Hyppää pääsisältöön

Tampereen tutkijakollegiumin uudet tutkijat on valittu

Julkaistu 1.6.2022
Tampereen yliopisto
Tampereen yliopiston keskustakampuksen rakennuksia ilmakuvassa
Tampereen tutkijakollegiumin (Tampere Institute for Advanced Study) 18 uutta tutkijaa on valittu ja heidän kaksivuotiset työsuhteensa alkavat 1. syyskuuta. Tehtäviin jätettiin 265 hakemusta.

Tarjolla oli yhdeksän Postdoctoral Research Fellow- ja yhdeksän Senior Research Fellow -tehtävää Tampereen yliopiston tieteenaloilta.

Hakijoiden esivalinnan teki yliopiston tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen professoreista koostuva valintaryhmä. Samojen alojen kansainväliset ulkoiset arvioijat asettivat sen jälkeen esivalitut 74 hakemusta paremmuusjärjestykseen.

— Moni arviointiin osallistuneista asiantuntijoista piti arvioimiensa hakemusten yleistä tasoa kansainvälisesti korkeana, mikä kertoo suuresta hakupaineesta ja karsinnan tuomasta mahdollisuudesta lähettää ulkoiseen arviointiin vain todella laadukkaita hakemuksia, kertoo valmistelua koordinoinut tutkijakollegiumin johtaja Juha Teperi.

Yliopiston rehtori nimitti 18 tutkijaa valintaryhmän ehdotuksen perusteella. Rehtori nimitti lisäksi varasijoille tutkijakollegiumin ohjausryhmän ehdottamat 24 hakijaa.

Uusissa kollegiumtutkijan tehtävissä aloittavat seuraavat henkilöt:

Tekniikan tutkimus, tutkijatohtori

Farooq, Ahmed: Intelligent Haptic Mediation for Vibrotactile Feedback
Grandhi, Murthy: Lead-Free Perovskite-Inspired Materials for Indoor Photovoltaic Applications (PIM-IPV)
Koivisto, Janne: De-coupling Hydrogel Microstructure and Mechanical Properties When Modeling the Vascularization of Bone

Tekniikan tutkimus, yliopistotutkija

Galinina, Olga: Future Dynamic Collaborative Learning
Gumenyuk, Regina: Attosecond Phenomena Probing by High-power Structured Beam Generation (ATTOPRO)
Karjalainen, Panu: Fuel-operated Auxiliary Heaters in Vehicles – Large Emissions but No Regulations

Terveyden tutkimus, tutkijatohtori

Federico, Antonio: DR-Oracle: An Integrated Data Space for Novel, Reliable and Translatable Drug Repositioning Applications
Hyvärinen, Tanja: Studying Multiple Sclerosis Microglia Activation Utilizing Human Stem Cell Model
Jones, Marjaana: Futures of Finnish Maternity Care: Commercial, Political and Experiential Framings

Terveyden tutkimus, yliopistotutkija

Ihalainen, Teemu: Mechanical Forces in Cells – Novel Co-regulators of Genome Organization and Gene Expression
Serra, Angela: Integrated Artificial Intelligence Modelling for Compound Development
Viiri, Keijo: Intestinal Signalling and Epigenetics

Yhteiskunnan tutkimus, tutkijatohtori

Eiranen, Reetta: Gender, Experience and Ambivalent Nationalism in Nineteenth-century Finland
Helminen, Terhi: Psychophysiology in Detecting Socio-cognitive Difficulties in Toddlers – iContactASD
Suuronen, Ville: Democracy Without Liberalism: Toward a Political Theory of Illiberal Democracy

Yhteiskunnan tutkimus, yliopistotutkija

Apperley, Thomas: From Facebook to Meta: The Metaverse and the Future of Personal Data and Online Misinformation
Bekhta, Natalya: After Utopia – Futural Imagination and the Literatures of the Former “Second World”
Joronen, Mikko: Dwelling Exposed: Posthuman Amputations, Affectual Disruptions, and Politics of Material Deprivation


Tutkijakollegiumin uudet tutkijat toivotetaan tervetulleiksi syyskuussa avausseminaarin, mentorointiohjelman käynnistämisen sekä kunkin kanssa käytävän aloituskeskustelun merkeissä.