Hyppää pääsisältöön

Yhdistystoimijoille tarjolla vinkkejä ja tukea rakennusten energiatehokkuuden kehittämiseen

Julkaistu 16.3.2022
Tampereen yliopisto
Kiemi vähemmällä enemmän
KIEMI-hanke on kehittänyt rakennusten energiatehokkuuden mittaamiseen ratkaisuja, joita myös yhdistysten kannattaa hyödyntää.

Monilla yhdistyksillä on käytössä oma tila tai rakennus, jossa yhdistys toimii. Usein rakennuksilla on jo ikää ja historiaa takanaan, ja siksi niiden käyttö modernien sisälämpötilatottumusten puitteissa voi asettaa niiden energiakulutuksen ja siten myös rakennuksen käyttöön liittyvät päästöarvot aiempaa korkeammalle tasolle.

Tiedetään, että energiakulutusta ja sen tuotannosta aiheutuvia päästöjä voidaan vähentää esimerkiksi parantamalla rakennusten lämpöeristeitä ja tilkitsemällä tarpeettomia ilmavuotoja sekä tuottamalla tarvittava lämpöenergia nykyistä tehokkaammalla tavalla. Kuitenkin usein parannusten aloittamisen esteenä on epätietoisuus nykytilasta ja siitä, minkälaisia tuloksia parannusten myötä voidaan saada aikaan.

Yksikkömme KIEMI-hankkeessa tuotettujen anturi- ja dataratkaisujen avulla voidaan tutkia myös yhdistysten käytössä olevien rakennusten sisäolosuhteita. Mittausten avulla voidaan esimerkiksi todentaa rakennuksen käyttötarpeisiin sopivat lämmityksen ja ilmanvaihdon asetukset. Kun tarvetta vastaavat asetukset on määritelty, voidaan panostaa niihin tarvittavan käyttöenergian kulutukseen ja hankintatapoihin liittyviin toimenpiteisiin. Muutosten jälkeen tehdyillä uusilla mittauksilla voidaan vielä todentaa tehtyjen toimien tulokset.

Myös ihmisten toiminnalla on merkitystä rakennuksen toimintaan. Hankkeessa tuotetun itsearviointisovelluksen (ARVI) avulla myös yhdistystoimijat voivat tutkia omia arkisia käyttötottumuksiaan ja löytää helppoja ja maksuttomia keinoja parempiin käyttötapoihin.

Leader Karhuseutu tarjoaa yhdistystoimijoille mahdollisuuden hakea ”ekotukea” energiatehokkuutta ja ekologista kestävyyttä edistäviin investointeihin. Haettavissa on jopa 70 % investointitukea kuluihin. Viimeiset tukipäätökset ”ekotuelle” tehdään syksyn 2022 aikana, joten yhdistysten kannattaa aloittaa hankesuunnittelu nyt. Hankesuunnitteluun saa apuja Leader Karhuseudun hankeneuvojilta, ja ideoita energiatehokkuuden parannuksiin löytyy mm. KIEMI-hankkeen hankesivuston uutisblogeista.