Valmistuneiden uraseurantakyselyllä tärkeä rooli koulutuksen kehittämisessä ja yliopistojen rahoituksessa

Valmistuneita lähestytään tekstiviestillä, kirjeillä tai sähköpostitse. Kyselyt toteuttaa yliopistojen työelämä- ja urapalvelujen valtakunnallinen Aarresaari-verkosto.
Yliopistot ovat seuranneet valmistuneiden työllistymistä yhteisillä kyselyillä jo 20 vuoden ajan. Yhteisen kyselyn avulla saadaan kattavaa ja vertailukelpoista tietoa eri alojen työmarkkinoista ja osaamistarpeista, jota pystytään hyödyntämään opetuksessa, ohjauksessa sekä koulutuksen kehittämisessä.
Uraseurantakysely kertoo valmistuneiden työllistymisestä ja palkkakehityksestä
Vuoden 2024 Tampereen yliopiston uraseurantakyselyyn vastanneet maisterit ja tohtorit työllistyvät keskimääräistä paremmin. Vastanneista maistereista 76 % ja tohtoreista 62 % oli vakituisessa kokopäivätyössä. Tämä on noin 7 % enemmän kuin valtakunnallinen keskitaso.
Kyselyn mukaan suurin vaikutus työllistymiseen on kyky kertoa omasta osaamisesta, mutta erityisesti harjoittelun merkitys työllistäjänä on kasvanut viime vuosina. Vuoden 2024 kyselyyn vastanneista maistereista 61 % piti harjoittelun merkitystä tärkeänä työllistymisen kannalta. Tämä on lähes 10 % enemmän kuin seitsemän vuotta sitten. Tohtoreilla väitöskirjan tutkimusaiheella on entistä enemmän vaikutusta työllistymiseen.
Myös palkkakehitys on ollut suotuisaa koronavuosien jälkeen. Vuoden 2024 Tampereen yliopiston uraseurantakyselyyn vastanneiden maistereiden mediaanipalkka on 4 500 €, ja tohtoreiden 4 800 €. Mediaanipalkat ovat nousseet keskimäärin 300 euroa kolmen vuoden aikana. Alakohtainen vaihtelu mediaanipalkoissa on kuitenkin huomattavaa ja se kertoo osaltaan myös eri alojen arvostuksesta yhteiskunnassamme.
– Korkein mediaanipalkka, 7 000 €, on lääkäreillä. Kaupan-, hallinnon- ja oikeustieteen alojen maistereilla sekä ICT-sektorilla mediaanipalkka on 5 000 €, tekniikan alalla 4 700 €, terveys- ja hyvinvointialoilla 4 400 € ja yhteiskunnallisilla aloilla 4 200 € kuukaudessa. Humanististen ja taidealojen mediaanipalkka on 3 500 €, luonnontieteiden 3 400 € ja kasvatusalojen 3 300 € kuukaudessa, kertoo Tampereen yliopiston uraseurantakyselystä vastaava erityisasiantuntija Hanna-Leena Hietaranta-Luoma.
Uraseurantakyselyn merkitys ulottuu myös yliopistojen rahoitukseen
Maisterikysely on sidottu opetus- ja kulttuuriministeriön asettamaan rahoitusmalliin, mikä tarkoittaa, että jokainen vastaus tuo yliopistolle myös konkreettista taloudellista hyötyä.
Yhdestä vastauksesta koituva rahallinen hyöty on keskimäärin noin 5 500 euroa, ja vuonna 2026 Tampereen yliopiston OKM-rahoituksesta peräti 5,4 miljoonaa euroa määräytyy juuri näiden vastausten perusteella.
– Jokainen vastaus lisää ymmärrystämme valmistuneiden työelämästä ja kasvattaa samalla yliopiston mahdollisuuksia kehittää koulutustaan entistä paremmin työelämän tarpeisiin, muistuttaa Hietaranta-Luoma.
Tietoa Tampereen yliopiston uraseurannoista:
Tampereen yliopiston uraseuranta
sähköpostitse: urapalvelut.tau [at] tuni.fi (urapalvelut[dot]tau[at]tuni[dot]fi)
Lisätietoa uraseurantakyselystä:
Erityisasiantuntija Hanna-Leena Hietaranta-Luoma
hanna-leena.hietaranta-luoma [at] tuni.fi (hanna-leena[dot]hietaranta-luoma[at]tuni[dot]fi)
Koulutuksen johtamisen tuki





