Hyppää pääsisältöön

Riikka Hackselius-Fonsén: Osaajasta huippukuntoon

Julkaistu 21.10.2020
,
päivitetty 3.10.2023
Tampereen yliopisto
General Executive MBA Pori -osallistuja Riikka Hackselius-Fonsén.
Riikka Hackselius-Fonsén on kolmessa maassa toimivan Punda Globalin perustaja, toimitusjohtaja ja satojen yritysten strategiaprosesseissa mukana ollut strategisti. Hän on ennen opintojaan kirjoittanut kolme kirjaa kulutusarvoista, julkisen puheen todellisuuskuvasta sekä muutosjohtamisesta. Viimeisin näistä on julkaistu myös kansainvälisesti. Hän osallistui General Executive MBA Pori -ohjelmaan vuosina 2018–2020.

”Kunpa olisin tiennyt kaiken tämän jo aikaisemmin.” Näillä sanoilla General Executive MBA (GEMBA) matkaansa tiivisti Helsinki-Vantaan loungessa tapaamani tuttava, jonka kanssa päädyimme keskustelemaan molemmilla käynnissä olleita opiskeluita noin vuosi sitten. Tunsin hänet aikaisemman uran pohjalta, joka näyttäytyi minulle poikkeuksellisena menestyksenä sekä kotimaassa, että sitten myöhemmin maailmalla.

Oma kokemukseni GEMBA:sta vastaa hyvin tuttavani toteamaa. Kaksi opintovuotta tiivisti ja arkistoi kahden vuosikymmenen aikana keräämäni kokemuksen rakenteellisiksi malleiksi ja jäsennetyksi tiedoksi.

Omalta osaltani GEMBA-ohjelma ajoittui yrityksemme kiivaaseen kansainvälistysaikaan. Olimme juuri avanneet toimistot Kiinassa ja Ruotsin toiminnot juoksivat jo kotimaisen liiketoiminnan rinnalla. Matkapäiviä riitti ja lentokone oli pääsääntöisesti se paikka, jossa essee-töitä pystyi ajatuksella jäsentämään. Silti lopputuloksena oli paljon uutta ajatuskapasiteettia ja energiaa.

Tästä konkreettisesti kertoo se, kuinka koulutuksen päättyessä Kiinan yksiköstä oli kasvanut yhtiömme selkeästi suurin liiketoiminto ja kuin kruununa kakun päälle samaan aikaan kurssitöideni valmistumisen kanssa, Kiinan eturivin talousjulkaisut haastattelivat minua Bloomberg Businessweekistä lähtien.

Koulutus ei siis kuluttanut minua puhki, vaan voimaannutti entisestään. Tätä auttoi puolison tuki ja tilanne, jossa lapset olivat jo aikuisia ja omillaan.

Käytin opintoja osaltaan oman tutkimustyöni toteuttamiseen. Liitin niihin General EMBA:n lisäksi julkisorganisaatioiden johtamiseen painottuvan Public EMBA -ohjelman jaksoja, sillä päättötyöni aihe käsitteli yhteiskunnallista puhetta ja sen vaikutuksia yritysten riskinottokykyyn ja päätöksiin.

Sain tämän osalta tehdä yhteistyötä myös filosofian emeritusprofessorin Leila Haaparannan kanssa. Nautin kohtaamisista erilaisissa ohjelmissa tapaamieni ihmisten ja heidän ajatustensa kanssa. Ne edustivat kaikilta osin maamme parasta osaamista eri aloilta.

Monipuolinen vuorovaikutus yhdessä luennoitsijoiden kanssa jaettujen näkemysten rinnalla maadottivat päivien aikana saatua tietoa käytäntöihin eri aloilla.

Oli myös huikeaa saada omasta kurssiryhmästä uusi ystäväpiiri. Sen kanssa koetut huippuhetket eivät koskeneet ainoastaan yhteistä opintomatkaa Singaporeen, vaan aivan tavallisia koulupäiviä ja niiden aikana jaettuja keskusteluita ja teräviä huomioita. Kiitokset jokaiselle!

Kokemukseni pohjalta suosittelen ohjelmaa myös henkilöille, jotka kokevat omaavansa jo laajan näkemyksen liike-elämästä. Aika ajatella ja haastaa omia käsityksiä vie aina eteenpäin.

Teksti: Riikka Hackselius-Fonsén