Tampereen yliopisto ja KONE vievät suomalaista API-koulutusosaamista Kiinaan ja Saksaan

– Opintojakso tarjoaa selkeän ja helppotajuisen katsauksen API-talouteen. Tampereen yliopisto tekee aktiivista yhteistyötä eri teollisuudenalojen ammattilaisten kanssa varmistaakseen, että koulutus on ajantasaista ja vastaa työelämän vaatimuksiin, verkkopohjaista Johtamisen ja tietotekniikan DI-tutkinto-ohjelmaa johtava professori Marko Seppänen Tampereen yliopistosta kertoo.
Koulutus on myös osa kansallisen tekniikan alan verkostoyliopiston FiTech:n tarjontaa, ja tämä on ensimmäinen kerta, kun koulutustarjonnan kielivalikoima ulottuu englannin ja ruotsin ulkopuolelle. Opintojakso on kuulunut Tampereen yliopiston avoimen yliopiston koulutustarjontaan vuodesta 2019, mutta nyt KONE on mahdollistanut opintojakson tarjoamisen myös kiinaksi ja saksaksi.
Innovatiivisia ja energiatehokkaita hissejä, liukuportaita ja automaattiovia sekä ratkaisuja niiden integroimiseksi älyrakennusten järjestelmiin kehittävän KONEen ratkaisuissa APIt ovat tärkeässä roolissa, koska ne auttavat asiakkaita luovimaan jatkuvasti muuttuvassa digitaalisessa ympäristössä.
– Ohjelmointirajapintojen ansiosta voimme laajentaa ydinliiketoimintaamme ja tarjota asiakkaillemme kokonaisvaltaisia älykkään asumisen ratkaisuja. Hyödynnämme API-teknologiaa, kun kehitämme uusia ratkaisuja, liitämme yhteen erilaisia digitaalisia alustoja ja luomme uusia käyttökokemuksia yhteistyössä asiakkaittemme kanssa, sanoo KONEen ekosysteemiohjelman johtaja Olli Kilpeläinen.
Osaango on kehittänyt opintojakson yhteistyössä Tampereen yliopiston kanssa.
Yritys tarjoaa konsultointi-, tuotehallinta- ja koulutuspalveluita APIen tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntämiseen nopeasti kehittyvän API- ja alustatalouden alueella.
Tutustu Introduction to API Economy -opintojaksoon.
Lisätiedot:
Professori, Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunnan koulutusvaradekaani Marko Seppänen, marko.seppanen [at] tuni.fi, 040 588 4080
Osaangon perustaja, KM Marjukka Niinioja, marjukka.niinioja [at] osaango.com, 040 838 7308
Ekosysteemiohjelman johtaja, KONE Oyj, Olli Kilpeläinen, olli.kilpelainen [at] kone.com, 050 480 1146
Kuva: Unsplash