Keskustakampuksen Päätalon peruskorjauksen tarveselvitys on käynnistynyt

Keskustakampuksen Päätalon peruskorjauksen tarveselvitysvaihe on käynnistynyt. Tarveselvitysvaiheen aikana hankkeessa selvitetään koko rakennuksen peruskorjaustarve ja olemassa olevien tilojen kehittämis- ja muutostarpeita. Tarveselvityksen aikana selvitetään myös mahdollisia informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnan ja kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunnan synergiahyötyjä erityistilojen osalta.
Päätalon kehittämisen tavoitteena on luoda monikäyttöisiä ja yhteisöllisyyttä tukevia tiloja nykyisiin ja tulevaisuuden tarpeisiin historiaa kunnioittaen. Arkkitehti Toivo Korhosen suunnittelema Päätalo on otettu käyttöön vuonna 1960. Rakennukseen pyritään palauttamaan sen suunnittelun aikaista henkeä, ja tarvittavia muutoksia tehdään harkiten.
– Päätalolla on pitkät perinteet, joten sen kehittäminen ja kunnossapitäminen on yliopistolle tärkeää. Käynnistyneen selvityksen myötä tarkentuvat rakennuksen peruskorjauksen tarpeet ja yliopiston tulevaisuuden toiminnalliset tavoitteet Päätalon kehittämiseen liittyen. Päätalossa on nykyiselläänkin paljon sellaisia tiloja, tapahtumia ja toimintaa, jotka kokoavat yliopistoyhteisöä yhteen ja tällaisia tiloja tarvitaan tulevaisuudessakin, toteaa rehtori Keijo Hämäläinen.
Tarveselvityksen toteuttajaksi on valittu Arkkitehtitoimisto Helamaa & Heiskanen. Suunnittelutyön on tilannut ja sitä tehdään yhteistyössä kiinteistön omistajan, Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n (SYK) kanssa.
– Tunnistamme, että Päätalon kehittämisessä on huomioitava rakennuksen luonne ja kulttuurilliset arvot kunnioittaen sen historiallista painoarvoa. Myös yhteiskehittäminen yliopistoyhteisön kanssa on tärkeä osa hanketta, jotta käyttäjillä on mahdollisuus osallistua Päätalon kehitystyöhön, toteaa SYKin toimitusjohtaja Sanna Sianoja.
Tarveselvitysvaihe valmistuu vuoden 2025 loppuun mennessä. Tarveselvitysvaiheen jälkeen tehdään päätös Päätalo-hankkeen jatkosta.
Yhteyshenkilö
Pertti Iso-Mustajärvi
toimitilajohtaja
Pertti Iso-Mustajärvi




