Opintosuunnistus tarjoaa tietoa vapaasti valittavista opinnoista

- On vaikeampi päättää, mitä ei opiskele, kuin mitä haluaisi opiskella, koska niin moni asia kiinnostaa, kiteyttää materiaalitekniikan ensimmäisen vuoden opiskelija Tuure Lindström, joka osallistui maanantaina Opintosuunnistus-tapahtumaan Hervannan kampuksella.
Esittelyvuorossa olivat HUBS-yrittäjyysopinnot sekä kansainvälistymisen mahdollisuudet opinnoissa. Lindström ja hänen opiskelukaverinsa Emil Sipinen olivat kiinnostuneita erityisesti yrittäjyysopinnoista.
- Tulen pyrkimään töihin pienempiin yrityksiin. Haluaisin olla mukana erityisesti lääkintäpuolen tuotekehityksessä, koska nykyisin moni työvaihe tehdään liian kalliisti, Sipinen pohtii.

Opintosuunnistus-tapahtuman tavoitteena on tarjota opiskelijoille tietoa vapaasti valittavista opinnoista ja tukea valintojen tekemiseen. Paikalla on eri alojen edustajia, joilta opiskelijat voivat kysellä lisää itseä kiinnostavista opinnoista ja niiden sisällöstä.
- Itseäni yrittäjyys kiinnostaa. Tulin katsomaan, millaisia yliopiston yrittäjyysopinnot olisivat käytännössä, Lindström kertoo.
Omaa tutkintoa voi tuunata
Tampereen yliopiston koulutusasiantuntija Elisa Sinikallio on mukana tapahtuman järjestelyissä. Hänen mukaansa opiskelijoita mietityttää usein, mitä vapaasti valittavia opintoja heidän kannattaisi sisällyttää tutkintoonsa. Opintosuunnistus tarjoaa tietoa näiden valintojen tueksi.
- Vapaasti valittavilla opinnoilla omaa tutkintoaan voi tuunata mieleisekseen. Valintojen avulla voi rakentaa oman näköistään tutkintoa, Sinikallio toteaa.
Tuotantotalouden ensimmäisen vuoden opiskelija Nelli Berg tuli maanantaina paikalle kuulemaan lisää ympäristötekniikan vapaasti valittavista opinnoista. Hän harkitsi ympäristötekniikkaa myös pääaineeksi, joten ala kiinnostaa häntä erityisesti.
- Valmistumisen jälkeen olisi hienoa päästä tutkimaan yritystoimintaan, liiketoimintaan ja tuotantoon liittyviä asioita kestävyyden ja ympäristön näkökulmasta. Se olisi minulle tärkeää, Berg sanoo.

Kansainvälistyminen kannattaa
Asiantuntija Mira Kauppinen oli tapahtumassa kertomassa opiskelijoille kansainvälistymisen mahdollisuuksista opinnoissa. Hänen mukaansa mahdollisuuksia on paljon: opiskelijavaihto, työharjoittelu ulkomailla, kansainvälisten opiskelijoiden tuutorointi tai vaikkapa kerhot, joissa voi verkostoitua kansainvälisten opiskelijoiden kanssa.
Jos opiskelijavaihto kiinnostaa, Kauppinen rohkaisee opiskelijoita lähtemään matkaan.
- Vaihdossa oppii hoitamaan asioita vieraassa kulttuurissa ja erilaisten ihmisten kanssa vieraalla kielellä, ja totta kai siinä kasvaa myös henkisesti. Se on monelle iso kokemus elämässä, jonka mahdollisuus kannattaa ehdottomasti hyödyntää, hän kannustaa.
Teksti: Virpi Ekholm
Kuvat: Eino Ansio