Hyppää pääsisältöön
Tampereen yliopiston professori lääketieteellisen tiedekunnan opetustilassa.

Lahjoita Tampereen yliopistolle

Tutkimukseen ja koulutukseen panostaminen on paras tae ihmisten, yhteiskunnan ja maapallon kestävälle tulevaisuudelle. Tutkimuksesta syntyy tuoretta ajattelua ja uusia ratkaisuja. Niistä syntyvä hyvä valuu koko yhteiskuntaan, yhteiseksi hyväksi. Tiede koskettaa meitä kaikkia.

Miksi lahjoittaisin yliopistolle?

  • Tutkimus ja koulutus synnyttävät uutta osaamista, liiketoimintaa ja työllisyyttä. Meiltä valmistuvat yhdistävät ennakkoluulottomasti eri tieteenaloja ja osaavat soveltaa oppimaansa työelämässä.
     
  • Lahjoituksilla on yliopistollemme suuri merkitys. Ne auttavat meitä taloudellisen vakautemme varmistamisessa. Haluamme tarjota tulevaisuudessakin tasokasta, uusimpaan tutkimukseen pohjautuvaa koulutusta ja kannustaa luovaan, uutta synnyttävään ajatteluun.
     
  • Lahjoittamalla mahdollistat tutkimuksen ja koulutuksen korkean tason säilymisen. Yhdessä löydämme ratkaisuja yhteiskuntamme kohtaamiin haasteisiin ja edistämme kestävää kehitystä.

Mihin voin lahjoittaa ja miten?

  • Löydät tältä sivulta tietoa lahjoituskohteistamme.
     
  • Voit tehdä kertalahjoituksen tai ryhtyä kuukausilahjoittajaksi helposti ja turvallisesti verkossa. Linkin lahjoittamaan löydät kunkin ajankohtaisen lahjoituskohteemme kohdalta.
     
  • Voit lahjoittaa yksityishenkilönä tai oman organisaatiosi tai yrityksesi nimissä.
     
  • Jos haluat tehdä yli 10 000 euron lahjoituksen, ota yhteyttä varainhankintapäällikköömme Elina Suojanen-Laineeseen joko sähköpostilla elina.suojanen-laine [at] tuni.fi tai soittamalla numeroon 050 547 6171.

Ajankohtaiset lahjoituskohteet - tue työtämme joka koskettaa sinua

Ajankohtaiseen lahjoituskohteiseen lahjoittamalla tuet suoraan valitsemaasi tutkimusta, koulutusta tai toimintaa.

Tue kestävää rakentamista

Rakennettu ympäristö vaikuttaa hyvinvointiimme, turvallisuuteemme, yhteiskuntamme sosiaaliseen ja taloudelliseen toimivuuteen sekä ilmastoon ja luontoon. Kehitämme ihmisen ja ympäristön kannalta parempia ratkaisuja rakentamiseen. Lahjoittajana olet konkreettisesti mukana rakentamassa kestävämpää maailmaa.

Lahjoita kestävään rakentamiseen yksityishenkilönä

Lahjoita kestävään rakentamiseen organisaation puolesta

Kaikille mahdollisuus oppia ja onnistua

Jokaisen lapsen ja nuoren mahdollisuudet oppimiseen ja onnistumiseen ovat merkityksellisiä heille itseen ja koko yhteiskunnan tulevaisuudelle. Lahjoittamalla erityispedagogiikan koulutukseen autat meitä löytämään ratkaisuja yhdenvertaisten oppimismahdollisuuksien tarjoamiseksi kaikenlaisille oppijoille. 

Lahjoita erityispedagogiikan koulutukseen yksityishenkilönä

Lahjoita erityispedagogiikan koulutukseen organisaation puolesta

Kasvatustyötä ihmisen ja ympäristön hyväksi

Biodiversiteettikasvatuksen tutkimukselle ja koulutukselle on suuri tarve Suomessa ja kansainvälisesti. Lahjoittamalla autat meitä ja eri koulutusasteiden opettajia tukemaan ympäristötoimijuutta ja kasvattamaan kansalaisia, jotka toimivat planeettamme ja yhteiskuntamme kannalta kestävällä tavalla.

Lahjoita biodiversiteettikasvatukseen yksityishenkilönä

Lahjoita biodiversiteettikasvatukseen organisaation puolesta

Terveyttä elämän alusta asti

Pohja terveydelle ja hyvinvoinnille rakennetaan jo elämän alussa. TamCAM-tutkimuskeskuksen monitieteinen tutkimustyö tukee terveyttä edistävien elintapojen muodostumista raskausajasta ja lapsuusiästä lähtien. Lahjoittamalla tuet tutkimusta, jonka avulla parannetaan lasten, nuorten ja äitien terveyttä.

Lahjoita lasten terveyden edistämiseen yksityishenkilönä

Lahjoita lasten terveyden edistämiseen organisaation puolesta

Robotiikka tekee työstä turvallisempaa

Robotiikka parantaa merkittävästi vaarallisissa ja raskaissa työympäristöissä työskentelevien ihmisten terveyttä ja turvallisuutta. Uudet teknologiat myös vähentävät eri alojen ympäristövaikutuksia. Lahjoittajana olet mukana luomassa robotiikan osaamista ja teknologioita, jotka lisäävät ihmisten ja ympäristön hyvinvointia.

Lahjoita robotiikan tutkimukseen yksityishenkilönä

Lahjoita robotiikan tutkimukseen organisaation puolesta

Apua keliakiasta kärsiville

Keliakia on autoimmuunisairaus, johon voi sairastua missä iässä tahansa. Tällä hetkellä ainoa hoito sairauteen on täysin gluteeniton ruokavalio. Tampereen yliopistossa tehdään maailman johtavaa poikkitieteellistä keliakiatutkimusta. Lahjoittamalla autat sairauden diagnostiikan ja hoidon kehittämisessä.

Lahjoita keliakiatutkimukseen yksityishenkilönä

Lahjoita keliakiatutkimukseen organisaation puolesta

Pelillisyydellä ratkaisuja globaaleihin haasteisiin

Pelillisyys auttaa löytämään ratkaisuja ilmastonmuutokseen, epätasa-arvoon ja väestön ikääntymiseen. Sitä hyödynnetään opetuksessa ja oppimisessa, palveluiden kehittämisessä ja tulevaisuusskenaarioiden rakentamisessa päätöksenteon tueksi. Pelillisyys on tulevaisuuden ala, jonka huippututkimusta ja koulutusta tuet lahjoittamalla.

Lahjoita pelillisyyden tutkimukseen yksityishenkilönä

Lahjoita pelillisyyden tutkimukseen organisaation puolesta

Saavutettavuus luo tasa-arvoa

Saavutettavuus mahdollistaa yhdenvertaisen osallistumisen yhteiskunnan eri osa-alueilla ihmisen toimintakyvystä riippumatta. Saavutettavuuden toteutuminen vaatii monitieteistä tutkimusta ja siihen perustuvaa koulutusta. Tätä teemme Tampereen yliopistossa. Tukemalla työtämme autat meitä edistämään yhdenvertaisuutta ja osallisuutta yhteiskunnassa.

Lahjoita saavuttavuuden tutkimukseen yksityishenkilönä

Lahjoita saavutettavuuden tutkimukseen organisaation puolesta

Kestävää kehitystä kiertotaloudella

Ilmastonmuutoksen takia yritysten, kaupunkien ja kansalaisten on otettava kiertotalouden ratkaisut käyttöön. Se vaatii muutoksen johtamista elinkeinoelämässä, julkisessa päätöksenteossa ja kansalaisyhteiskunnassa. Lahjoittamalla kiertotalouden tutkimukselle tuet yhteiskunnan kehittymistä ekologisesti ja taloudellisesti kestävämmäksi.

Lahjoita kiertotalouden tutkimukselle yksityishenkilönä

Lahjoita kiertotalouden tutkimukselle organisaation puolesta

Tutkimustulokset hyötykäyttöön

Tieteellisen tutkimuksen ja tutkimustulosten tuominen ihmisten saataville ja yhteiskunnan käyttöön on tärkeä osa yliopiston yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Lahjoittamalla tuet toimia, joilla tutkimustulokset saatetaan käyttöön ja saataville - meidän kaikkien hyödyksi.

Lahjoita tutkimustulosten hyödyntämiseen yksityishenkilönä

Lahjoita tutkimustulosten hyödyntämiseen organisaation puolesta

Sovittelulla ratkaisuja konflikteihin

Sovittelu on menettelytapa, jonka avulla pyritään löytämään rauhanomainen ulospääsy erilaisista konflikteista. Sitä hyödynnetään esimerkiksi kouluissa, työyhteisöissä, rikos-, riita- ja perheasioissa sekä rauhanvälityksessä. Lahjoittamalla autat rakentamaan vakaampaa ja rauhanomaisempaa maailmaa.

Lahjoita sovittelukoulutukseen yksityishenkilönä

Lahjoita sovittelukoulutukseen organisaation puolesta

Tiede tutuksi lapsille ja nuorille

Juniversity luo lapsille ja nuorille tasavertaisia mahdollisuuksia innostua tieteestä ja löytää oma opintopolkunsa. Juniversity tukee oppimisyhteisöjen tiedekasvatustyötä aina varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle. Lahjoittajana annat lapsille ja nuorille mahdollisuuden tutustua tieteeseen ja yliopistoon.

Lahjoita Juniversitylle yksityishenkilönä 

Lahjoita Juniversitylle organisaation puolesta

Muita tapoja tukea tutkimusta ja koulutusta

Testamenttilahjoitus

Testamenttilahjoittajana jätät pysyvän, omien arvojesi mukaisen jäljen yhteiskuntaan ja maailmaan. Jälkeen jäänyt omaisuutesi tekee vaikuttavaa työtä haluamasi asian puolesta.

Tutustu testamenttilahjoittamiseen

Kongressien tukeminen

Tukemalla tieteellisiä kongresseja mahdollistat tieteentekijöiden kohtaamisia ja tutkimustiedon jakamista ja kartuttamista. Osalla kongresseista on valmiita tukipaketteja, joita voi ostaa sen verkkosivuilta. Jos valmista pakettia ei ole tarjolla, ota yhteyttä kongressin järjestäjään.

Tutustu tuleviin kongresseihin

Tukisäätiöt

Tukisäätiöt toteuttavat tarkoitustaan muun muassa myöntämällä avustuksia ja apurahoja yliopiston tutkijoille ja opiskelijoille. Ne toimivat pääosin lahjoitus- ja testamenttivaroin.

Tampereen yliopiston tukisäätiö

Tampereen teknillisen yliopiston tukisäätiö

Ota yhteyttä

Jos haluat lahjoittaa yli 10 000 euroa tai tehdä testamenttilahjoituksen, tai sinulla on muuta kysyttävää lahjoittamisesta, otathan yhteyttä varainhankintapäällikköömme Elina Suojanen-Laineeseen.

Verovähennysoikeus

Kalenterivuoden aikana tehdyt yhteensä vähintään 850 euron lahjoitukset ovat verovähennyskelpoisia. Jos teet lahjoituksen yksityishenkilönä, teemme verovähennysilmoituksen puolestasi.

Verovähennys henkilöverotuksessa - vero.fi
Verovähennys yhteisöverotuksessa - vero.fi

Rahankeräyslupa

Tampereen yliopistona toimivalla Tampereen korkeakoulusäätiöllä sr. on rahankeräyslupa. Lahjoitettuja varoja käytetään yliopistolain 2§ mukaisen toiminnan tukemiseen. Lisäksi kerättyjä varoja voidaan käyttää yliopiston pääomittamiseen, josta saatavat tuotot käytetään myös yliopistolain 2 §:ssä tarkoitetuista tehtävistä huolehtimiseen. 
 
Luvan myöntäjä ja ajankohta: Poliisihallitus, 15.5.2020 
Luvan numero: RA/2020/566 
Lupa on voimassa toistaiseksi.