Hyppää pääsisältöön

Puhtaita voimalaiteratkaisuja merikuljetuksiin ja työkoneisiin

Julkaistu 9.4.2021
Tampereen yliopisto
Tutkijat tekevät käytännön kokeita Tampereen yliopiston omalla hybridipyöräkuormaajalla.
Tampereen yliopisto tutkii työkoneiden sähköistämistä juuri alkaneessa Clean Propulsion Technologies -yhteishankkeessa. Hankkeen tavoitteena on kehittää puhtaita ja tehokkaita polttomoottoriratkaisuja merikuljetuksiin sekä työkoneisiin. Vuoden 2035 päästötavoitteisiin pyritään mm. monipolttoaine- ja vetymoottoriratkaisuilla sekä edistyksellisellä pakokaasujen käsittelyllä.

Business Finland on myöntänyt kuudelle tutkimusorganisaatiolle ja yhdeksälle yritykselle tutkimusrahoituksen kestävien ja vähähiilisten voimalaiteratkaisujen kehittämiseksi tutkimusvaiheesta konkreettisiksi sovelluksiksi. Kaksivuotista hanketta johtaa Vaasan yliopisto.

Tutkimusorganisaatiot ja yritykset kehittävät lupaavimmista ja innovatiivisimmista voimalaiteteknologioista uusia vähähiilisiä tuotteita. Näin varmistetaan, että meriliikenne ja työkoneet yltävät vuoden 2035 kasvihuonekaasupäästöjen säännöksiin. Pitkällä aikavälillä tavoite saavutetaan kehittämällä molemmille sektoreille yhteinen teknologian kehittämissuunnitelma, jonka avulla myös vuoden 2050 vaatimukset voidaan täyttää.

Merkittävimpiä teknisiä tuloksia odotetaan nopeakäyntiseltä vetymoottoriratkaisulta sekä uraauurtavalta keskinopealta monipolttoainemoottorilta, joka hyödyntää uutta reaktiivisuudella hallittavaa puristussytytystä (RCCI). Tutkimuksessa paneudutaan myös edistyksellisen pakokaasujen jälkikäsittelyn, hybridivoimalaitteiden ja ennustavan voimansiirron hallinnan kehittämiseen. Kokonaisuus muodostaa ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävän liiketoimintamallin.

– Tampereen yliopiston osuus hankkeessa on tutkia työkoneiden sähköistämistä. Lisäksi teemme käytännön kokeita omalla hybridipyöräkuormaajallamme. Teemme tiivistä yhteistyötä mm.  Suomen johtaviin moottorivalmistajiin kuuluvien Agco Powerin ja Wärtsilän kanssa sekä muiden tutkimuslaitosten kanssa, kertoo professori Kalevi Huhtala Tampereen yliopiston tekniikan ja luonnontieteiden tiedekunnasta.

Vähähiilisistä polttomoottoreista vetovoimaa viennille

Hanke kokoaa yhteen älykkään energiaekosysteemin tärkeimpiä toimijoita. Kotimaisten moottori- ja työkoneyritysten sekä tutkimuslaitosten yhteistyö auttaa paitsi vähentämään alan ilmastovaikutusta myös vahvistaa kilpailukykyämme globaaleilla markkinoilla.

– Yhteinen tavoitteemme on varmistaa Suomen voimalaiteteollisuudelle globaalin teknologiajohtajan asema luomalla yhteinen visio ja kestävän kehityksen mukaiset liiketoimintaratkaisut, sanoo hankkeen vastaava johtaja, apulaisprofessori Maciej Mikulski Vaasan yliopistosta.

­Uusien, tehokkaiden ja puhtaiden polttomoottoriratkaisujen kehittäminen yhteistyössä alan tutkijoiden kanssa on tärkeää mukana oleville yrityksille. Hankkeen myötä teknologiasektorille syntyy myös uusi suomalainen tutkimusverkosto.

CPT-hankekonsortiossa ovat mukana Vaasan yliopisto, Aalto-yliopisto, Tampereen yliopisto, Åbo Akademi, VTT ja LUT-yliopisto. Yrityskumppaneina ovat Wärtsilä Finland, AGCO Power, Meyer Turku, Napa, Dinex Finland, Proventia, Geyser Batteries, Bosch Rexroth ja APUGenius. Hankkeen kokonaisbujdetti on noin 15 miljoonaa euroa, josta Business Finland rahoittaa 7,9 miljoonaa euroa. Yritykset ja yliopistot rahoittavat loppuosan.