Raisa Toivo näkee historiassa voimaa kohdata oman aikamme kipukohtia

Joukko Punkalaitumen naisia joutui loppuvuodesta 1646 käräjille rukouskokouksen järjestämisestä. Oikeudessa kuultiin, kuinka naiset olivat rukoilleet sokeutumassa olevan lähimmäisensä puolesta. Maalaistuvassa kuitenkin hieman venytettiin luterilaisuutta: valmistettuaan aterian naiset polvistuivat rukoukseen iskien piikiveä rautaan. 

Historian professori Raisa Toivo taitaa oikeuden pöytäkirjojen käsialan ja vanhan ruotsin, joihin voimme palata digitaalisessa muodossa Kansallisarkiston verkkopalvelussa. Jotta lähteiden pohjalta voi tehdä päätelmiä, historiantutkijan on ymmärrettävä ajan elämänoloja ja nykyajasta eroavia käsitteitä. Tutkimusta kirjoitettaessa menneisyyden maailma on avattava nykyaikana ymmärrettävästi ja kiinnostavasti. 

– Käytin pitkään metodina tuomiokirjojen laajaa lukua riippumatta siitä, hyödynsinkö niitä väitökseni aineistona. Ajan kontekstia syntyy tutkimuskirjallisuudesta mutta myös lukemalla lähteitä, joista tuomiokirjat ovat valtavan monipuolisia. Ne tuovat monia näkökulmia menneisyyden ihmisten elämään ja ovat vieläpä hauskasti kirjoitettuja. Oikeuspöytäkirjat tarjoavat jännittäviä kuvia aikansa yhteiskunnasta ja varhaismodernien ihmisten kokemusmaailmasta, professori Toivo kertoo.

Arki muokkaa uskoa ja usko arkea

Suomalaisen Tiedeakatemian julkaisussa Toivo havainnollistaa maaseudun naisten rukouskokouksella elettyä uskoa ja varhaismodernin ajan kokemusta. 

– Uskoa voi tutkia monelta kannalta. Pidän itseäni yhteiskuntahistorioitsijana, joka tutkii uskon yhteiskunnallisia ilmentymiä. Tarkastelu kohdistuu esimerkiksi siihen, miten arki muokkasi uskoa ja miten usko muokkasi arkea.

Euroopan uskonsotien ja noitaoikeudenkäyntien aikana piikiven iskut eivät kuuluneet luterilaisuuden kaavaan, ja kirkkoherra katsoi tutkinnan olevan paikallaan. Punkalaitumen naisia ei silti tuomittu, eikä tapaus varsinaisesti kuulunut kihlakunnanoikeudelle. 

Yhteisellä rukoushetkellä tuotettiin uskonnollista kokemusta, jonka jakaminen vahvisti kyläyhteisöä ihmisten ajatellessa kuuluvansa yhteen. 

– En tekisi rajaa siihen, että näin kirkko opetti ja sitten ihmiset tajusivat sen ”väärin” omalla tavallaan. Minua kiinnostaa se, miten näiden kahden – ja muiden tahojen – yhteisvaikutuksesta syntyy yhteiskunnallista muutosta ja historiallista kehitystä. Ihmiset muodostavat yhteisöjä, kun he elävät uskoaan vuorovaikutuksessa toisiinsa. Välillä he myös rajaavat yhteisöjään, kun toimivat uskon mukaan, Toivo havainnollistaa.

Kokemuksen historian tutkija pyrkii löytämään kokemuksen syntyyn vaikuttavia yhteiskunnallisia ja kulttuurisia tekijöitä. Tutkija kysyy muun muassa, miten kokemuksia tuotetaan, kuka niitä tuottaa ja miten niitä jaetaan. Merkityksellisimpiä kokemukset ovat tutkimuksessa silloin, kun ne eivät ole yksilön kokemuksia vaan yhteisöissä jaettuja. 

Hyväksyntä puolestaan alleviivaa vallankäyttöä, sillä kaikki kokemukset eivät tule yhtä tunnustetuiksi ja jaetuiksi. 

Kuva: Jonne Renvall

Noitaoikeudenkäyntien ja katolisen vaikutuksen jäljillä

Professori Toivo on tutkinut uskontoa ja uskonnollisia konflikteja koskevaa kokemusta, elettyä uskoa sekä perheen, sukupuolen ja väkivallan historiaa. Tutkimusaiheet ovat aina kiinnittyneet jollakin tapaa noitien ja noitaoikeudenkäyntien historiaan. Niiden kautta Toivo on tarkastellut esimerkiksi varhaismodernin ajan vallankäyttöä, juoruja ja sukupuolta.

Väitöskirjassaan Toivo teki pitkän aikavälin tarkastelun noitaoikeudenkäyntiin joutuneiden ihmisten elämään. 

Tuomiokirjoja lukiessaan Toivo huomasi, että vaikka eletään protestanttisessa valtiossa ja sitä pönkittää luterilainen kirkko, oikeuslähteissä välähtää pitkin 1600-lukua katolisuuden rukousnauhoja, peltojen siunaamista ja pyhimyksiin vetoamista. Ruotsin katolisesta kirkosta erottanut reformaatio oli kuitenkin käynnistynyt valtiojohtoisesti jo 1520-luvulla.

– Uusi katolisuus, joka näkyi vastaavasti omana katolisena reformaationa tai vastauskonpuhdistuksena, tuntui aina Hämeessä asti. Joitakin katolisia perinteitä esiintyy lähteiden mukaan vielä 1600-luvun lopulla. Samoin ortodoksista vaikutusta näkyy hautausmailla, Toivo kertoo.

Vainoja pyrittiin tarkoituksella välttämään 

Toivon johtamassa akatemiahankkeessa tutkitaan noitavainojen välttämistä. Suomen alueella noitaoikeutta käydään verrattain myöhään 1600-luvun toisella puoliskolla, mutta käräjillä istutaan Toivon mukaan hämmästyttävän paljon. 

Tutkimus perustuu havaintoon siitä, ettei varsinaisia noitavainoja syntynyt, vaikka laukaisevat tekijät olivat meilläkin olemassa.

Myös Suomessa liikkui noitasapattitarinoita, joissa paholaisen kanssa liittoutunut lentää – maanläheisesti esimerkiksi vuohen selässä – Blåkullaan tuhojaan tekemään. Todisteina noituudesta voitiin esittää kanssaihmisten kohtaamia taloudellisia menetyksiä kuten karjakuolemia tai ihmisen omia sairauksia.

Huhujen hillintä ja vainon välttäminen 
on nykyaikanakin tärkeää. 

Professori Raisa Toivo 

Hyvän ja pahan taistelu kuului todellisena osana ajan ihmisten maailmankuvaan. Kehittyvän oikeusjärjestelmän periaatteena kuitenkin oli, että syytökset tuli näyttää toteen eivätkä ne voineet pohjata huhuihin. 

– Lähteistä voi huomata, kuinka eri tahot näkivät tarkoituksella vaivaa, jotta huhupuheita voitaisiin hillitä. Jos oikeudenkäynniltä ei vältytty, pyrittiin ainakin siihen, ettei hallitsemattomia vainoja syntyisi. Esimerkiksi papit tuovat juttuja käräjille, mutta samaan he myös saarnaavat, ettei saa tehdä väärää todistusta lähimmäisestä.

Professori Toivon mukaan kuolemantuomioita jaettiin noituudesta erittäin vähän Suomessa tapausmäärään suhteutettuna.  Hovioikeus lievensi usein alioikeuksien tuomiota. Toivo kehottaa miettimään hankalaa tilannetta, jonka kiinteä kyläyhteisö kohtasi lievennetyssä tai huhut katkovassa päätöksessä. Syytetyn ja syyttäjien täytyi kuitenkin jatkaa naapureina arkiaskareitaan.

– Nykyajan vihollisryhmäpuheessa esiintyy samanlaisuutta siinä, miten ryhmien kuvataan saavan aikaan kaiken pahan. Jos vainot pystyttiin ennen välttämään, eikö meilläkin ole edellytykset myös välttää vastaavaa.

– Noitaoikeudenkäyntien historia kertoo, mistä vainot syntyvät, mutta myös sen, miten niitä voidaan välttää. Se on nykyaikanakin varsin tärkeä tieto, Toivo muistuttaa.

Kuva: Jonne Renvall/Tampereen yliopisto

Ajallinen etäisyys voi monipuolistaa historiakuvaa

Toivo ajattelee varhaismodernin ajan tuovan ajallista etäisyyttä, jotta ihmisen on helpompi huomata oman aikansa kipukohtia. Kyseessä on vieras maailma, johon nykyihmisen ei tarvitse sijoittaa itseään mukaan. Saavutettavissa sen sijaan on ohjenuoraa huhujen tai vastakkainasettelun välttämisestä. 

Vaikka tietoisesti vääristeltyä historiakuvaa esiintyy ja vedotaan sellaiseen, mistä on edelleen puutteellista tietoa, professori katsoo historiakiinnostusta positiivisesti. 

– Vanhemmista ajoista hyväksytään varmasti helpommin erilaisia näkökulmia kuin lähihistoriasta. Kun ihminen ensin vapauttaa näkökulmansa varhaisen modernin perusteella, hän voi ehkä keskustella lähimenneisyydestäkin avoimemmin, professori Toivo pohtii.