Alumnimme Saara Vänskä: Talotekniikan tutkinto antoi hyvän pohjan jatko-opintoihin

Saara Vänskästä piti alun perin tulla medianomi. Elokuva- ja tv-alan opinnot TAMKissa kuitenkin jäivät, kun hän sai esikoisensa 14 vuotta sitten.
Pienen lapsen yksinhuoltajana Vänskä mietti, että hän haluaisi itselleen ammatin, jossa olisi säännöllinen työaika, kohtuullisen hyvä palkka ja varmasti töitä tulevaisuudessakin. Lisäksi hän toivoi, että työssä saisi käyttää ongelmanratkaisutaitoja.
– Ajattelin, että insinöörin ammatti olisi varmasti oikein hyvä, hän naurahtaa.
Vänskä palasi opiskelemaan TAMKiin, tällä kertaa talotekniikkaa. Siellä hän huomasi, että uusi ala olikin hänelle juuri oikea.
– Vaikka en aluksi suurin piirtein tiennyt, mitä LVI tarkoittaa, opinnot sujuivat hyvin ja ala vei nopeasti mennessään.
Valmistuttuaan insinööriksi vuonna 2016 Vänskä päätti jatkaa vielä maisterivaiheen opintoihin Tampereen yliopistoon. Diplomi-insinööriksi hän valmistui vuonna 2019.
Vänskän mukaan insinööriopinnot antoivat hyvän pohjan tieteellisempiin jatko-opintoihin.
– Opin TAMKissa etsimään, analysoimaan ja soveltamaan tietoa. Siitä oli paljon hyötyä, kun aloin tehdä gradua yliopistossa.
TAMKissa Vänskä oppi myös talotekniikan käytäntöä, kuten lämmitys-, ilmanvaihto- ja vesijärjestelmien asennuksia. Sekin oli hyödyllistä tulevaisuuden kannalta.
– Myös suunnittelijan on hyvä tietää, miltä ratkaisut näyttävät livenä työmaalla, hän korostaa.
Johtajana näkee työnsä tuloksen
Tämän vuoden maaliskuussa Saara Vänskä aloitti työt aluejohtajana REDO Oy:ssä, valtakunnallisessa vahinkosaneerauksiin erikoistuneessa yrityksessä.
Vänskän vastuulle kuuluu läntinen alue, joka ulottuu Kotkasta Kouvolan, Lahden, Hämeenlinnan ja Tampereen kautta Turkuun, Saloon ja Poriin.
– Vastaan oman alueeni toiminnasta, henkilöstöstä, asiakkuuksista, myynnistä, tuloksesta, strategiasta ja strategian jalkautuksesta – eli oikeastaan vähän kaikesta mahdollisesta.
Noin kolmannes aluejohtajan työpäivistä kuluu yksin tietokoneella ja kolmannes yrityksen sisäisissä palavereissa. Loput työajasta kuluu myyntiin ja asiakkaiden tapaamisiin. Vänskän päätoimipaikka on Nokialla, mutta hän käy usein myös alueensa muissa toimipisteissä katsomassa, miten työt sujuvat.
Aluejohtajana Vänskä on esihenkilö neljälle aluepäällikölle. Heidän alaisuudessaan toimivat työnjohtajat, jotka puolestaan ovat esihenkilöitä rakennustyöntekijöille.
Vänskä nauttii työssään erityisesti sen vaihtelevuudesta ja vastuusta.
– Pidän siitä, että pystyn omalla toiminnallani kehittämään asioita. Aivan kuten jossakin käytännön työssä, myös johtajana näkee oman työnsä tuloksen. Jos jokin homma ei toimi, voi peilistä katsoa, mitähän asialle voisi tehdä, hän kuvailee.
Tulevaisuudessa Vänskä haluaisi kehittää oman alueensa toimintaa ja kehittyä itse johtajana.
– Toivon, että minusta tulisi vielä parempi johtaja omille alaisilleni.
Talotekniikan opinnot antavat paljon mahdollisuuksia
Ennen nykyistä tehtäväänsä Saara Vänskä työskenteli kiinteistö- ja toimitilahallinnon vastuuyksikön päällikkönä Pirkanmaan hyvinvointialueella. Siellä hän vastasi muun muassa kiinteistöistä ja vuokratiloista, kaavoituksesta, pysäköinnistä ja liikennejärjestelyistä.
Vänskä kokee, että työ yksityisessä yrityksessä sopii kuitenkin hänen luonteelleen paremmin.
– Tuntuu, kuin olisin ollut uudessa työssä jo paljon pidempään. Täällä on todella paljon tekemistä ja asiat menevät nopeasti eteenpäin ilman turhaa byrokratiaa.
Nuorille, jotka harkitsevat talotekniikan opintoja, Vänskä haluaisi kertoa, että koulutus antaa paljon mahdollisuuksia. Kaikista talotekniikan insinööreistä ei tarvitse tulla ilmanvaihdon tai lämmitysjärjestelmien suunnittelijoita.
– Talotekniikan tutkinto käy pohjaksi moniin jatko-opintoihin esimerkiksi sähkö-, rakennus- tai energiapuolelle. Jatkokouluttautumisella voi päästä pitkälle ja erikoistua, hän kannustaa.
Saara Vänskä
Tutkinto: Insinööri, talotekniikan tutkinto-ohjelma, TAMK 2016. Diplomi-insinööri, rakennustekniikan tutkinto-ohjelma, Tampereen yliopisto 2019.
Työ: Aluejohtaja, REDO Oy.
Vapaa-aika: Vapaa-ajalla Vänskän pitävät kiireisenä perheen 1- ja 2-vuotiaat lapset sekä 14-vuotias esikoinen. Työn ja perhe-elämän vastapainoksi hän harrastaa palauttavaa liikuntaa, kuten joogaa, pilatesta ja rauhallista lenkkeilyä.
Lisää tarinoita TAMKin alumneista

TAMKin alumneille
Olet osa TAMKin alumniyhteisöä, jos olet opiskellut tai työskennellyt Tampereen ammattikorkeakoulussa tai Pirkanmaan ammattikorkeakoulussa. Liittymällä TAMKin alumniverkostoon saat suoraan sähköpostiisi tietoa ajankohtaisista koulutuksista, tapahtumista ja uutisista.
Kirjoittaja: Virpi Ekholm








