Ivana Kholoválle on tärkeää tutkia asioita, jotka näkyvät diagnostiikassa ja arjessa nopeasti

Mitä tutkit?

Patologia eli tautioppi on laaja-alainen kenttä, joka kattaa ihmisen päästä varpaisiin. Omassa tutkimuksessani pääpainona ovat kardiovaskulaarinen patologia ja sytopatologia. 

Kardiovaskulaarisen patologian osalta tutkin erityisesti ihmisen suurinta suonta eli aorttaa. Tutkin myös jonkin verran eteisvärinään liittyvää morfologiaa. Siinä tarkastelen keuhko- ja onttolaskimoiden ja sydämen eteisen solujen ja kudosten rakenteita, muutoksia ja merkkiaineita, jotka liittyvät diagnostiikkaan, taudin ennusteeseen ja etiologiaan.

Sytopatologia – tai yleisemmin sytologia – puolestaan tarkoittaa esimerkiksi ohutneulalla tai harjalla otettujen solunäytteiden tutkimista. Tavoitteena on diagnoosin selvittäminen taudin hoitoa varten.

Miksi tutkimuksesi on tärkeää?

Patologi on juuri se, joka antaa aika monelle taudille nimen ja tekee taudin määrityksen. Yksilöllisessä hoidossa on tärkeää tietää juuri kyseisen potilaan kasvaimesta tietyt ominaisuudet ja merkkiaineet, jotta hoito saadaan kohdistettua juuri oikein. Nämä perustuvat pääosin siihen, mitä patologi näytteistä tutkii ja saa selville. Patologian alan tutkimus pitkälti myös kehittää patologian diagnostiikan menetelmät.

Mikä inspiroi sinua työssäsi professorina?

Olen joskus miettinyt, että olen saavuttanut sen, mistä aina haaveilin. Minulla on todella monipuolinen työ, yksikään päivä ei ole samanlainen. Professorina olen vastuussa sekä lääkäreiden perusopetuksesta että erikoistuvien lääkäreiden opetuksesta. On hienoa olla nuorten älykkäiden ihmisten kanssa ja miettiä yhdessä asioita. Tutkimuspuolellakin aika moni projekti tehdään yhdessä opiskelijoiden kanssa. 

Pidän opettamisesta, koska itse oppii parhaiten, kun opettaa. Meillä Tampereella panostetaan ongelmalähtöiseen oppimiseen. Sen vuoksi meillä on vähemmän luentoja ja enemmän vuorovaikutteista pienryhmäopetusta, jossa opiskelijat eivät vain passiivisesti vastaanota tietoa. Yritän myös luennoilla lisätä mukaan aktivoivia menetelmiä. 

Tutkimus- ja opetustehtävien lisäksi meillä kliinisen alan professoreilla työhön tuo vaihtelua myös se, että meillä on sivuvirtoja yliopiston ulkopuolella eli toimimme ylilääkäreinä. Käytännössä se tarkoittaa, että meillä on pieni määrä oikeassa potilastyössä otettuja näyteitä katsottavana.

Kuva: Jonne Renvall/Tampereen yliopisto

Mitä oppialalle merkitsee, että juuri sinut valittiin professoriksi?

Koen tärkeänä, että minulla on ja pysyy jalat maassa ja ylläpidän omaa tietotaitoani kliinisenä patologina. Erikoistuvien lääkärien ohjaamisen kannalta on mielestäni erittäin tärkeää, että tiedän, mitä patologiassa tapahtuu. Ja kun tulee uusia asioita, niitä on tärkeää lisätä ajoissa myös perusopetukseen. Tietyt asiat ovat olleet jo sata vuotta samoja, eikä niiden perusta muutu opetuksessa. Mutta esimerkiksi uusiin täsmähoitoihin liittyen tulee uutta tietoa ja niissä on tärkeää pysyä kärryillä.

Koen tärkeänä juuri sen, että tutkitaan asioita, jotka näkyvät diagnostiikan puolella suhteellisen nopeasti ja edistävät konkreettisesti asioita arjessa. Se sopii minulle paremmin kuin vaikkapa yhden tietyn molekyylin tutkiminen, josta joskus vuosikymmenten päästä voi tulla jokin merkkiaine.

Mitä teet vapaa-ajallasi?

Lapseni sanovat aina, että äidin harrastus on tutkimus. Pidän taiteesta. Käyn näyttelyissä ja teen taidetta myös itse, etupäässä piirustuksia. Pidän myös valokuvaamisesta, kuvaan aika paljon arkkitehtuuria. Käytän usein mallina hienosta rakennuksesta ottamaani kuvaa ja teen sen pohjalta öljyliiduilla piirustuksen.

Talvella myös hiihtäminen on aika kiva harrastus.