Hyppää pääsisältöön
Ajassa | Tutkimus

Rahoitusta 13 uudelle luonnontieteiden ja tekniikan akatemiatutkijalle ja -hankkeelle

Julkaistu 13.6.2025
Tampereen yliopisto
Ihmisiä laboratoriossa ja erilaisia teknisiä laitteita.
Suomen Akatemian luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunta on myöntänyt rahoituksen viidelle akatemiatutkijalle ja kahdeksalle akatemiahankkeelle Tampereen yliopistossa. Myöntöjen yhteissumma on 7,2 miljoonaa euroa.

Suomen Akatemian luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunta on valinnut 48 uutta akatemiatutkijaa. Lisäksi toimikunta myönsi rahoitusta 69 akatemiahankkeelle, joissa on kaikkiaan yhteensä 107 osahanketta. Toimikunta osoittaa akatemiatutkijoille yhteensä noin 34 miljoonan ja akatemiahankkeille noin 50,5 miljoonan euron rahoituksen. Sekä akatemiatutkija- että akatemiahankerahoitus myönnetään neljäksi vuodeksi.

Akatemiatutkijan tehtävän rahoituksen sai noin 11 prosenttia hakijoista ja akatemiahankkeen noin 15 prosenttia hakijoista.

Uudet akatemiatutkijat Tampereen yliopistossa

Gökhan Alcan: Ihmisten aikomuksista tietoinen päätöksenteko autonomisille ajoneuvoille, 699 993 €. Lue lisää Gökhan Alcanin tutkimuksen rahoituspäätöksestä.

Hongshuang Guo: Älykkäät biolääketieteelliset alustat edistyksellisten ärsykkeitä reagoivien materiaalien avulla (STAR), 745 187 €. Lue lisää Hongshuang Guon tutkimuksen rahoituspäätöksestä.

Mikko Heino: Tulevaisuuden in-band full-duplex matkapuhelimien suunnittelu, 
712 877 €. Lue lisää Mikko Heinon tutkimuksen rahoituspäätöksestä.

Maryamolsadat Samavaki: Neurovaskulaarisen kytkennän matemaattinen mallintaminen: Navier-Stokesin ja konvektio-diffuusion lähestymistavat hemodynamiikkaan ja epileptisiin polttopisteisiin (Hemo-Epilepsia), 738 940 €. Lue lisää Maryamolsadat Samavakin tutkimuksen rahoituspäätöksestä.

Jussi Sihvo: Älykkäät akunhallintaprotokollat: reaaliaikaisten impedanssi-pohjaisten akun tilaestimaattoreiden käyttö Li-ion akkujen ja sovellusten eliniän maksimointiin, 754 280 €. Lue lisää Jussi Sihvon tutkimuksen rahoituspäätöksestä.

Uudet akatemiahankkeet Tampereen yliopistossa

Mikko Hokka: 4. sukupolven teräkset kiinteän olomuodon faasimuutoksista, 496 589 € (johtajana konsortiohankkeessa). Lue lisää Mikko Hokan tutkimuksen rahoituspäätöksestä.

Panu Karjalainen: Palamisessa syntyvät muoviperäiset ilman epäpuhtaudet, 216 198 € (partnerina Itä-Suomen yliopiston johtamassa konsortiohankkeessa). Lue lisää Panu Karjalaisen tutkimuksen rahoituspäätöksestä.

Antti Kuusisto: Perspectives on computational logic, 559 934 €. Lue lisää Antti Kuusiston tutkimuksen rahoituspäätöksestä.

Dmitri Moltchanov: Dynaaminen aallonpääohjaus terahertz-taajuusalueen 6G-solusysteemeille, 349 098 €. Lue lisää Dmitri Moltchanovin tutkimuksen rahoituspäätöksestä.

Roel Pieters: Käytännölliset ja luotettavat perustamallit robottien manipulointiin, 
599 788 €. Lue lisää Roel Pietersin tutkimuksen rahoituspäätöksestä.

Ismo Rakkolainen: Kosketuksella ja silmän tarkennuksella parannettu XR, 599 739 €. Lue lisää Ismo Rakkolaisen tutkimuksen rahoituspäätöksestä.

Mikko Valkama: Kestävän 6G-mobiiliradioverkon menetelmät, mallit ja algoritmit, 396 927 € (partnerina Oulun yliopiston johtamassa konsortiohankkeessa). Lue lisää Mikko Valkaman tutkimuksen rahoituspäätöksestä.

Ari Visa: Merijään ominaisuuksien kartoitus mikroaaltoalueen satelliittidatasta selitettävällä tekoälyllä, 342 336 € (partnerina Ilmatieteen laitoksen johtamassa konsortiohankkeessa). Lue lisää Ari Visan tutkimuksen rahoituspäätöksestä.
 

Lue lisää Suomen Akatemian tiedotteesta

Korjattu uutiseen 16.6. Hongshuang Guon hanke akatemiatutkijaksi.