Hyppää pääsisältöön

Pirkanmaan Osuuskauppa lahjoitti 30 000 euroa Tampereen yliopistolle

Julkaistu 28.1.2022
Tampereen yliopisto
Tampereen yliopistolle myönnetty lahjoitus on kohdennettu kauppatieteisiin.

Pirkanmaan Osuuskauppa on lahjoittanut Tampereen yliopistolle 30 000 euroa.

Kehityspäällikkö Lea Suuripää kertoo, että Pirkanmaan Osuuskaupan toiminnan idea on aina perustunut yhdessä tekemiseen.

– Osuustoiminnallisena yrityksenä se merkitsee meille eri sidosryhmien ja ihmisten välistä yhteistoimintaa ja yhteiskunnallisen vastuun kantamista.

– Paikallisena yrityksenä haluamme kohdistaa resurssit ja palvelut Pirkanmaan hyödyksi, ja täten helpottaa ja tukea asiakasomistajien elämää sekä hyvinvointia. Tämä ajatus lähtökohtanamme teimme lahjoituksen Tampereen yliopiston kauppatieteelliselle koulutusalalle. Kaupan alan palveluiden tarjoajana Pirkanmaan Osuuskaupalle on tärkeää rakentaa kestävää maailmaa, ja panostaa hyvään koulutukseen sekä osaamisen kehittämiseen. Olemme myös aiemmin tukeneet Tampereen yliopiston toimintaa, Suuripää sanoo.

Johtamisen ja talouden tiedekunnan dekaani Matti Sommarbergin mukaan Pirkanmaan Osuuskaupan lahjoitus on merkittävä kauppatieteille.

– Kauppatieteiden yksikön tutkimuksessa ja koulutuksessa on jo pitkään pureuduttu kaupan ja palveluiden tulevaisuuden haasteisiin. Sidosryhmien kanssa tehtävä vuorovaikutus on keskeinen toimintatapamme tiedekunnassa, ja Pirkanmaan Osuuskauppa on yksi pitkäjänteisimmistä kumppaneistamme.

Tampereen yliopistolla on meneillään valtion vastinrahakampanja. Sen taustalla on Sitran kertaluontoinen 100 miljoonan euron tuki, josta jaetaan suomalaisille yliopistoille jopa 2,5-kertainen vastinrahoitus yliopistojen keräämiä yksityisiä rahalahjoituksia vastaan. Jokainen lahjoitettu euro voi siis merkitä yliopistomme opetukselle ja tutkimukselle 3,5 euroa.