Ulkomailla suoritettua opettajankoulutusta täydennetään Tampereen ammattikorkeakoulussa aktiivisesti

Koulutus käynnistyi TAMKin ammatillisessa opettajakorkeakoulussa lokakuussa 2024. Sen on käynyt jo reilut 40 osallistujaa. Tarve koulutukseen tuli kentältä, ja sen suosio yllätti tamkilaiset positiivisesti. Myös muissa ammatillisissa opettajakorkeakouluissa järjestetään täydentäviä pedagogisia opintoja.
– On tärkeää, että opettajilla on monenlaisia taustoja. Se on hyvä esimerkki ja tuki muista kulttuureista tuleville opiskelijoille, oppijoille ja heidän perheilleen. Monikulttuuriset taustat rikastavat pedagogisen yhteisön toimintaa. On turha odottaa kerran vuodessa tapahtuvaa hakua, kun opettajuuden perusvalmiudet ovat jo olemassa. Koulutus vahvistaa maahan tulleiden mahdollisuuksia löytää itselleen sopivia opetustehtäviä, painottaa ammatillisen opettajakorkeakoulun johtaja Hanna Ilola TAMKista.
Ulkomailla opettajankoulutuksen suorittaneen opiskelijan tulee hakea rinnastamispäätöstä Opetushallitukselta siitä, mitä täydentäviä opintoja hänen on aiemman tutkintonsa lisäksi suoritettava. Tutkinnon päivittäminen vastaamaan suomalaisia kelpoisuusvaatimuksia on aiemmin ollut haastavaa, sillä vaadittuja täydentäviä pedagogisia opintoja ei ole ollut tarjolla. Moni on hakenut ammatilliseen opettajankoulutukseen, vaikka tarpeena olisi suorittaa vain osa opinnoista pätevöityäkseen opettajaksi Suomeen. Ulkomailla tutkinnon suorittaneen on saattanut myös olla vaikeaa tulla valituksi ammatillisen opettajankoulutuksen hakupisteisiin perustavassa valintatavassa.
– TAMKin SIMHE-palvelu (Supporting immigrants in higher education in Finland, OPH) toimii tiiviissä yhteistyössä opettajakorkeakoulun kanssa. SIMHE ohjaa koko prosessin ajan Opetushallituksen rinnastamispäätöksen saaneita pedagogisiin ja muihin täydentäviin opintoihin, esimerkiksi opetettavan aineen täydennysopintoihin. Tarvittaessa hakija voidaan ohjata ensin TAMKin korkeakouluopintoihin valmentavaan koulutukseen. Kielitaidon kehittäminen vaatii usein tukea vielä ennen täydentäviä opintoja. Kulttuurieroista johtuen myös korkeakouluopiskelu voi edellyttää valmennusta. Näin muodostuu opettajan uraa tukeva polku, jossa kielitaito on keskeinen, kertoo TAMKin SIMHE-ohjaaja Mervi Kastari.
Joustavassa haussa täydentävät pedagogiset opinnot toteutetaan suomen kielellä. Suomenkielinen koulutus tarjoaa maahanmuuttajataustaisille opettajille paremman mahdollisuuden työllistyä. Vastaavasti oma monimuotoinen kulttuuritausta on hyödyllinen tilanteessa, jossa yhä useampi opiskelijakin on taustaltaan monikulttuurinen.
Opiskelijat ovat kokeneet ohjatun harjoittelun merkityksellisenä oppimiskokemuksena, joka on vahvistanut heidän ammatillista osaamistaan opettajan työssä ja työyhteisössä. Kokonaisuutena opiskelijat pitävät joustavan haun mahdollisuutta opiskelijalähtöisenä vaihtoehtona. Koulutuksen jälkeen osa on hakenut jatko-opintoihin tai avoimia opettajan työpaikkoja.
– Harjoittelun aikana opettajaopiskelijat ovat kokeneet tulleensa vastaanotetuiksi tasavertaisina opettajina. Heidän aktiivinen osallistumisensa ja pedagoginen osaamisensa ovat rikastuttaneet työyhteisöjen toimintaa ja vahvistaneet yhteisöllisyyden tunnetta, kertoo koulutuksesta vastaava lehtori Kosti Nivalainen.
Harjoittelijoiden opetustyö eri oppilaitoksissa on tarjonnut jo opetustehtävissä toimiville opettajille uusia näkökulmia opetettavaan aineeseen. Useat harjoittelupaikkojen opettajat ovat harjoittelun jälkeen kertoneet opettajaopiskelijoiden työskentelyn inspiroineen heitä tarkastelemaan ja kehittämään omaa opetustaan uudesta näkökulmasta.
Opiskelijoiden kokemuksia
- ”Kiitos mahdollisuudesta tulla täysivaltaiseksi opettajaksi uudessa maassa! ” | TAMK-blogi | Tampereen korkeakouluyhteisö
- Musiikin voimalla uudessa maassa – oma polkuni opettajaksi Suomessa | TAOK-blogi | Tampereen korkeakouluyhteisö
- Matkani opettajana Suomessa: tutkinnon rinnastaminen ja uusi kokemus | TAOK-blogi | Tampereen korkeakouluyhteisö
- Oksana Gryshchuk on nyt pätevä opettamaan myös Suomessa | TAOK-blogi | Tampereen korkeakouluyhteisö
- Opettajan pätevyys myös Suomeen täydentävillä opinnoilla TAOKissa: Ampumahiihtäjä Nastassia Kinnunen haluaa nyt liikuttaa lapsia ja nuoria | TAOK-blogi | Tampereen korkeakouluyhteisö
- Täydentävät pedagogiset opinnot ulkomailla opettajankoulutuksen suorittaneille | TAOK-blogi | Tampereen korkeakouluyhteisö
Lisätietoja:
Hanna Ilola, johtaja: hanna.ilola [at] tuni.fi (hanna[dot]ilola[at]tuni[dot]fi), 0400 263 675
Mervi Kastari, lehtori, SIMHE-ohjaaja: mervi.kastari [at] tuni.fi (mervi[dot]kastari[at]tuni[dot]fi), 050 43 95 592
Kosti Nivalainen, lehtori: kosti.nivalainen [at] tuni.fi (kosti[dot]nivalainen[at]tuni[dot]fi), 040 839 5089
Ville Nevalainen, opinto-ohjaaja: ville.nevalainen [at] tuni.fi (ville[dot]nevalainen[at]tuni[dot]fi), 050 4478519
Ammatilliset opettajankoulutukset | Tampereen korkeakouluyhteisö (tuni.fi)
Kirjoittaja: Heli Antila





