Hyppää pääsisältöön
Ajassa | Tutkimus

Nyt murretaan vesihuollon myyttejä!

Julkaistu 1.9.2025
Tampereen yliopisto
Kirjan kansi.
Kuva: Pertti O. Väyrynen / IWA Publishing
Onko vesihuollossa liian monta osapuolta? Ovatko yksityisomisteiset vesihuoltolaitokset julkisia tehokkaampia? Tampereen yliopiston tutkijat murtavat sitkeimpiä vesihuollon myyttejä tuoreessa Dispelling Myths About Water Services -teoksessaan nyt kansainvälisestä näkökulmasta.

Puhtaasta vedestä on tulossa globaalisti yhä kriittisempi luonnonvara. Tutkitun tiedon avulla voidaan oikaista vesihuoltoon liittyviä vääriä uskomuksia ja samalla parantaa yleistä luottamusta vesihuoltoon. 

Kirjan kirjoittajista dosentti Tapio Katko ja dosentti Jarmo Hukka toteavat, että myytit vaikeuttavat alan ammattilaisten työtä, koska ne aiheuttavat väärinkäsityksiä ja kielteisiä asenteita esimerkiksi vesihuollon sääntelyyn, palvelujen järjestämiseen, tuotantoon sekä vesimaksuihin liittyen. Oikeaksi todistetusta tiedosta on hyötyä paitsi vesihuollon ammattilaisille, suurelle yleisölle ja medialle myös julkisessa päätöksenteossa ja koulujen oppimateriaalina.

Tapio Katko, mitä vastaat heille, joiden mielestä vesihuoltoa hämmentää liian iso joukko erilaisia toimijoita?

– Vesihuoltoa koskeva lainsäädäntö ulottuu useille aloille: esimerkiksi terveyteen, ympäristöön, rakentamiseen ja maankäyttöön. Vesihuollossa on siis lähtökohtaisesti monta osapuolta. Samalla vesihuolto on keskeinen osa huoltovarmuutta. Vesihuollon kentällä kullekin pelaajalle tulee löytää parhaiten soveltuva rooli siten, että yhteistyö toimii. Vähän niin kuin hyvässä jalkapallopelissä, Katko toteaa.

Jarmo Hukka, miten pitäisi suhtautua siihen väitteeseen, että vesihuoltolaitosten yksityistäminen on ainoa tie tehokkuuteen?

– Empiiriset tulokset eri puolilla maailmaa osoittavat, että julkiset vesihuoltolaitokset ovat parempia turvaamaan vesihuoltopalvelut kuin yksityiset, täräyttää Hukka.

Näistä myyttimaistiaisista saat lisätietoa tutkijoilta. Niiden lisäksi he käsittelevät teoksessaan 19 muuta vesihuoltoon liittyvää uskomusta ja oikaisevat niitä tutkimukseen perustuvan tiedon avulla.

Katko ja Hukka kiteyttävät tutkimustuloksensa seuraavasti: 

  • Tarvitaan riittävät ja lainmukaiset resurssit rakentamiseen, käyttöön, kunnossapitoon ja valvontaan.
  • Alan koulutusta ja TKI-toimintaa tulee laajentaa veden käsittelystä ja puhdistuksesta verkostoihin ja laajempiin laitosten hallinta eli governance-kysymyksiin.
  • Alan tietoisuuden lisäys ja ennakoiva viestintä tulee ottaa osaksi vesihuoltolaitosten strategista toimintaa.

Tutkijat julkaisivat edellisen kotimaan vesihuoltoon liittyviä uskomuksia ja niiden todenperäisyyttä käsittelevän teoksensa vuonna 2022. Uudessa teoksessa he tarkastelevat pääosin myyttejä eri puolilta maailmaa. 

Tervetuloa julkistustilaisuuteen 5.9.2025

Dispelling Myths About Water Services -kirja julkistetaan perjantaina 5. syyskuuta 2025 kello 14 Tampereen yliopiston Hervannan kampuksella, Rakennustalon salissa rk218 (Korkeakoulunkatu 5, Tampere). Tiedotusvälineiden edustajat ovat tervetulleita mukaan kuulemaan lisää ja haastattelemaan tekijöitä! Tilaisuuteen voi osallistua myös etäyhteydellä. Teams-linkki löytyy tilaisuuden verkkosivulta. 

Teosta ovat tukeneet Suomen tietokirjailijat, Waldemar von Frenckellin säätiö, Keskitien säätiö ja Nesslingin säätiö, VEPATUKI-tutkimusklusteri sekä Tampereen yliopiston kirjasto.

Kirjan ovat kirjoittaneet Tapio S. Katko, Jarmo J. Hukka, Petri S. Juuti, Riikka P. Juuti ja Eric J. Nealer. Teos on vapaasti ladattavissa kustantajan sivulla ja ostettavissa myös painettuna versiona.

Lisätiedot

Tapio Katko, puh. 0400 737407, tapio.katko [at] tuni.fi