Hyppää pääsisältöön

Imagotutkimus: Tampereen korkeakouluyhteisöllä on monta valttikorttia

Julkaistu 26.4.2019
Tampereen korkeakouluyhteisö
Imagotutkimuksen uutiskuva verkkosivuille (Laura Vanzo)
Tampereella on kiinnostavin ammattikorkeakoulu ja imagoaan vahvistava uusi yliopisto.

Tampere on edelleen halutuin opiskelukaupunki nuorten keskuudessa. Tampereen ammattikorkeakoulu ja Tampereen yliopisto erottuvat edukseen paitsi sijaintinsa ja maineensa puolesta myös koulutuksellaan ja kansainvälisyydellään. Nuorten arviot korkeakouluista on raportoitu Taloustutkimuksen tuoreessa imagotutkimuksessa.

Ammattikorkeakoulututkintoa harkitseville nuorille TAMK on kaikkein kiinnostavin vaihtoehto: se on ykkösvalinta 14 %:lle kyselyn noin 2500 vastaajasta. Yliopisto-opinnoista kiinnostuneista 28 % valitsisi Tampereen yliopiston, ja se on toiseksi suosituin yliopistojen vertailussa. Ammattikorkeakouluja on Suomessa yhteensä 25 ja yliopistoja 13.

Tutkimukseen sisältyneissä yhdeksässä imagoväittämässä Tampereen korkeakouluyhteisö pärjää hyvin. TAMK sijoittuu ammattikorkeakoulujen kärkikolmikkoon seitsemässä imagotekijässä ja niissä ykköseksi neljässä: maine opiskelupaikkana on hyvä, tarjoaa kansainvälisiä mahdollisuuksia, sijaintipaikkakunnan houkuttelevuus, koulutusalojen kiinnostavuus. Tampereen yliopisto on yliopistojen kärkikolmikossa viidessä imagotekijässä ja ykkönen niistä kahdessa: koulutusalojen kiinnostavuus, sijaintipaikkakunnan houkuttelevuus.

Sekä TAMKin että Tampereen yliopiston vahvuuksia ovat myös tutkintojen arvostus työmarkkinoilla ja opetuksen tasokkuus. Korkeakoulut saavat nuorilta hyvän kokonaisarvosanan, TAMK ammattikorkeakoulusarjan parhaana 8,0 ja Tampereen yliopisto 8,39.

Vuodenvaihteessa tapahtunut tamperelaisten yliopistojen (Tampereen yliopisto ja Tampereen teknillinen yliopisto) yhdistyminen on Pirkanmaalla tuttu juttu, 81 % vastaajista tunnisti tämän, mutta kaikista vastaajista vain reilu kolmannes. Uusi yliopisto näyttää imagoväittämien perusteella lisäävän kiinnostavuuttaan: kaikki imagoarviot ovat kehittyneet positiivisesti viimeisen vuoden aikana.

Tulokset käyvät ilmi Taloustutkimuksen Korkeakoulujen imago 2019 -tutkimuksesta, jossa selvitettiin nuorten mielikuvia maamme korkeakouluista. Tutkimukseen vastasi helmi-maaliskuussa 2019 noin 2500 alle 30-vuotiasta suomalaista.

Lisätietoa Tampereen ammattikorkeakoulusta:
viestintäpäällikkö Leena Stenman, leena.stenman [at] tuni.fi (leena[dot]stenman[at]tuni[dot]fi), p. 050 384 4900

Lisätietoa Tampereen yliopistosta:
viestintäpäällikkö Tuuli Laukkanen, tuuli.laukkanen [at] tuni.fi (tuuli[dot]laukkanen[at]tuni[dot]fi), p. 040 849 0506

Lisätietoa tutkimuksesta:
tutkimuspäällikkö Timo Myllymäki, timo.myllymaki [at] taloustutkimus.fi (timo[dot]myllymaki[at]taloustutkimus[dot]fi), p. 040 764 1685


Kuva: Laura Vanzo