TAMK Musiikki vie oopperan ensimmäistä kertaa Pirkkalaan

Mozartin koominen ja moniulotteinen teos yhdistää ihmissuhdekomiikan, naamioitumiset ja väärinkäsitykset ajankohtaiseen tarinaan tunteista, vallasta ja identiteetistä. TAMK Musiikin koulutus jatkaa näin kunnianhimoisten produktioiden sarjaa. Aiemmat suuret esitykset, kuten Puccinin Suor Angelica Tampereen tuomiokirkossa sekä viime vuoden Pikku naisia, saivat yleisöltä erinomaisen vastaanoton ja Aamulehden kriitikolta täydet viisi tähteä.
Mozartin musiikki raikkaana tulkintana
Katsojille tarjoillaan teoksesta tuore ja raikas näkemys. TAMK Oopperan nuoret laulajat ja TAMK Sinfonian orkesterimuusikot rakentavat tulkinnallaan kokonaisuuden, jossa Mozartin musiikin herkkyys, huumori ja inhimillisyys nousevat esiin erityisen kirkkaasti.
Oopperan keskiössä on Sandrina, puutarhurittareksi naamioitunut nainen, joka on paennut vaikeaa ja satuttavaa suhdetta. Hän etsii vielä rakkautta ja hyväksyntää, mutta samalla kamppailee oman arvonsa ja rajojensa kanssa. Mozartin teos vie katsojan aikaan ennen lopullista irtiottoa – hetkeen, jolloin toivo muutoksesta on vielä vahvempi kuin kyky lähteä. Sandrinan rinnalla myös muut henkilöhahmot eksyvät ja löytävät itsensä ihmissuhteiden sokkeloissa.
Ohjauksesta vastaavat Petri Antikainen ja Mari Karjalainen, orkesteria johtaa Dimas Ruiz Santos.
Kouluyhteistyö tuo myös lapsille ja nuorille kulttuurikokemuksia
TAMK tekee oopperan yhteydessä kouluyhteistyötä Pirkkalan kunnan kanssa tarjoamalla lukiolaisille ilmaislippuja ja yläkoululaisille mahdollisuuden päästä seuraamaan kenraaliharjoituksia. Yhteistyö tukee kulttuurikasvatussuunnitelman toteutumista sekä edistää lasten ja nuorten yhdenvertaisia mahdollisuuksia kulttuuripalveluihin.
Oopperatuotanto on TAMKilta merkittävä panostus, ja sillä on suuri arvo myös Pirkkalan kunnalle. Tapahtuma rikastuttaa koko Pirkanmaan kulttuuritarjontaa korkeatasoisena ja laajasti saavutettavana esitysmuotona.
W.A. Mozartin ooppera La finta giardiniera
TAMK Ooppera I TAMK Sinfonia
Ohjaus Petri Antikainen ja Mari Karjalainen, orkesterinjohto Dimas Ruiz Santos
Pirkkala-sali, Urheilutie 7, Verso, 33960 Pirkkala
Ke 25.3. klo 18.00 ensi-ilta
Pe 27.3. klo 18.00
La 28.3. klo 15.00
Su 29.3. klo 15.00
Suositusikäraja 12 v.
Kesto n. 2 h 30 min väliaikoineen. Väliajalla kahvilamyyntiä.
Liput 20 € / 25 €, lippu.fi tai ovelta tuntia ennen esitystä. Ei käteismyyntiä.
Oopperan pääroolien esittäjiin voi tutustua TAMK Musiikin verkkosivuilla.
Kirjoittaja: Sirpa Lehtola





