Tampereen yliopisto otti käyttöön uuden opintotietojärjestelmän

Sisu on kehitetty tukemaan opintojen suunnittelua ja opiskelijan koko opiskelupolkua. Opettajat laativat järjestelmässä opetussuunnitelmat ja kurssitarjonnan sekä kirjaavat opintosuoritukset. Opiskelijat suunnittelevat Sisussa opintonsa, ilmoittautuvat kursseille ja asioivat sähköisesti esimerkiksi hakiessaan tutkintotodistusta. Aikaisemmin nämä toimenpiteet tehtiin useissa eri tietojärjestelmissä.
Järjestelmän mittakaavasta kertoo, että vanhoista opintorekistereistä siirrettiin Sisuun kaikkiaan noin 200 000 opiskelijan tiedot ja 5,7 miljoonaa opintosuoritusta.
Sisu avautui yliopiston henkilökunnalle 20. heinäkuuta ja elokuun 5. päivänä myös opiskelijat aloittivat järjestelmän aktiivisen käytön.
- Sisu otetaan käyttöön kehittyvänä perusversiona, ja sen sujuvaa käyttöä sekä useita toiminnallisuuksia parannetaan aktiivisesti. Koulutuksen palvelujen ja toimintojen näkökulmasta on ensisijaisen tärkeää, että Sisun myötä yliopistolla on yksi kaikille yhteinen koulutuksen ja opiskelun ydinjärjestelmä, painottaa koulutuksen ja oppimisen palveluyksikön johtaja Jukka Mäkinen.
Sisu on kuuden yliopiston yhteistyössä kehittämä tietojärjestelmä, jonka järjestelmätoimittaja on Funidata Oy. Tampereen yliopiston lisäksi yhtiön omistajia ja asiakkaita ovat Helsingin yliopisto, Aalto-yliopisto, Jyväskylän yliopisto, LUT-yliopisto ja Hanken. Yliopistojen opiskelijat, opettajat ja opintohallinnon edustajat ovat alusta asti osallistuneet järjestelmän kehittämiseen. Tampereen yliopisto on ensimmäinen, joka ottaa Sisun käyttöön kokonaisuudessaan ja koulutuksen ensisijaisena järjestelmänä.
- Uuden opintotietojärjestelmän käyttöönotto on suuri muutos yhteisölle, ja on hyvä, että yliopisto on oppinut viime syksyn Opiskelijan opasta ympäröineestä kuohunnasta ja panostanut nyt avoimeen ja aktiiviseen viestintään järjestelmämuutoksen suhteen. Sisu ei julkaisuhetkellään tule olemaan valmis, ja me ylioppilaskunnassa peräänkuulutamme läpinäkyvää viestintää järjestelmän puutteista ja keskeneräisistä toiminnoista. Toivomme, että järjestelmää kehitetään edelleen yhdessä käyttäjien kanssa palautteen pohjalta ja yhteisön ääni kuuluu vahvana Sisun kehitystyössä, toteaa Tampereen ylioppilaskunnan (TREY) pääsihteeri Venla Monter.
Myös järjestelmätoimittaja Funidata odottaa, että monen vuoden kehitystyö huipentuu Sisun laajamittaisella käyttöönotolla Tampereen yliopistossa.
- Tampereella on tehty kesän aikana mittavaa valmistelutyötä, ja Sisun tullessa nyt käyttöön pitkäaikainen ja tiivis yhteistyömme konkretisoituu yliopiston toiminnat yhdistäen. Tästä alkaa uusi vaihe, toteaa Funidatan toimitusjohtaja Mika Peura.
Järjestelmä löytyy osoitteesta tuni.fi/sisu
Sisun videoesittely yliopiston YouTube-kanavalla
Jos sinulla on kysymyksiä järjestelmän käytöstä, apua löytyy Sisu-wikistä ja Opiskelijan oppaan Sisu-infosta sekä sähköpostitse osoitteesta sisu [at] tuni.fi
Lisätiedot:
Koulutuksen ja oppimisen palveluyksikön johtaja Jukka Mäkinen, 050 564 4886, jukka.makinen [at] tuni.fi
Tietohallinnon kehityspalvelujen päällikkö Jussi-Pekka Pispa, 040 574 4466, jussi-pekka.pispa [at] tuni.fi
Tampereen ylioppilaskunnan puheenjohtaja Annika Nevanpää, 050 361 2845, puheenjohtaja [at] trey.fi
Tampereen ylioppilaskunnan pääsihteeri Venla Monter, 050 361 2854, paasihteeri [at] trey.fi