Hyppää pääsisältöön

Päivi Mäkelä: Coaching – paikka pysähtyä ja ajatella ääneen

Julkaistu 10.6.2019
,
päivitetty 2.8.2023
Tampereen yliopisto
Silmälasit ja vihko
Coaching tarjoaa johtajalle mahdollisuuden pysähtyä oman johtajuuden ja johtamistilanteiden äärelle. Samalla tietoisuus omista vahvuuksista ja voimavaroista lisääntyy, mikä tukee paitsi tuloksellisuutta myös palautumista ja hyvinvointia.

Pekka Mattila kirjoittaa kirjassaan Peilejä johtamiseen hyvin siitä, kuinka tärkeää on, että johtajalla on luottoihminen, jolle hän voi avoimesti ja luottamuksellisesti puhua häntä askarruttavista asioista ja saada sparrausta. ”Paras henkilö tähän on ulkopuolinen tuttu ja luotettu henkilö, joka tuntee työn luonteen, mutta ei pelkää huomauttaa, kun keisarilta uupuvat vaatteet”, toteaa Mattila osuvasti. Hyvä vaihtoehto pallottelukaveriksi on ammattitaitoinen coach.

Itsetuntemus on johtamisessa onnistumisen perusta

Coaching tarjoaa johtajalle mahdollisuuden pysähtyä oman johtajuuden ja johtamistilanteiden äärelle. Samalla tietoisuus omista vahvuuksista ja voimavaroista lisääntyy, mikä tukee paitsi tuloksellisuutta myös palautumista ja hyvinvointia.

Coachingissa johtaja kuuntelee itseään ja häntä kuunnellaan

Coaching on kiireiselle ihmiselle pysähtymisen ja palautumisen pysäkki. Coaching on konkreettisesti ulostulemista arjesta: fyysinen ja henkinen etäisyys auttaa ottamaan etäisyyttä johtamistilanteisiin ja myös näkemään asioita ”uudessa valossa”. Mielessä olevat epämääräisyydet jäsentyvät, tunteikkaat tilanteet helpottavat ja tunnelin päässä näkyy valoa vaikeissakin hetkissä. Ja toisaalta, coachauksessa voi vapaasti kertoa onnistumisista, itseä koskettaneista asioista ja tulla tutuksi omien arvojensa ja uskomustensa kanssa.

Coaching toimii aina

Voisi väittää, että coaching toimii aina. Onnistumisen ykkösedellytys on se, että coachattava on valmis puhumaan avoimesti asioista, jotka ovat hänelle merkityksellisiä. Silloin ollaan oikeiden asioiden äärellä ja motivaatio on kohdillaan.

Mistä coachingissa sitten voi puhua? Ihan heti ei tule mieleen mitään, josta ei voisi puhua. Jokainen prosessi on ohjattavan, hänen johtamiskontekstinsa ja tilanteensa näköinen. Asioista voidaan puhua johtamistilanteiden kautta, tunnistaen johtamiseen liittyviä ilmiöitä, tutkaillen johtamisjärjestelmää, pohtien omaa työotetta, vahvistaen taitoja, haastaen uskomuksia jne.

Tulevaisuus luodaan puhumalla – mutta miten?

Johtajan teko on paljolti puhuminen. Omaa johtamispuhettaan onkin hyvä aika ajoin miettiä. Millainen johtaja haluan olla, mitä se tarkoittaa tekemisenä ja tekemättä jättämisenä? Johtajan tekemisen keskeinen osa-alue onkin ajattelu, jolle pitää saada raivattua aikaa. Coaching on yksi tapa pysähtyä ajattelemaan ja saada tulevaisuuden pohdinta oman johtamisensa osaksi.

Coaching on aarteenetsintää ja vuorten valloittamista askel kerrallaan

Coachauksessa jokaisesta ohjattavasta tulee paras esiin. Yhteisen työskentelyn prosessissa kyseessä on kahden ihmisen kohtaaminen, joka vaikuttaa molempiin.

Coach on rinnallakulkija, kuin vuorikiipeilijän sherpa (kantaja), joka jakaa taakkoja, mutta ei kiipeä toisen puolesta. Coach antaa coachattavan käyttöön kokemuksensa, läsnäolonsa, innostuksen ja halun auttaa ohjattavaa onnistumaan.

Ryhmän voima kantaa

Ryhmässä tapahtuva coaching-työskentely sopii moniin tilanteisiin: se voi olla esihenkilötaitojen vahvistamista, johtoryhmän yhteenhitsaamista, tiimin kehittämistä tai vaikka työparina roolien ja työnjaon kirkastamista. Ryhmäcoachingissa jokainen tuo keskusteluun omia näkemyksiään ja kokemuksiaan. Käsillä on usein rikas aineisto, josta voidaan yhdessä ammentaa. Yksi tärkeimmistä asioista on vertaisuuden vahvistuminen: elämme samassa todellisuudessa, koemme samoja asioita ja tarvitsemme toisiamme.

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Yksilöllinen johtajuusvalmennus