Hyppää pääsisältöön

TAMKin innovaatiotoiminta

Tarjoamme innovaatiopalvelua alueen pk-yrityksille. Arvioimme ideoiden ja keksintöjen mahdollisuuksia synnyttää kannattavaa liiketoimintaa. Annamme myös suosituksia, kuinka ideoita ja keksintöjä on mahdollista kaupallistaa ja jatkokehittää.

Mistä on kysymys?

Keksiminen ja innovaatioaihioiden löytäminen ei ole ollenkaan vaikeaa – riittää kun pitää silmät ja mielen avoinna ja ajattelee välillä eri tavalla kuin aikaisemmin. Tarkastelukulman muuttaminen ja asioiden pohtiminen uusien ihmisten kanssa on monen innovaation lähde.

Kun sinulla on idea, tuo se TAMKin Innovaatiopalvelu -prosessiin. Sen tavoitteena on selvittää ideasi menestymisen edellytyksiä yhdessä TAMKista kootun asiantuntijajoukon kanssa.

Jos kaikki menee hyvin, innovaatiopalveluiden päättyessä sinulla pitäisi siis olla käsissäsi jatkorahoituskelpoinen yritysaihio tai lisensoitava keksintö.

Miksi TAMK?

TAMK on ollut mukana kehittämässä ammattikorkeakoulujen innovaatiotoimintaa Tekesin ja Keksintösäätiön tukemana vuodesta 2007.

Vuosien aikana olemme kehittäneet innovaatiopalvelumallin, jolla on saatu aikaan hyviä tuloksia. Tuloksena on syntynyt 14 uutta yritystä ja kolme idean lisensiointia.

TAMK ja Savonia-ammattikorkeakoulu ovat Suomen ainoat ammattikorkeakoulut, jotka on hyväksytty ELY-keskusten innovaatiopalveluiden tuottajaksi.

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä ja pyydä tarjous!

Jos olet TAMKin kumppani, ota yhteyttä omaan avainasiakashenkilöösi.

tki.tamk [at] tuni.fi