Hyppää pääsisältöön

Tampereen kaupunki tukee ryhmien pääsyä jääkiekon MM-peleihin toukokuussa 2023 – lippuja tarjolla myös Tampereen korkeakoulujen opiskelijoille

Julkaistu 24.3.2023
Tampereen korkeakouluyhteisö
Taustalla jää, etusijalla innokkaasti tuulettava henkilö sekä pyörätuolissa istuva henkilö
Kuva: Tampereen kaupunki
Jääkiekon MM-kilpailut pelataan Tampereella ja Riikassa 12.–28.5.2023. Tampereen kaupungin tavoitteena on toteuttaa yhteisölliset, kaikkien kaupunkilaisten MM-kisat. Kaupungin eri palvelut ovat mukana rakentamassa yhteisöllisyyttä ja jakamassa MM-kisailoa useille ryhmille. Määrätyt ryhmät saavat kaupungin palveluiden ja ohjelmien kautta yhteensä 8000 MM-kisalippua. Tampereen korkeakoulut ovat mukana Tampereen kaupungin kumppanina toteuttamassa lippujen jakoa.

Miesten jääkiekon MM-kisat täyttävät Tampereen jälleen kansainvälisellä kiekkohuumalla. Ottelulippuja tarjotaan Tampereen ammattikorkeakoulun ja Tampereen yliopiston opiskelijoille osana korkeakoulujen opiskelijoiden hyvinvointia, yhteisöllisyyttä ja kaupunkiin kiinnittymistä edistäviä toimenpiteitä. Korkeakoulut järjestävät lippujen jaon yhdessä sovittujen käytäntöjen mukaisesti. Lippuja jaetaan yhteensä 570 kpl kuuteen eri peliin. Ota kanavat seurantaan ja seuraa tiedotusta huhtikuun 2023 aikana. 

Kanavat, joissa lippujen jaosta tiedotetaan:

  • Tuni Intranet 

  • Tuni.fi 

  • Tuudo.fi 

  • TAMK Instagram @tamk_uas 

  • TAMK Parvi Instagram @tamkparvi 

  • Tampereen yliopisto Instagram @tampereuni 

  • Tampereen yliopisto Navigaattori Instagram @navigaattori_tampereuni 

  • Kannattaa myös seurata Suomen suurimman wapun tiedotusta: lippuja tulee olemaan jaossa myös wapun hulinoissa Tampereen yliopiston opiskelijoille!

Lisätietoja

Kiekon koti -verkkosivut.

Tampereen yliopisto: Suvi Ikonen, erityisasiantuntija, suvi.ikonen [at] tuni.fi, 050 3011948

Tampereen ammattikorkeakoulu: Merja Hanhimäki, päällikkö, merja.hanhimaki [at] tuni.fi, 040 8363178