Hyppää pääsisältöön

Tandem-harjoittelu

Tandem-harjoittelumallilla tarkoitetaan harjoittelua, jossa kansainvälinen opiskelija suorittaa työharjoittelun yhdessä suomen kieltä puhuvan opiskelijan kanssa. Suomenkielinen opiskelija toimii osan harjoittelun ajasta mentorina, tukien kansainvälistä opiskelijaa työtehtävissä ja työyhteisöön sekä suomalaiseen yhteiskuntaan integroitumisessa.

Työnantajalle tandem-harjoittelu on investointi kansainvälistymiseen kevyellä panostuksella. Malli tarjoaa organisaatiolle konkreettisen keinon osallistua osaajapulaan vastaamiseen sekä työelämän monimuotoisuuden edistämiseen matalalla kynnyksellä. Mallin tavoitteena on tukea kansainvälisten opiskelijoiden kielitaidon kehittymistä, parantaa kansainvälisten opiskelijoiden työllistymismahdollisuuksia Suomessa sekä nopeuttaa heidän valmistumistaan. 

Koordinoimme opiskelijaparit tandem-harjoitteluun yrityksen tarpeiden mukaisesti. Meillä opiskelee kansainvälisiä osaajia seuraavissa tutkinto-ohjelmissa:

Tandem-harjoittelun hyödyt organisaatiolle

  • Pienet riskit, suuret hyödyt: Harjoittelijoita on kaksi, mutta perehdytys voidaan toteuttaa lähes samassa ajassa kuin yhdelle. Opiskelijoiden tuki toisilleen tehostaa oppimista ja parantaa työturvallisuutta.
  • Kansainvälistymisen tuki: Malli tarjoaa yritykselle mahdollisuuden kehittää omaa kieli- ja kulttuuriosaamistaan sekä saada arvokasta paikallistuntemusta esimerkiksi kohdemarkkinoilta. Kansainväliset opiskelijamme ovat kansainvälisesti verkostoituneita sekä monia kieliä ja kulttuureita tuntevia.
  • Positiivinen työnantajamielikuva: Osallistuminen Tandem-harjoitteluun viestii yrityksen halukkuudesta edistää työyhteisön monimuotoisuutta sekä kansainvälisyyttä lisääviä rekrytointikäytäntöjä.
     

Kuinka rekrytoin tandem-harjoittelijan?

Organisaation tehtävänä on tarjota harjoittelupaikka kahdelle opiskelijalle sekä mahdollistaa sujuva perehdytys ja työskentely. Harjoitteluorganisaatioissa tulee olla organisaation taholta nimetty harjoitteluvastaava. Suomenkielinen opiskelija toimii osittain mentorina kansainväliselle opiskelijalle, mutta organisaation tuki ja ohjaus harjoittelun aikana ovat edelleen keskeisessä roolissa. 

Työllistäessään tandem-harjoitteluparin organisaatio sitoutuu siihen, että tandem-harjoitteluun valittu suomenkielinen opiskelija toimii osan harjoitteluun kuuluvasta työajasta mentorina kansainväliselle opiskelijalle. Tämä sujuvoittaa perehdytystä myös organisaation harjoitteluvastaavan näkökulmasta. Harjoittelun aikana harjoitteluorganisaatiota sitovat tavanomaiset TAMKin harjoitteluihin liittyvät velvollisuudet. Lisätietoja TAMKin harjoitteluista löydät täältä. 

Tandem-harjoittelu voi olla palkallinen tai palkaton. Tandem-harjoitteluun osallistuville opiskelijoille maksetaan lisäksi Tampereen ammattikorkeakoulun tukisäätiön myöntämä apuraha. Apuraha voidaan myöntää vähintään neljä viikkoa ja enintään kolme kuukautta kestävälle harjoittelulle. Harjoittelu voi kuitenkin jatkua apurahakautta pidempään.

Tandem-harjoittelun vaiheet

  1. 1

    Suomenkielinen opiskelija on tulossa harjoitteluun organisaatioonne ja olette kiinnostuneita tandem-harjoittelun mahdollisuudesta.

    Tandem-harjoittelun voi aloittaa myös tilanteessa, jossa suomenkielisen opiskelijan harjoittelu on jo alkanut.

  2. 2

    Miettikää kansainväliselle opiskelijalle tandem-harjoitteluun sopivat työtehtävät yhdessä suomenkielisen opiskelijan kanssa.

  3. 3

    Suomenkielinen opiskelija ilmoittaa itsensä ja organisaation mukaan tandem-harjoitteluun.

    Opiskelija saa ilmoittautumislomakkeen TAMKilta.

  4. 4

    Muodostamme tandem-harjoitteluparin organisaation tarpeiden perusteella.

  5. 5

    Työsopimusten kirjoittaminen, jonka jälkeen tandem-harjoittelu voi alkaa!

Miksi tandem-harjoitteluun kannattaa lähteä mukaan?

Kansainvälisten osaajien merkitys suomalaiselle työelämälle kasvaa jatkuvasti. Kansainvälistä osaamista tarvitaan Pirkanmaalla monella eri sektorilla, eikä osaamispula ole kadonnut mihinkään. Jotta pärjäämme tässä maailmanlaajuisessa kisassa, tarvitsemme rohkeutta, avoimuutta ja yhteispeliä.

Pirkanmaalla on kaikki edellytykset onnistua: kukoistavia toimialoja, älykkäitä yrityksiä ja innovaatioekosysteemejä, vehreä ja jatkuvasti kehittyvä kaupunkiympäristö, kestävä ja välitön asenneilmasto, monimuotoinen koulutustarjonta ja yhteistyökykyinen julkinen palvelukenttä. Kansainvälistyminen varmistaa osaavan työvoiman löytymisen jatkossakin.

Tandem-harjoittelumalli tarjoaa organisaatioille konkreettisen ja helposti toteutettavan tavan osallistua kansainvälistymisen kehitykseen. Harjoittelu sitouttaa opiskelijoita ja tukee heidän ammatillista kasvuaan. Erityisesti kansainvälisille opiskelijoille tämä on tärkeä askel kohti työelämää Suomessa. 

Suurin osa TAMKin kansainvälisistä opiskelijoista haluaa jäädä Suomeen valmistumisensa jälkeen, mutta harjoittelupaikan löytämisen ja suomen kielen oppimisen vaikeudet voivat ajaa heitä muualle. Yhteistyö organisaatioiden ja kansainvälisten opiskelijoiden välillä antaa yrityksille mahdollisuuden nähdä, millaista osaamista TAMKin kansainväliset tutkinto-ohjelmat tuottavat. Se parantaa kansainvälisten opiskelijoiden mahdollisuutta oppia suomea ja verkostoitua suomalaisten työnantajien kanssa, ja lisää korkeatasoisen koulutuksen saaneiden nuorten pitovoimaa Suomessa.