Hyppää pääsisältöön

Liettuaan on kehitteillä tekoälyn huippuosaamiskeskus

Julkaistu 24.1.2023
Tampereen yliopisto
AI Hub Tampereen asiantuntijat Roel Pieters, Aparajita Chowdhury ja Aino Ahtinen tutustuivat Health Hubin toimintaan Kaupin kampuksella Tampereella. Photo: AI Hub Tampere
Tampereen yliopisto on mukana kehittämässä kestävään asumiseen ja työntekoon keskittyvää huippuosaamiskeskusta Liettuaan. Uudessa keskuksessa kehitetään ja sovelletaan tekoälyyn perustuvia tutkimus- ja innovaatioratkaisuja tuotannon, energian, terveyden ja liikenteen alojen tarpeisiin. EU:n Horisontti Eurooppa tukee Tampereen yliopiston osuutta hankkeesta 2,5 miljoonan euron rahoituksella.

Kuusivuotisessa SustAInLivWork-hankkeessa Liettuan neljä johtavaa yliopistoa hyödyntävät tekoälyn tutkimuskeskus AI Hub Tampereen  kehittämiä toimintamalleja. AI Hub Tampere keskittyy tekoälyn teolliseen soveltamiseen älykkäissä koneissa ja muissa teollisissa sovelluksissa.

Hankkeen tarkoituksena on kehittää toimintaa yhdessä kansainvälisten kumppaneiden Tampereen yliopiston ja Hampurin teknillisen yliopiston (TUHH) kanssa. Kumppanit auttavat asiantuntemuksellaan liettualaisyliopistoja luomaan lisäarvoa kehittyneistä tekniikoista.

Tampereen yliopisto edistää hankkeessa älykkäiden koneiden ja tekoälyn tutkimuksen huippuosaamista kestävän asumisen sekä siihen liittyvien energian ja hyvinvoinnin sovelluksissa.

– Tampereen tekoälytutkimuskeskuksen AI Hubin tavoitteena on ollut lisätä kansainvälistä yhteistyötä tekoälyn vaikuttavuuden edistämiseksi yhteiskunnassa ja teollisuudessa. Näin tutkimusta voidaan viedä uudelle tasolle. Tiimimme odottaa innolla yhteistyötä kumppaniverkostossa, kertoo hanketta Tampereen yliopistossa johtava teollisuusprofessori Mika Grundström.

Tekoälyn avulla kestävyyttä ja uusia liiketoimintamalleja

Grundströmin mukaan yhteistyö vahvistaa Liettuan tutkimus- ja innovointiosaamista sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Yhteistyökumppaneita Liettuassa ovat Kaunasissa sijaitsevat Kaunasin teknillinen yliopisto (KTU), Vytautas Suuren yliopisto (Vytauto Didžiojo Universitetas VDU) ja Liettuan terveystieteiden yliopisto (Lietuvos Sveikatos Mokslu Universitetas LSMU) sekä Vilnan Gediminasin teknillinen yliopisto (VILNIUS TECH).

– Hankkeen tavoitteena on edistää kestävää kehitystä Liettuassa uusilla, vähemmän hiilidioksidipäästöjä aiheuttavilla liiketoimintamalleilla ja ratkaisuilla. Tekoälyn avulla teemme näistä ratkaisuista turvallisia, luotettavia ja läpinäkyviä. Liettuan lisäksi hankkeella on vaikutusta koko Itämeren alueella, myös Pohjoismaissa, Grundström sanoo.

Tarkoituksena on perustaa kumppanuusyliopistoihin erityisiä keskuksia, hubeja, joissa tarjotaan niille uusia koulutuksia ja harjoitusohjelmia. Tavoitteena on lisätä yksityisen sektorin ja viranomaisten välistä yhteistyötä ja luoda tekoälykeskittymä, joka edistää kestävää kehitystä Liettuassa.

– Tämä hanke parantaa Liettuan asemaa EU:n innovaatiotuloksissa, lisää kansainvälistä yhteistyötä, mobilisoi kansallisia, eurooppalaisia ja muita kansainvälisiä rahoitusohjelmia luomalla palvelupaketteja, tekoälylaboratorioita ja erilaista yhteistyötä sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla, Grundström kiteyttää.

Euroopan Unioni rahoittaa hanketta kokonaisuudessaan yli 14,5 miljoonalla eurolla, josta Tampereen yliopisto saa 2,5 miljoonaa.

Lue lisää AI Hub Tampereen toiminnasta Tampereen yliopiston verkkosivuilta.

Lisätietoa

Mika Grundström
050 554 2343
mika.grundstrom [at] tuni.fi