin tutkimuksessa kuin opetuksen kentälläkin. Ongelmana ovat muun muassa niiden määrittely ja rajanveto. Keskeisintä olisi kuitenkin tiedostaa haasteet, joita kielenoppijan korkeakouluopintoihin liittyy, ja luoda vertaiset opiskelumahdollisuudet kaikille kielestä riippumatta. Kyseessä on korkeakouluopintojen saavutettavuus, mutta myös kotoutuminen ja työllistyminen. Kun tavoite on saada korkeakoulutuksen piiriin yhä enemmän maahanmuuttajataustaisia opiskelijoita, korkeakoulujen on profiloiduttava myös tavoitteellisina kielikouluttajina.

Kirjoittaja Mervi Kastari toimii TUNI-yhteisön yhteisessä Korko-hankkeessa. Korko-hankkeen tavoitteena on sujuvoittaa maahanmuuttajataustaisten henkilöiden pääsyä korkeakoulutukseen ja tukea korkeakouluopinnoissa selviytymistä ja työllistymistä.

Korko-hankkeessa on kirjoitettu aiemmin kieliesteiden madaltamisesta täällä.