Kestävyysosaamismerkkejä suorittaneelle Päivi Tiivalle syntyi pieniä pedagogisia heräämisiä ja oivalluksia

Opettajilla on iso rooli tulevien työelämäosaajien ja asiantuntijoiden kestävyysymmärryksen lisäämisessä ja innostuksen tartuttamisessa. TAMKissa metsätalousinsinöörejä opettava Päivi Tiiva on suorittanut useamman EduSTA-osaamismerkin. Hän sai niistä monia oivalluksia ja pieniä pedagogisia heräämisiä, joita on jo vienyt omaan opetukseensa.
Tiiva opiskelee ammatilliseksi opettajaksi työn ohella. Aiemmin hän on toiminut Suomen metsäkeskuksessa metsän ja luonnonhoidon asiantuntijana sekä tutkijana Itä-Suomen yliopistossa, jossa hän teki myös pienempiä opetuskokonaisuuksia. Kiinnostus ja innostus opettajan työhön on syttynyt opettajan työtä tehdessä. Metsänhoitoon liittyy olennaisena osana kestävyysajattelu ja metsä toimii myös opetus- ja oppimisympäristönä.
”Opettajan kestävyysosaamismerkit ovat hieno idea”
Tiiva kuuli EduSTA-hankkeen osaamismerkeistä ensimmäisen kerran TAMK-päivässä. Hän innostui lehtori Eveliina Asikaisen esityksestä.
– Minusta se oli hieno idea. Kuulin opekoulussa, että voisin tehdä valinnaisiin opintoihin viiden opintopisteen setin, jossa suoritetaan opettajan kestävyysosaamiseen liittyviä osaamismerkkejä. Tein ne viime kesänä. Kollegaporukalla metsäopettajien kanssa suunnittelemme myös yhteisen osaamismerkin suorittamista.
Tiivan suorittamassa kokonaisuudessa oli useampi mikromerkki: tulevaisuusajattelun aktivoija, tietoinen muutosagentti, monimutkaisuuden ymmärtäjä, systeemiajattelun edistäjä ja perehtynyt ongelman määrittelijä. Toteutus oli Moodlessa ja tarjolla oli myös ohjausaikoja.
Hänen mukaansa mikromerkkien vaativuus vaihteli.
– Toisiin syntyi heti oivallus, että opetan tätä juttua muutenkin ja että tästä saan hyvin ajatuksia. Osa vaati pohdintaa. Valitsin sellaiset mikromerkit, joihin minulla oli jo aineksia. Toteutus oli prosessimainen. Perehdyin ensin vaatimuksiin ja siihen, miten osaamista voi osoittaa. Sitten jätin sen vähäksi aikaa hautumaan. Saatoin kehitellä paperille hajanaisia ajatuksia ja vasta sen jälkeen kirjoitin ne puhtaaksi ja lähetin arvioitavaksi.
Pieniä heräämisiä ja ahaa-elämyksiä syntyi matkan varrella
Prosessi on ollut ilmeisen toimiva, koska Tiiva urakoi monta mikromerkkiä. Havahtumisiakin tapahtui.
Huomasin, että minähän jo opetan nyt tällä tavalla: että tämä onkin vaikka monimutkaisuuden ymmärtämistä. Sellaisia havaintoja tuli monessakin kohtaa, että katsoin vähän eri näkökulmasta sitä, mitä jo osaan, miten toimin opetuksessa ja mitä opetan. En ollut aikaisemmin ajatellut, että voisin olla vaikka tietoinen muutosagentti, koska kerron nyt näistä asioista opiskelijoille. Siinä tuli sellaisia pieniä heräämisiä.
Päivi Tiiva
Tiiva pystyi pitkälti yhdistämään ja hyödyntämään aiemmin hankkimaansa osaamista, vaikka materiaaleista löytyi myös uusia asioita.
– Luin mikromerkkien materiaaleja; mitä jokin asia tarkoittaakaan ja mitä siihen sisältyy. Sisältö ei välttämättä auennut pelkästä osaamismerkin nimestä. Usein valkeni, että tähän minulla onkin jo jotain sanottavaa. Se oli todellakin positiivinen kokemus, että vau, tätä voi ajatella tältä kannalta, mitä minä teen.
Hän toteaa, että varmastikin palaa vielä omiin vastauksiinsa.
– Sieltä tuli uusia näkökantoja, joita olen hyödyntänyt nyt opetuksessa. Käyn vielä katsomassa, että mitä ajattelinkaan tästä näkökulmasta ja että voinko ammentaa jotain kursseille. Vielä kun saisin aikaiseksi kiinnittää osaamismerkit näkyville, sähköpostiin tai muualle.
”Kestävyysosaaminen pitää tuoda kaikkien opettajien opetukseen”
Päivin mielestä opettajan kestävyysosaamisen osaamismerkki vastaa hyvin opettajan tai opettajaksi opiskelevan kestävyysosaamisen ja -ymmärryksen karttumiseen.
Tämä on yleistä kestävyysasiaa eikä ole sidoksissa omaan opetusalueeseen tai erityisasiantuntemukseen. Oman aiheen voi nivoa sinne itse ja pohtia sitä yleisen kestävyyden näkökulmasta. Arvelen, että tämä palvelee ihan kaikkia, opettipa mitä ainetta tahansa. Tämä pitää tuoda mukaan kaikkeen opetukseen. Kestävyys on niin universaali aihe, ja se kuuluu kaikkien opettajien opetukseen alasta riippumatta.
Päivi Tiiva
Kestävyysteema näkyy metsäinsinöörien opetuksessa monin tavoin.
– Lähimpänä se, että miten raaka-ainetta saataisiin otettua metsästä kestävästi, että se ei aiheuttaisi haittaa ilmastolle, monimuotoisuudelle, vesistöille sekä metsäluonnon virkistyskäytölle.
Osaamismerkit avaavat omaa ajattelua
EduSTA-hankkeen osaamismerkkipilotti on päättymässä, mutta jos kestävyysosaamismerkkejä olisi jatkossakin tarjolla, Tiiva suosittelisi niitä ehdottomasti.
– Tämä on todella hyvä tapa siksikin, että tämä oli niin nätisti pilkottu osiin. Oli kauhean palkitsevaa, kun sai mikromerkin. Rupesin heti miettimään, että minkä teen seuraavaksi ja valitsemaan niitä, joihin löytyy ajatuksia jo valmiiksi. Hyvä, että oli valinnanvaraa ja sopivan pienet palikat. Vielä kun näitä sai tehdä omaan tahtiin ja oli kerrottu, mitä aiheita piti pohtia, oli helppo lähestyä aihetta. Järjestelmä oli selkeä ja arvioijilta sai palautetta. Voisin suorittaa lisää samalla tavalla jatkossakin.
Osaamismerkit antavat näkymän siihen, miten paljon osaamista on jo olemassa. Ne myös avaavat omaa ajattelua.
– Olen kyllä tyytyväinen siitä, että sain merkit suoritettua ja opintopisteet kasaan. Ennen kaikkea tuli pohdittua näitä asioita eri kantilta, ja materiaalitkin olivat mielenkiintoisia ja visuaalisia. Linkit olivat kiinnostavia. Välttämättä ei itse tulisi haettua tai löydettyä tietoa esimerkiksi tulevaisuuskolmiosta, joka oli itselleni uusi juttu. Jotain sen tyyppistä hyödynnän varmaan opetuksessakin, Tiiva toteaa.
Toinen opettajaopiskelijoiden pilotin vetäjistä, lehtori Kirsi Purhonen, on tyytyväinen kuullessaan Päivin kokemuksista. Hän kertoo, että kaikkiaan seitsemän opettajaopiskelijaa on suorittanut EduSTA-hankkeen kestävyysosaamisen koko metamerkin kevään ja syksyn 2024 aikana. Kehitettävääkin Purhonen osaamismerkkipilotista löytää:
– Ohjausaikoja käytettiin aika vähän. Jatkossa ohjausta ja yhdessä pohtimista voisi olla enemmänkin. Yhdessä pohtiessa asia avautuu todennäköisesti paremmin kuin yksinään. Yksintekijät, joilla on jo osaaminen, hoitivat osaamisen osoittamisensa hienosti. Kehitettävää on vielä siinä, että ne, joilla ei ole osaamista tai jotka eivät tunnista sitä, tarvitsevat enemmän sisältökeskustelua ja etenkin rajaamis- ja jäsentämiskeskustelua, jotta olemassa oleva osaaminen pilkkoutuu ja fokusoituu osaamismerkin teemoihin.
Academy for Sustainable Future Educators (EduSTA)
Academy for Sustainable Future Educators (EduSTA) on Erasmus+-rahoitteinen, kansainvälinen hanke, jossa määritellään erityisesti ammatillisten opettajien käytännöllisiä kestävyysosaamisia. Hankkeessa suunnitellaan, rakennetaan ja pilotoidaan osaamismerkkijärjestelmä sekä sitä tukevia osaamisperustaisia opintoja, oppimisympäristöjä ja oppimateriaaleja. Hanketta johtaa TAMK ja partnereina ovat Universidad de Girona Espanjasta, Göteborgs Universitet Ruotsista, Hanze UAS Hollannista ja University of Life Sciences Prague Tsekistä.

Funded by the European Union. Views and opinions expressed are however those of the author(s) only and do not necessarily reflect those of the European Union or the European Education and Culture Executive Agency (EACEA). Neither the European Union nor EACEA can be held responsible for them.
Kirjoittaja: Hanna Ylli











