Satu Kuivasto Tampereen yliopiston henkilöstöjohtajaksi

Henkilöstöjohtaja johtaa yliopiston henkilöstöpalveluita, jossa työskentelee noin 50 henkilöä. Tehtävän keskeisenä vastuualueena on yliopiston henkilöstön osaamisen ja henkilöstöpalvelujen kehittäminen, mukaan lukien johtamisen ja organisaation kehittämisen kokonaisuudet. Henkilöstöjohtaja kuuluu yliopiston laajennettuun johtoryhmään ja raportoi yliopistopalvelut-palvelualuetta johtavalle vararehtori Antti Lönnqvistille.
Henkilöstöjohtajan tehtävää haki avoimessa haussa 37 henkilöä. Monivaiheinen valintaprosessi sisälsi kolme haastattelukierrosta, soveltuvuusarvioinnin sekä tapaamiset pääluottamushenkilöiden ja hallituksen henkilöstövaliokunnan kanssa.
Kuivasto siirtyy Tampereen yliopistoon Tuusulan kunnasta, jossa hän on toiminut henkilöstöjohtajana, yhteisten palveluiden toimialuejohtajana ja kansliapäällikkönä. Sitä ennen hän on työskennellyt muun muassa Tampereen kaupungin HR-palvelupäällikkönä ja Tampereen seudun ammattiopiston Tredun henkilöstöpäällikkönä.
- Olen suunnattoman innostunut ja avoimin mielin uuden edessä. Tampereen yliopiston henkilöstöjohtajan tehtävä tarjoaa minulle mahdollisuuden hyödyntää aikaisempaa kokemustani strategisesta henkilöstöjohtamisesta ja organisaation kehittämisestä, Kuivasto kertoo.
- On upeaa päästää osaksi osaavaa ja kansainvälistä yliopistoyhteisöä ja olla mukana kehittämässä vastuullista ja moninaisuutta arvostavaa työ- ja johtamiskulttuuria. Henkilöstön työhyvinvoinnin ja sujuvan arjen turvaaminen ovat minulle sydämen asioita ja haluan omalla toiminnallani vahvistaa avoimuutta, yhteisöllisyyttä, moninaisuutta, laadukasta johtamista ja osallistumisen mahdollisuuksia. Tuntuu myös hienolta palata töihin omaan kotikaupunkiin neljän Tuusula-vuoden jälkeen ja yliopistoon, josta olen itse valmistunut hallintotieteiden maisteriksi.
Kuivasto aloittaa uudessa tehtävässään elokuun alussa. Yliopistoyhteisölle hän käy esittäytymässä jo rehtorin ajankohtaisinfossa kesäkuussa.
- Aloitan perehtymällä yhteisön toimintatapoihin ja kulttuuriin. Tulen aktiivisesti tapaamaan johtoa, keskeisiä avainhenkilöitä ja sidosryhmiä ja kuuntelemaan millaisia ajatuksia, tarpeita ja odotuksia henkilöstöjohtamiselle yhteisössä on. On tärkeätä tunnistaa, millä tavoin strategisella henkilöstöjohtamisella voidaan tukea yliopiston strategisten tavoitteiden toteutumista ja miten sujuvilla prosesseilla helpotetaan hallinnollista työtä, Kuivasto toteaa.
Hän kiittää kaikkia rekrytointiin osallistuneita tahoja luottamuksesta ja miellyttävästä prosessista.
- Jo rekrytointiprosessin aikana huomiota kiinnitti yhteisön vahva halu pitää kiinni yhteisistä arvoista sekä luoda ja rakentaa yhdessä uutta tulevaisuuteen katsoen. Katson luottavaisin mielin tulevaan ja yhdessä tekemisen voimaan.





