Ihmiskeskeisen suunnittelun professorin Thomas Olssonin työssä yhdistyvät insinööritieteiden “miten” ja ihmistieteiden “miksi”

Ihmisten ja teknologian vuorovaikutuksen tutkimuksessa yhdistyvät insinööritieteiden “miten” ja ihmistieteiden “miksi”. Siksi tämä poikkitieteellinen ala sopii hyvin ihmiskeskeisen suunnittelun professori Thomas Olssonille, joka kuvailee itseään kompleksien kokonaisuuksien generalistiksi. 

Tämän vuoden kesäkuussa hänellä tulee täyteen 20 vuotta siitä, kun hän aloitti tutkimusapulaisen hommissa Hervannan kampuksella. 

Olsson on kiinnostunut siitä, mihin tarkoituksiin ja miksi käytämme teknologiaa – erityisesti informaatioteknologiaa. Tietojärjestelmiä suunniteltaessa pitää ottaa huomioon, mikä on käyttäjälle eli ihmiselle tarkoituksenmukaista suunnittelua. Ajatus nousi esille jo yli 50 vuotta sitten ja lähempänä vuosituhannen vaihdetta alettiin puhua erityisesti käytettävyydestä ja käyttäjäkokemuksesta. 

– Olemme esimerkiksi nyt tutkimassa sitä, miten maahanmuuttajien kotoutumista voisi tukea digipalveluilla, jotka vahvistaisivat heidän luottamustaan julkiseen sektoriin ja osallisuutta yhteiskunnassa, Olsson kertoo. 

Hän tutki sosioteknisiä ilmiöitä jo diplomityössään ja jatkoi samalla teemalla väitöskirjaan. Silloin elettiin sosiaalisen median alkuaikaa ja käytettiin Irc-galleriaa ja MySpacea. Olsson oli kiinnostunut siitä, miten pienet yhteisöt jakavat kokemuksiaan digitaalisella alustalla. 

Väitöskirja kuitenkin kaatui siihen, että hänellä oli tekeillä toinen iso projekti, josta hän sai myös palkkaa. Lopulta hän vaihtoi väitöskirjan aiheensa siihen ja tarkasteli väitöskirjassaan lisätyn todellisuuden alkuvaiheen sovelluksia ja käyttökokemuksia. 

Tekoäly muuttaa maailmaa myös vahingossa ja suunnittelemattomasti 

Olsson pitää evoluutiobiologi Edward Wilson tulkinnasta siitä, mikä ihmiskunnan keskeinen ongelma on. Wilson sanoi, että meillä on samanaikaisesti paleoliittinen tunnejärjestelmä, keskiaikaiset instituutiot ja jumalainen teknologia. 

Tällä tarkoitetaan sitä, että jumalainen teknologia voimaannuttaa ja demokratisoi mahdollisuuksia. Samaan aikaan kuitenkin ihmisyyden varjopuolella on Olssonin mukaan paljon pahuutta, jota ihminen ei osaa itse säädellä. Instituutiot kuten uskonto tai rangaistusjärjestelmät ovat syntyneet rajoittamaan ihmisessä olevaa pahuutta. 

– Nyt kun tekoäly mahdollistaa kaikenlaisia sovelluksia niin meillä ei ole yhteiskuntina keinoja hallita mahdollista väärinkäyttöä. Se, että opiskelijat käyttävät tekoälyä esseiden kirjoittamiseen on ihan jäävuorenhuippu tässä ongelmassa, hän sanoo.  

Olsson kertoo ajattelevansa tekoälyä usein emergenssin näkökulmasta. Käsitteellä tarkoitetaan, että osatekijöistä syntyy jokin uusi rakenne, joka ei voi palautua enää aiempaan muotoonsa. Esimerkiksi elämä emergoitui yllättäen atomimassasta. 

– Tiede ei osaa selittää vieläkään, miten elämä kehkeytyi. Vastaavasti aivoissa on miljardeja neuroneja ja sieltä emergoituu tietoisuus, Olsson selittää. 

– Vähän vastaavalla tavalla nyt seurataan, miten keinotekoisista neuroverkoista emergoituu kyvykkyys tuottaa mahtavaa tekstiä ja muuta sisältöä, mitä generatiivinen tekoäly tuottaa. On hyvin vaikea ennustaa, kehkeytyykö sieltä myös keinotekoinen tietoisuus.

Ihmiskeskeisessä suunnittelussa pohditaan muun muassa sitä, miten nykyisillä tietojärjestelmillä ja niiden kehittäjillä on valtava valta. Olssonin mukaan he pääosin yrittävät tehdä parhaita mahdollisia järjestelmiä, mutta kaikkia tulevaisuuden skenaarioita on vaikea nähdä. Etenkin niin yleiskäyttöisen teknologian kuin tekoälyn tulo varmasti muuttaa maailmaa hyvässä ja pahassa – ja voi syntyä suunnittelematonta, vahingossa tapahtuvaa muutosta. 

Hattujen moninaisuus on ilmiö 

Olsson käyttää noin puolet työajastaan professorin työtehtäviin, joissa hän kehittää osaamistaan alasta ja kouluttaa muita. Ihmisen ja teknologian vuorovaikutuksen opetus keskittyy ihmiskeskeisenä alana tietojenkäsittelytieteisiin, mutta kursseja ottavat paljon myös tietotekniikan opiskelijat. 

Toinen puolikas työajasta hänellä kuluu yliopiston hallinnollisiin tehtäviin: konsistoriin, tutkinto-ohjelmavastaavan tehtäviin ja DigiSus-tutkimusalustan johtamiseen. 

Olsson on yksi kahdeksasta konsistoriin valitusta professorista. Konsistori on yliopistoyhteisössä eduskunnan tyyppinen toimielin, joka päättää esimerkiksi tutkinto-ohjelmien perustamisesta ja lakkauttamisesta. Olssonia kiinnostaa Tampereen yhä suhteellisen tuoreen yliopiston kehittäminen. 

– Ne lupaukset toiveikkaasta tulevaisuudesta ovat vielä vähän lunastamatta – poikkialaisuuden potentiaali on yhä alkutekijöissään. Samanlainen se oli Aalto-yliopistossakin, jossa kesti kymmenisen vuotta, ennen kuin se alkoi kantaa hedelmää, Olsson sanoo. 

Tutkinto-ohjelmavastaavana hän puolestaan johtaa kansainvälistä tieto- ja sähkötekniikan alan kansainvälistä maisteriohjelmaa, joka on ollut pitkään yliopiston suurin. Tulevassa opetussuunnitelmassa ohjelmaan kuuluu noin 15 eri opintosuuntaa ja uusia opiskelijoita otetaan vuosittain pitkälle toista sataa.  

EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tulevat opiskelijat maksavat tätä nykyä täyskatteellista lukukausimaksua opinnoistaan eli käytännössä kustantavat opintojensa tuottamisesta aiheutuvat kulut, mikä tarkoittaa toistakymmentä tuhatta euroa vuodessa. Olssonin mukaan tämä on muuttanut monia toimintatapoja, koska opiskelijat edellyttävät palveluita vedoten siihen, että he ovat “maksavia asiakkaita”. 

– Pedagogia on kehittynyt ihan valovuoden tässä parissa vuosikymmenessä ja kansainvälisten opiskelijoiden tuleminen on lisännyt sitä, Olsson kertoo. 

Kuva: Mira Kokko

Arvostusta haahuilulle ja yleissivistykselle 

Yliopistomaailma on muuttunut paljon viimeisessä reilussa vuosikymmenessä, Olsson kertoo. Keskimääräinen professori saattoi vielä vuosituhannen alussa julkaista muutaman artikkelin vuodessa. Nyt hän kertoo itsekin olevansa mukana vuosittain noin kymmenessä artikkelissa, mistä näyttää tulleen uusi normaali. 

– Oletetaan, että tuottavuus kasvaa samalla, kun rahoituksesta leikataan. Julkaisuja, opinnäytteitä ja tutkintoja mitataan erityisesti määrällisesti, ja ministeriö jakaa rahaa meille sen perusteella, Olsson muistuttaa. 

Leikkaukset ovat vaikuttaneet myös opiskelijoiden elämään. Olsson kertoo itse opiskelleensa kandidaatin ja maisterin tutkinnot 6,5 vuoteen eli opinnot hieman venähtivät. Hän kertoo olevansa hieman nostalginen siihen maailmaan, jossa opiskelija sai haahuilla. 

– Opiskelujeni aikaan tietynlainen haahuilu ja kerhoissa ja ylioppilaskunnassa vaikuttaminen oli hyvin arvokasta. Meillä oli bänditoimintaa, järjestin kyykkäkisoja sekä ainutlaatuisen Mikontalo Lights -tapahtuman, jossa pelattiin kerrostalon ikkunoilla Tetristä, Olsson muistelee. 

Nykyään valtaosa opiskelijoista pitäisi saada valmistumaan ajoissa. Hänen kurssejaan käyvät opiskelijat tietojenkäsittelytieteestä ja tietotekniikasta ovat tavallisesti valmistuneet hitaammin, koska työelämä on vetänyt niin hyvin, joten on ironista, että yliopisto kärsii hyvin työllistyvien opiskelijoiden kouluttamisesta.  

Viimeisenä Olsson haluaa vielä painottaa yleissivistyksen ja laaja-alaisuuden tärkeyttä.  

 – Tässä roolissa, professorina erityisesti, mielestäni se oppiminen ei lopu koskaan. Koskaan ei ole valmis, koskaan ei ole täydellinen – tiedoiltaan tai taidoiltaan, hän sanoo. 

Olsson kertoo kuuntelevansa päivittäin sisältöä laidasta laitaan, mahdollistamaan jokapäiväisen ahaa-elämyksen itselleen esimerkiksi lenkittäessään koiraa. Luovimman tilansa hän kokee arjessa, kun hän harrastaa liikuntaa tai tekee remonttihommia ja korvissa soi äänikirja tai podcast.  

Hän toivoo, että yhä useampi pyrkisi laajentamaan ajatteluaan. Hän kertoo oppineensa kriittisestä ajattelusta paljon yhteiskuntatieteilijöiltä ja kaipaisi tällaista ajattelua enemmän myös Hervantaan. Toisaalta keskustakampuksella voitaisiin oppia insinöörien ratkaisukeskeisestä ajattelusta. 

– Tällainen yhdistelmä, tietynlainen kaksikätisyys on minulle vahvuus. Me tarvitsemme enemmän sellaisia ihmisiä, jotka pystyvät niin kriittiseen analyysiin kuin luovaan ja ratkaisuhakuiseen toimintaan. 

Kuva: Mira Kokko