Harvassa paikassa koulutetaan saavutettavuuden asiantuntijoita – Tampereen yliopistossa digitaalisen saavutettavuuden kurssit ovat huippusuosittuja

Digitaalinen tulevaisuus tarvitsee digitaalisen saavutettavuuden asiantuntijoita, ja Tampereen yliopistossa aihetta voi opiskella laajemmin kuin missään muualla. Yli 40 opintopisteen laajuisen Accessibility in Digital Society -kokonaisuuden kursseja voi tehdä kuka tahansa Tampereen yliopiston opiskelija. 

Kokonaisuuteen kuuluu kaksi viiden opintopisteen kurssia sekä useita yhden opintopisteen kokonaisuuksia, joiden sisältö on sovellettavissa monelle alalle.

– Kursseilla käsitellään esimerkiksi sosiaalisen median saavutettavuutta, tekoälyn käyttöä, pelien ja VR:n saavutettavuutta, kertoo kokonaisuudesta tietotekniikan osalta vastaava professori Markku Turunen. 

– Monialaisuus on ollut tärkeä kriteeri. Lähdimme kokoamaan tätä kollegoiden kanssa sillä ajatuksella, että siitä olisi hyötyä mahdollisimman monille. Se näkyy myös opiskelijoissa, heitä on ihan joka puolelta yliopistoa. 

Kokonaisuuden kurssit ovat olleet myös hyvin suosittuja. Turusen mukaan Fundamentals of Accessibility –kurssi oli viime vuonna koko yliopiston suosituin maisteritason kurssi, vaikka se ei ollut pakollinen kenellekään. 

– Sillä oli kolme kertaa niin paljon suorituksia kuin seuraavaksi suosituimmassa kurssissa. Osa toki tekee näitä koska ne ovat kokonaan verkkokursseja, mutta siihenkin nähden suosio on aivan järjetön. 

Kokonaisuuden on luonut Tampere Accessibility Unit, lyhyesti TACCU, jonka perustajiin Turunen kuuluu. TACCUlla on noin kolmekymmentä jäsentä, mutta sillä ei ole varsinaista virallista asemaa yliopistossa.

– Olemme orgaanisesti syntynyt monitieteinen ja riippumaton tutkimus- ja opetuskeskus, Turunen kuvailee. 

–  Accessibility in Digital Society –kokonaisuuskin on aika anarkistinen, koska se ei kuulu mihinkään koulutusohjelmaan.

Saavutettavuudesta uudenlainen ajattelutapa

Muodollisemminkin saavutettavuutta voi Tampereen yliopistossa opiskella. Markku Turunen on myös tutkinto-ohjelmavastaava kansainvälisessä Sustainable societies and digitalisation –maisteriohjelmassa.

– Tutkinto-ohjelman pohja on inklusiivisuudessa, saavutettavuudessa ja yhteiskunnallisessa kestävyydessä digitaalisten palveluiden näkökulmasta. Perusideana on, että pyritään kouluttamaan ihmisiä, jotka pystyvät rakentamaan tulevaisuuden digitaalisia palveluita kestävästi ja ottamaan huomioon kaiken sen kompleksisuuden, mikä niihin liittyy, Turunen kertoo. 

Ohjelmassa on kolme opintosuuntaa: digitaalisten yhteiskuntien sosiaaliseen kestävyyteen keskittyvä Sustainable Digital Life, digitaalisen saavutettavuuden asiantuntijuuteen keskittyvä Accessibility and Diversity in Digital Services ja saavutettavuutta, kansalaisten osallistumista ja tekoälyä yhdistävä Artificial Intelligence for Sustainable Societies, joka toimii yhteistyössä Tallinnan ja Lusófonan yliopistojen kanssa.

Maisteriohjelma on melko tuore. Sustainable Digital Life –suunnan opetus alkoi muutama vuosi sitten, mutta kokonaisuus kaikkine opintosuuntineen aloitti vuonna 2024. Opiskelijoita on erilaisista lähtökohdista ja kymmenistä eri kansalaisuuksista.

 – Maailmalla tarvitaan saavutettavuusasiantuntijoita, mutta juuri kukaan ei kouluta heitä, Turunen sanoo. 

– Kysyttäessä kaikki pitävät tietysti saavutettavuutta tärkeänä, mutta ei se suuremmin vielä näy missään. Sekä maailmalla että Suomessa se nousee esiin lähinnä siksi, että EU ja lainsäädäntö vaativat sitä. Kun esimerkiksi ohjelmistoyritykset sitten ovat alkaneet tehdä saavutettavia nettipalveluita, ne ovat havainneet, että tarvitaan ihmisiä, jotka saavutettavuutta oikeasti ymmärtävät. 

Yhtenä esimerkkinä digitaalisen saavutettavuuden tarpeesta ovat Turusen mukaan tietoturvaratkaisut.

– Tietoturvaa on ymmärrettävistä syistä korostettu, mutta koko ajan tiukkenevat tietoturvavaatimukset sulkevat ihmisiä pois. Ratkaisut eivät ole vain vaikeita käyttää, vaan saavutettavuuden kannalta ongelmallisia. Asiaa ei kuitenkaan osata ottaa huomioon. 

Silloinkin kun saavutettavuus otetaan huomioon, se saatetaan käsittää pinnallisesti. Sen voidaan ajatella koskevan vain marginaaliryhmiä, tai ei ymmärretä, kuinka paljon tarpeet vaihtelevat. 

– Aiheen moninaisuus saattaa jopa vähän pelottaa ihmisiä. Se mikä sopii yhdelle voi olla toiselle entistä huonompi. Jos ajatellaan esimerkiksi näkövammoja, niitäkin on niin paljon erilaisia, että ratkaisut saattavat kumota toisensa.

Saavutettavuuden asiantuntemus vaatiikin koko ajattelutavan uudistamista, sanoo Turunen. Kysymys ei ole vain siitä, että ei-saavutettavasta palvelusta tai sisällöstä tehdään erilainen versio, vaan saavutettavuutta täytyy miettiä palvelun suunnittelusta lähtien ja hyväksyä se, että sisältö ei välttämättä ole kaikille sama. 

– Ratkaisut pitää usein kytkeä yksilöön, eikä laajempaan ryhmään. Se tarkoittaa, että käyttäjällä on enemmän valtaa siihen, miten hän palvelua käyttää. Ja täytyy muistaa, että vammaiset eivät ole saavutettavuuden ainoa kohderyhmä, vaan kaikilla voi olla hetkiä, jolloin sitä tarvitsee.

Yhteiskuntakonteksti vaikuttaa ratkaisuihin

Samanlaiset saavutettavuusratkaisut eivät myöskään toimi kaikkialla maailmassa. Tällä hetkellä TACCU on mukana Ulkoministeriön rahoittamassa Breaking Barriers in Education: Inclusion, Rehabilitation, and Technology –projektissa eli BERT:ssä. Hanketta koordinoi Jyväskylän ammattikorkeakoulu, ja mukana ovat myös ruandalainen University of Rwanda ja tansanialainen State University of Zanzibar. BERT tutkii sitä, miten saavutettavuus voitaisiin ottaa huomioon korkeakouluopetuksessa Ruandassa ja Tansaniassa. 

–  TACCUn tehtävä siinä on luoda saavutettavuusmanuaali, jota opettajat voivat hyödyntää työssään, Markku Turunen kertoo.

– Monesti hyvää tekniikkaa on olemassa, mutta se ei aina toimi kaikissa konteksteissa tai se voi olla liian kallista. Siihen vaikuttaa myös se, millaisia subvention menetelmiä yhteiskunnassa on. 

Esimerkkinä subvention merkityksestä Turunen käyttää joukkoliikennettä ja fyysistä saavutettavuutta: bussiin ja raitiovaunuun pääsee myös pyörätuolilla, mutta pyörätuolin käyttäjät eivät useinkaan kulje niillä. 

–  Syy ei ole siinä, että he eivät voisi, vaan yhteiskunta ohjaa heitä käyttämään tilauskuljetuksia. Se on heille yksinkertaisesti järkevämpää. Konteksti täytyy siis ymmärtää tarkasti. Ratkaisut, jotka sopivat suomalaisen yhteiskunnan tukirakenteisiin, eivät toimi joka paikassa.

Viime vuonna BERT-projekti vieraili paikan päällä Tansanian Zanzibarissa, tänä syksynä Ruandan Kigalissa. Vierailut ovat auttaneet ymmärtämään ympäristöä, johon ratkaisuja luodaan, sekä sitä, mikä siellä jo toimii.

Kuva: TACCU

–  Itä-Afrikassa on edelleen fyysiseen saavutettavuuteen liittyviä haasteita, ja kaikkiin digitaalisiin palveluihin liittyy aina myös fyysinen aspekti. Silloin täytyy miettiä, voiko digitaalisella korvata jotain tai kannattaako sitä edes tehdä. Ja siellä on edelleen vahva stigma liittyen vammaisuuteen. 

TACCU tekee paljon kansainvälistä yhteistyötä muutenkin. Äskettäin pidettiin esimerkiksi työpaja Tallinnassa.

–  Olemme järjestäneet jo kymmeniä tapahtumia. Tällä tavoin olemme saaneet ihan mielettömästi yhteyksiä sekä Suomessa että kansainvälisesti, Turunen kertoo. 

– Voisi sanoa, että olemme osoittaneet, miten paljon yliopistossa voi tehdä asioita ilman formaaleja rakenteita.