Hyppää pääsisältöön

Tampereen korkeakouluyhteisö on mukana Reilun kaupan viikolla

Julkaistu 19.10.2020
Tampereen korkeakouluyhteisö
Olemme mukana Reilun kaupan viikolla 2020.
Tampereen korkeakouluyhteisö haluaa edistää toiminnallaan kestävää kehitystä ja globaalia vastuullisuutta. Vuonna 2019 yhteisö sai Reilun kaupan korkeakoulu -arvonimen, joka viestii yhteisön sitoumusta tukea valinnoillaan eettisiä kuluttamisen ja kaupankäynnin periaatteita.

Reilun kaupan viikkoa vietetään 19.10.2020–25.10.2020. Tampereen korkeakouluyhteisö osallistuu kestävän kehityksen eteenpäin viemiseen niin opetuksen, tutkimuksen kuin arjen valintojen kautta. Reilun kaupan tukeminen on olennainen osa näitä valintoja.

– Reilun kaupan korkeakoulu -arvonimi on muistutus, miten yhteisömme paikalliset ratkaisut vaikuttavat konkreettisesti maailmanlaajuisesti ihmisten hyvinvointiin. Korkeakouluna meillä on mahdollisuus ja velvollisuuskin olla ratkaisemassa kestävän kehityksen haasteita tulevina vuosikymmeninä. Pienissä työyhteisön arjen valinnoissa on hieno alku, kertoo Tampereen yliopiston kestävän kehityksen erityisasiantuntija Matias Nurminen.

Reilu kauppa edistää ympäristö- ja ilmastoystävällistä tuotantoa ja turvaa 1,7 miljoonaan viljelijän ja suurtilojen työntekijän toimeentulon Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa.

Tampereen korkeakouluyhteisö tukee eettisen kaupankäynnin periaatteita ja juhlistaa tätä osallistumalla vuosittain Reilun kaupan viikkoon. Viikko näkyy erityisesti yhteisön sisäisessä viestinnässä ja kampusravintoloiden Reilun kaupan tuotteiden tarjonnassa.

Reilu kauppa ry:n Tampereen korkeakouluyhteisölle vuonna 2019 myöntämä Reilun kaupan korkeakoulu -arvonimi tarkoittaa sitoumusta vastuullisiin valintoihin. Tampereen yliopisto, Tampereen ammattikorkeakoulu, ylioppilaskunta TREY, opiskelijakunta Tamko ja kampusten ravintolat toimivat näin yhdessä kestävämmän maailman puolesta.

Reilun kaupan korkeakoulu -arvonimi näkyy ympäri vuoden esimerkiksi kampusravintoloiden tilauskahvituksissa, joissa automaattisesti tarjotaan Reilun kaupan kahvia ja teetä. Lisäksi henkilökunnan kahvitustarvikkeista aina löytyy Reilun kaupan vaihtoehtoja.

Lue lisää Reilusta kaupasta: www.reilukauppa.fi