Hyppää pääsisältöön

Jani Holopainen: Uuden oppimisen nälkä kasvaa oppiessa

Julkaistu 19.10.2020
,
päivitetty 3.10.2023
Tampereen yliopisto
Origamijoutsenia roikkuu naruissa
Teollisuusrobotiikka ja tuotantoautomaatio -koulutukseen osallistunut Jani Holopainen sai koulutuksesta uralle uusia suuntia ja innosti kouluttautumaan lisää.

Olen valmistunut Savonia ammattikorkeakoulussa vuonna 2008 tuotantotalouden insinööriksi (AMK). Valmistumisen jälkeen elämä toi Tampereelle, jossa on tullut vietetty merkittävä osa työvuosista pääosin logistiikan parissa työnjohtotehtävissä.

Sitten iski halu kokeilla uutta ja päädyin tiiviste- ja metalliteollisuuden tuotannonsuunnittelun ja työnjohtotehtävien kautta nykyiseen työhöni lasiteollisuuteen, jossa toimin prosessin kehitysinsinöörinä.

Kun halu kokeilla uutta iski, olin irtisanoutunut edellisestä työpaikastani ja etsimässä uutta alaa mitä kohti lähteä, kun bongasin mainoksen Teollisuusrobotiikka ja tuotantoautomaatio -koulutuksesta.

Päivän pohdinnan jälkeen laitoin hakemuksen koulutukseen, eikä ole tarvinnut sitä katua tippaakaan. Robotiikka kiinnosti alana ja tulevaisuudessa robottien ja kobottien, eli yhteistyörobottien, käyttö varmasti lisääntyy ja osaajia tälle alalle tarvitaan nykyistä enemmän.

Ilman tuota koulutusta en olisi nykyisessä työtehtävässä, jossa joudun päivittäin olemaan robottien kanssa tekemisissä.

Ilman tuota koulutusta en olisi nykyisessä työtehtävässä, jossa joudun päivittäin olemaan robottien kanssa tekemisissä. Koulutuksen myötä sain todella hyvät perustiedot ja pystyn mm. arvioimaan ja kyseenalaistamaan erilaisista ratkaisuista ovatko ne oikeasti käyttökelpoisia.

Robotiikkakoulutuksen aikana, kiitos innostavien opettajien Jyrki Latokartanon, Minna Lanzin ja Niko Siltalan, sain innostuksen lisäopiskeluun. Koulutuksessa perusasiatkin osattiin esittää mielenkiintoisella tavalla. Harjoitustehtävät olivat haastavia, mutta selvitettävissä myös heikommallakin ohjelmointitaustalla.

Opiskelijaporukkamme oli yhtenäinen ja ryhmätyöt eivät olleet pelkkiä ryhmätöitä vaan enemmänkin koko opintoryhmän yhteisiä töitä, kun palautetta sai kaikilta. Olemme yhteydessä vieläkin tuon porukan kanssa.

Kun koulutus saatiin valmiiksi vajaa vuosi sitten, kipinä jatko-opinnoista lähti pyörimään mielessä. Aloitin kuluvan vuoden alussa logistiikka-asiantuntija koulutuksen, joka on osa Tampereen yliopiston tarjontaa, silti edelleen mietin pitäisikö aloittaa tutkintoon johtava koulutus.

Kuluneen kevään aikana useampia vaihtoehtoja pohdittuani päädyin laittamaan hakemuksen YAMK -koulutukseen Tampereen ammattikorkeakouluun teknologiaosaamisen johtamisen ohjelmaan, jossa opiskelut alkoivat elokuun lopussa.

Jatkuva oppiminen avaa lisäksi uusia ovia työelämässä ja vähintäänkin näissä koulutuksissa on päässyt verkostoitumaan, tapaamalla uusia ihmisiä ja tekemään harjoitustöitä heidän kanssaan.

Ilman uuden opiskelua ei pysy mukana tämän hetken trendeissä ja ainakin perusasioita on hyvä kerrata välillä. Jatkuva oppiminen avaa lisäksi uusia ovia työelämässä ja vähintäänkin näissä koulutuksissa on päässyt verkostoitumaan, tapaamalla uusia ihmisiä ja tekemään harjoitustöitä heidän kanssaan. Harjoitustöiden ja erilaisten case-harjoitusten kautta on myös päässyt tutustumaan eri yritysten toimintaan.

Aikaa opinnot vaativat jonkun verran, mutta opiskelu onnistuu kyllä työn ohessa. Opiskelu myös palkitsee eri tavalla, kun siihen joutuu panostamaan omaa aikaa eikä kaikkea saa tehtyä koulutuspäivien aikana.

Harjoitustyöt olivat todella opettavaisia ja niissä oikeasti oppi, kun pääsi kiinni laitteisiin eikä kyseessä ollut pelkkää teoriaa. Aikataulu haasteita on ollut välillä, mutta lähes poikkeuksetta ne on saatu järjestettyä, vaikka paikanpäälle koulutukseen tai etäyhteydellä ei olisi tiettynä aikana päässytkään osallistumaan.

Merkittävin ero perusasteen päiväopintoihin oikeastaan on ollut se, että kaikki ovat mukana täysillä silloin, kun hommia tehdään oman kehittymisen eikä vaan mukana olon vuoksi. Tärkeintä on ollut oma halu oppia uutta ja näissä koulutuksissa sitä on tullut.

Teksti: Jani Holopainen


Lue lisää Teollisuusrobotiikka ja tuotantoautomaatio -koulutuksesta.