EU:n vaikutusvalta on kasvanut korkeakoulupolitiikassa

Tutkijat ovat selvittäneet, miten EU:n koulutuspolitiikan verkostoissa käytetään valtaa.

EU:lla on koulutuspolitiikassa koordinoiva rooli. EU ei siis perussopimusten mukaisesti pääsääntöisesti voi esimerkiksi säätää direktiivejä tai asetuksia, jotka suoraan ohjaisivat korkeakoulutusta. 

EU:n koulutuspoliittinen ohjaus tapahtuu lähtökohtaisesti epäsuorasti verkostojen kautta. Tutkijat kartoittivat Suomen Akatemian rahoittamassa KNETS-hankkeessa EU:n koulutuspoliittisia verkostoja ja selvittivät, millainen rooli verkostoilla on EU:ssa korkeakoulutuksen kysymyksissä. Tutkimus selvitti nyt ensimmäistä kertaa myös Suomen EU-verkostoja korkeakoulupolitiikassa.

Tutkimuksen tuloksena tutkijoille piirtyi kuva yhtenäisestä ja aktiivisesta Suomen ja EU:n toimijoiden muodostamasta verkostosta, joka jakaa ja muokkaa tietoa, eli käyttää poliittista valtaa. Verkosto kytkee yhteen laajan joukon päätöksentekijöitä, virkahenkilöitä ja sidosryhmiä.

– Tutkimuksemme osoittaa, että verkostot ovat tärkeitä yhteisen tiedonmuodostuksen kannalta ja siksi niillä on myös valtaa, kertoo tutkimusta johtanut koulutuspolitiikan professori Jaakko Kauko Tampereen yliopistosta.

Koulutuspoliittisten verkostojen valta jää piiloon

Tutkimuksen mukaan EU:n korkeakoulupolitiikkaan liittyvät verkostot ovat laajentuneet ja monipuolistuneet tällä vuosituhannella. Taustalla vaikuttanee osin myös EU:n laajentunut portfolio ja vastuut koulutuksen kentällä.

– Esimerkiksi Erasmus+-ohjelman kautta ohjataan useita aloitteita, ja siihen kytkeytyy myös Eurooppalaiset yliopistot -hanke, arvioi projektin tutkijatohtori Katri Eeva Di Minin. 

Verkostot jäävät kuitenkin laajalti piiloon.

– Siksi niiden roolia päätöksenteossa ei välttämättä hahmoteta, Kauko sanoo.

Tutkimuksen mukaan EU:n koulutuspoliittiset verkostot rakentuvat virallisissa tapaamisissa, joissa yksilöt luovat epävirallisia yhteyksiä. Verkostoihin on mahdollista päästä sisälle organisaation edustajana.

– Yksilöt pystyivät saamaan verkostoissa uskottavuutta tutustumalla verkostojen jäseniin epävirallisissa yhteyksissä. Verkostojen ulkopuolisten henkilöiden tarjoamaan tietoon suhtauduttiin epäluuloisemmin, Kauko kuvailee.

– Tiedon arviointi ja valikointi tapahtuivat pitkälti myös päätöksentekoa valmistelevissa, osin epävirallisissa ja osin virallisissa tapaamisissa, joissa poliittisia tulokulmia neuvoteltiin yhteisen kannan löytämiseksi, Eeva Di Minin kertoo.

Tietoon vetoava puhetapa peittää poliittisuuden

Vetoaminen tietopohjaiseen päätöksentekoon on lisääntynyt politiikassa. Kauko kertoo, että tutkimus on osoittanut jo aiemmin, että tämä puhetapa peittää poliittisia arvopohjaisia valintoja.

– Tutkimuksemme vahvisti näkemystä siitä, että tietoon perustuva päätöksenteko on pahimmillaan retorinen keino, jolla peitetään päätöksenteon poliittisuutta, Kauko sanoo.

Tutkijat osoittivat tutkimuksessaan, miten arvojen ja tiedon välistä neuvottelua tehdään poliittisissa verkostoissa.

Tutkimuksessa lähtökohtaisesti kaikkien jakamaa ja kyseenalaistamatonta tietoa olivat lähinnä kansalliset ja EU:n tilastot ja tunnettujen ja arvostettujen toimijoiden, kuten OECD:n, tuottama tieto.

– Muu tieto arvioitiin verkostoaseman tuoman uskottavuuden perusteella, Kauko sanoo.