Terhi Kilamo haluaa, että yliopisto on turvallinen opiskelupaikka kaikille sellaisina kuin he ovat

Terhi Kilamo nimitettiin tammikuussa 2026 vanhemmaksi yliopistonlehtoriksi. Nimitys myönnetään opetuspainotteisissa tehtävissä työskenteleville, joiden työn ydintä ovat opettaminen, kehittäminen ja yhteisön tukeminen.  

Kilamo on työskennellyt täällä jo Tampereen teknillisen yliopiston ajoista lähtien ja kertoo käyneensä läpi kaikki mahdolliset opettajauran portaat. Alun perin hänestä ei kuitenkaan pitänyt tulla opettajaa lainkaan.  

–  Jos minulta olisi kysytty 30 vuotta sitten, mikä minusta tule isona, olisin varmaan sanonut, että ei missään tapauksessa opettajaa! Suvussani oli todella paljon opettajia, ja olin sitä mieltä, että se ei ole minun juttuni.  

Opettaminen alkoi sittenkin tuntua kutsuvalta, kun Kilamo työskenteli opiskeluaikanaan kurssiassistenttina.  

–  Opettajuudesta syntyy sellainen dynaaminen sosiaalinen tilanne, joka on itse asiassa minulle aika mielekäs. Siitä se sitten lähti.  

Koska Kilamo on opettanut jo kauan, vanhemman yliopistonlehtorin nimike ei tuonut suuria käytännön muutoksia hänen työhönsä. Viime marraskuussa 2025 saatu nimitys ohjelmistotekniikan laboratorion johtajaksi puolestaan toi.  

Ohjelmistotekniikka on yksi tietotekniikan yksikön seitsemästä laboratoriosta, ja siinä työskentelee noin 90 henkilöä. Laboratorion johtajana Kilamo vastaa käytännön arjesta ja toimintaresursseista sekä pitää tietotekniikan yksikön johtajan ajan tasalla siitä, missä mennään. 

Näiden lisäksi Kilamo on myös tieto- ja sähkötekniikan tutkinto-ohjelmavastaava.  

–  Minulla on aika monta hattua tässä yliopistossa. Tutkinto-ohjelmavastaavaksi hyppäsin nelisen vuotta sitten, kun edellistä opetussuunnitelmaa tehtiin. Olen myös väitellyt tohtoriksi ja tehnyt post doc –vaiheen, mutta ehkä lopulta olen sielultani eniten opettaja. Pidän opettamisesta, siinä pääsee tekemisiin opiskelijoiden kanssa ja juttelemaan heidän kanssaan tieteenalasta, mutta olen sellainen “vierivä kivi ei sammaloidu” -ihminen ja tykkään tehdä monenlaista.   

Kuva: Antti Yrjönen

Ohjelmointi ja opetussuunnitelma palikkaleikkeinä 

Nuorena Terhi Kilamosta piti tulla joko lääkäri tai diplomi-insinööri. Tietotekniikka ei kuitenkaan ollut hänen ensimmäinen valintansa: hän aloitti Tampereen teknillisessä yliopistossa sähkötekniikan opiskelijana. Sitten ohjelmistot alkoivat puhutella enemmän kuin sähkötekniikka.  

–  Kuulostaa ehkä vähän hassulta, mutta siihen vaikutti se, että minulla oli varsinkin nuorena tosi hyvä kielipää. Ohjelmoinnissahan on kyse kielestä, joka perustuu matemaattiseen koodistoon, ja kaikki insinöörin ammattitaitoon kuuluva ongelmanratkaisu on tavallaan kielellisillä legopalikoilla leikkimistä. Toki siinä oli myös sosiaalinen puoli, pari muutakin sähkötekniikan opiskelijaa vaihtoi silloin tietotekniikan puolelle. Mutta minkä taakseen jättää, sen edestään löytää –   nykyään vastaan tutkinto-ohjelmavastaavana niistä sähkötekniikan kursseista, joita itse aikanani kävin. 

Eräänlaisia palikkaleikkejä Kilamo pääsee tekemään myös tutkinto-ohjelmavastaavana. 

–  Kaikki eivät ehkä rakasta opetussuunnitelmatyötä, mutta minä rakastan. Siinä on iso kokonaisuus, joka pitää jaotella ja saada toimimaan. Pohjimmiltaan se on samanlaista palikoiden siirtelyä kuin ohjelmistojen suunnittelukin, mutta palikoina ovat kurssit. Tykkään tällaisesta ongelmanratkaisusta hirveästi, se on se, missä herään henkiin. 

Nopeasti kehittyvä ala haastaa opettajan 

Tietotekniikka puhuttelee Kilamoa paitsi palikkaleikkien vuoksi, myös siksi, että ala menee nopeasti eteenpäin. Se sopii vikkelälle ajattelijalle ja ihmiselle, joka tahtoo tehdä monenlaista. 

Alan edellinen murros oli ketterän kehittämisen prosessien käyttöönotto, joka muutti sekä työtapoja että sitä, miten käyttäjä ohjelmistot näkee. Ketterässä kehittämisessä arvostetaan reagoivaa työotetta enemmän kuin valmiin suunnitelman seuraamista.  Ohjelmistoja luodaan pienissä paloissa sekä asiakasta että työryhmän jäseniä kuunnellen. 

Uusimman murroksen ovat tuoneet ne, mitä yleisesti nimitetään tekoälyiksi, eli ChatGPT:n ja Copilotin kaltaiset suuret kielimallit. Seuraavaksi tutkinto-ohjelmassa pohditaankin Kilamon mukaan tekoälytyökalujen ja kielimallien vaikutusta työhön ja opetukseen.  

– Koulutuksessahan mietitään nyt sitä, millainen on tieto- ja sähkötekniikan ammattilainen vuonna 2030 ja sen jälkeen. Sanoisin, että aika lailla kaikki ohjelmistot jo tällä hetkellä tehdään enemmän tai vähemmän tekoälyavusteisesti. Kielimallit pitää sisällyttää nyt opetukseen tulevaisuutta kestävällä tavalla.  

Kilamo arvelee, että seuraava murros saattaisi liittyä kvanttitietokoneiden mukaantuloon ja kvanttifysiikan mahdollisuuksiin.  

– Jos spekuloin tosissani, kielimallit saattavat auttaa saamaan myös kvanttitietokoneista enemmän irti. Kauhean varmoja arvauksia en kuitenkaan pysty tekemään.  

Koska ala kehittyy niin nopeasti, joitakin tietotekniikan opetussisältöjä mietitään uudelleen joka vuosi. Vaikka ydinasiat, kuten tietoliikennetekniikan toiminta tai kaiken pohjalla oleva sähköfysiikka eivät muutu, innovaatiot ja tutkimus muuttavat kurssien sisältöä. 

– Opetus itsessään on aina ihmisten välistä toimintaa ja sellaisena se pysyy. Yliopistossa kuuluu kuitenkin antaa korkeinta opetusta, ja tutkittu tieto kertyy suunnilleen yhtä nopeasti kuin pystymme sitä opettamaan. Se on omanlaisensa haaste. 

Tietotekniikka tarvitsee maailmanparantajia 

Vaikka Kilamon tulee tutkinto-ohjelmavastaavana rohkaista opiskelijoita valmistumaan tavoiteajassa, hän haluaisi, että nämä voivat kuitenkin samalla elää elämäänsä: käydä töissä, tavata muita opiskelijoita, juhlia ja harrastaa. 

– Tehtävämme on tarjota korkeinta opetusta, mutta samalla ymmärtää opiskelijoiden arkea. Yliopistohan on ihmisen parasta aikaa! Se muovaa ihmistä ja siinä pitää olla mahdollisuus hakea itseään. Minusta tehtävämme on myös tarjota turvallinen opiskelutila kaikille sellaisina kuin he ovat, ja tukea sitä, että he löytävät oman juttunsa ja oman tapansa olla siinä ammatissa, mihin ovat hakeutumassa. 

Tapoja olla tietotekniikan ammattilainen onkin monia. Ohjelmistoja on nykyään kaikkialla ja melkein kaikki laitteemme ovat jo tietoteknisiä. Ohjelmistotekniikan ammattilainen voi työskennellä vaikkapa valtamerilaivojen kanssa, tai ihmisiä hengissä pitävien laitteiden. 

– Usein alasta puhuessa korostuu sellainen näkökulma, jossa somet ja markkinavoimat pyörittävät meitä, mutta samalla ohjelmistojen olemassaolo on tuonut meille sellaista hyvinvointia, mikä ei muuten olisi mahdollista.  

Ohjelmistoala on siis tiukasti kiinni koko ihmiskunnan tulevaisuudessa. Hyvinvoinnin tuomisen lisäksi sillä on myös kääntöpuolensa: ratkaistavana on kestävän kehityksen eettisiä ongelmia.  

– Pienellä varauksella voi sanoa, että tietotekniikka on myös kestävän kehityksen uhka. Tekoälyt esimerkiksi käyttävät järjettömästi resursseja, puhdasta vettä ja sähköä, ja ehkä syrjäyttävät ihmisen työstä, jossa kuitenkin pitäisi olla ihminen mukana. Tarvitsemme myös niitä, jotka osaavat nähdä alassa tämän puolen ja ajatella teknologioiden vastuullisuutta.  

Vaikka ensimmäisenä ei ehkä tulisikaan ajatelleeksi, että tietotekniikka sopii ihmisille, joilla on esimerkiksi hyvä kielipää, taipumusta eettiseen pohdintaan tai sosiaalista silmää, heitä siellä tarvitaan. Stereotypiat siitä, että insinöörit ovat aina Skodalla ajavia keski-ikäisiä miehiä, eivät Kilamon mukaan pidä paikkaansa. 

– Toki tekniikan ala keskimäärin houkuttelee enemmän miehiä ja toivon, että naiset ja vähemmistöryhmät hakisivat tänne innokkaammin. Mielikuvat perinteisestä insinööristä eivät kuitenkaan vastaa sitä, millainen ala on sisältä käsin katsottuna. Meillä on tosi hauskaa opiskella ja yhteisö on tosi vastaanottavainen. Täältä löytää ihan kuka tahansa itselleen paikan maailmassa, kun vaan uskaltaa.