Hyppää pääsisältöön
Ajassa | Tutkimus

Kymmenen Tampereen yliopiston tutkijaa sai rahoitusta Suomen Akatemialta biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimukseen

Julkaistu 17.6.2025
Tampereen yliopisto
Kuvituskuva, jossa on yhdistetty kolme kuvaa: ensimmäisessä on näytepullo, toisessa näppäillään tietokonetta ja kolmannessa kirjoitetaan.
Kuva: Jonne Renvall / Tampereen yliopisto
Suomen Akatemian biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta (BTY) on myöntänyt rahoituksen kahdelle akatemiatutkijalle, kuudelle akatemiahankkeelle ja kahdelle kliiniselle tutkijalle Tampereen yliopistossa. Myönnettyjen rahoitusten yhteissumma on 4,8 miljoonaa euroa.

Suomen Akatemian biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta (BTY) on myöntänyt rahoituksen 38 akatemiatutkijalle, 76 akatemiahankkeelle ja 12 kliiniselle tutkijalle. Akatemiahankkeista kymmenen on konsortioita, jotka koostuvat osahankkeista.

Toimikunta myönsi rahoitusta akatemiatutkijoille yhteensä 28 miljoonaa euroa, akatemiahankkeille yhteensä 47 miljoonaa euroa ja kliinisille tutkijoille yhteensä 2,9 miljoonaa euroa.

Akatemiatutkijan tehtävän rahoituksen sai noin 14 prosenttia hakijoista ja akatemiahankkeen rahoituksen noin 15 prosenttia hakijoista.

Uudet akatemiatutkijat Tampereen yliopistossa

Sina Saari: Jäniksistä ihmisiin: kuinka aineenvaihdunnan sopeutuminen on muokannut solubiologiaa ja alttiutta sairauksille, 750 003 €. Lue lisää Sina Saaren tutkimuksen rahoituspäätöksestä.

Aino Siltari: Kolesterolin ja lipidien aineenvaihdunnan häiriöt eturauhassyövässä: solulimakalvosto-mitokondrio-yhtymäkohtien rooli, 556 661 €. Lue lisää Aino Siltarin tutkimuksen rahoituspäätöksestä.

Uudet akatemiahankkeet Tampereen yliopistossa

Eric Dufour: Mitokondrioiden toiminnan ja solusyklin säätelyn yhteensovittaminen elintapastrategioiden evoluutiossa, 346 567 € (partnerina Itä-Suomen yliopiston johtamassa konsortiohankkeessa). Lue lisää Eric Dufourin tutkimuksen rahoituspäätöksestä.

Teemu Murtola: Kolesteroliaineenvaihdunnan hyödyntäminen eturauhassyövän heikkona kohtana, 597 553 €. Lue lisää Teemu Murtolan tutkimuksen rahoituspäätöksestä.

Tuomo Mikael Mäki-Marttunen: Energiametaboliahäiriöiden laskennallinen mallinnus skitsofreniassa (EnerSchiz), 419 947 €. Lue lisää Tuomo Mikael Mäki-Marttusen tutkimuksen rahoituspäätöksestä.

Pasi Raumonen: Uusi puun lehtien jakautumisen inversiomenetelmä lähialueen LiDAR-datalle, 425 497 €. Lue lisää Pasi Raumosen tutkimuksen rahoituspäätöksestä.

Heli Skottman: Yksisoluterapiasta kohti monitoiminnallista kudossiirrettä sarveiskalvon epiteelivaurioista johtuvan sokeuden hoitamiseksi, 600 000 €. Lue lisää Heli Skottmanin tutkimuksen rahoituspäätöksestä.

Keijo Viiri: Omiikan keinoin kohti keliakian yksilöllistä hoitoa, 600 000 €. Lue lisää Keijo Viirin tutkimuksen rahoituspäätöksestä.

Uudet kliiniset tutkijat Tampereen yliopistossa

Ilkka Junttila: Sytokiinit allergiassa ja syövässä, 243 582 €. Lue lisää Ilkka Junttilan tutkimuksen rahoituspäätöksestä.

Jussi Nikkola: Kliiniset, satunnaistetut monikeskustutkimukset virtsan kasvain DNA:n hyödyntämisessä virtsatiesyöpien diagnostiikassa, hoidossa, seurannassa ja seulonnassa, 287 002 €. Lue lisää Jussi Nikkolan tutkimuksen rahoituspäätöksestä.

 

Lue lisää Suomen Akatemian tiedotteesta.