Kaikkien aikojen joulukonsertti tuo joulun tunnelman

– Nyt varmaankin voi jo puhua perinteestä, onhan tämä neljäs joulukonserttimme, toteaa konsertin kapellimestari ja TAMKin kuoronjohdon lehtori Markus Yli-Jokipii.
Idea yhteisestä joulujuhlasta lähti alun perin oppilaitospastori Jussi Houtulta. Hän kysyi Yli-Jokipiiltä, olisiko TAMK Musiikilla intoa lähteä rakentamaan tapahtumaa. Olihan sitä, intoa, ja jopa niin paljon, että ”homma lähti vähän lapasesta”.
Konsertissa ovat edustettuina kaikki TAMK Musiikin linjat klassisesta musiikista kuoroihin ja musiikkiteatterikoulutukseen. Tänäkin vuonna luvassa on siis vuonna monipuolinen, näyttävä ja nuoruuden iloa hersyvä konsertti. TAMKin oman kuoron Choral Companyn lisäksi mukana on myös Kamarikuoro Näsi. Tärkeä yhteistyökumppani on Mediapolis, joka hoitaa konsertin valot sekä äänentoiston.
Maksuton konsertti on avoin kaikille, ja oppilaiden lisäksi myös yleisö on ottanut tapahtuman hyvin omakseen. Tuomiokirkko on kaikkina vuosina täyttynyt lähes ääriään myöten, joten paikalle kannattaa tulla ajoissa. Ennen konserttia tunnelmaa nostatetaan Kauneimmat joululaulut -yhteislaulutuokiolla, joten odotellessa ei tarvitse istuskella tuppisuuna. Tuo mukanasi ystävä, perhe tai tule yksin; jokainen on sydämellisesti tervetullut yhteiseen juhlaan.
Kaikkien aikojen joulukonsertti
Ke 26.11. klo 18.00
Tampereen tuomiokirkko
Vapaa pääsy
Kannattaa myös muistaa TAMK Musiikin monet muut maksuttomat konsertit ja tapahtumat. Ajantasaista tapahtumakalenteria voi seurata osoitteessa sites.tuni.fi/tamkmusiikki/tapahtumakalenteri/.
Kirjoittaja: Sirpa Lehtola





