Hyppää pääsisältöön
Ihmiset

Alumnimme Frida Björkman: Keskustelu metsistä on turhan mustavalkoista

Julkaistu 10.2.2025
Tampereen ammattikorkeakoulu
.
Frida Björkman Mårran-koiransa kanssa. Kuva: Meri-Tuulia Forsman / Metsähallitus
Frida Björkman nauttii monipuolisesta ja vaihtelevasta työstä Metsähallituksen metsäasiantuntijana. Hän sai juuri valmiiksi TAMKissa metsätalouden ylemmän tutkinto-ohjelman opinnot, jotka keskittyivät luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen.

Kun lumikinokset peittävät maata, Frida Björkman ottaa mukaansa maastotöihin lämpimän vaatekerran sekä liukulumikengät. Kesän hellepäivinä hän puolestaan lähtee metsään jo neljältä aamulla, jotta välttyisi päivän kuumimmilta tunneilta.

Björkman työskentelee metsäasiantuntijana Metsähallituksessa, joka huolehtii valtion metsien ja vesialueiden hoidosta. Hänen vastuullaan on metsätiloja Orivedeltä Ähtäriin ja Vaasan rannikolla sijaitsevaan Vöyrin kuntaan saakka. 

– Olen maastossa keskimäärin kolmena päivänä viikossa ympäri vuoden, säässä kuin säässä. Myös ajokilometrejä tulee paljon, hän kertoo.

Metsäasiantuntijan tehtäviin kuuluu esimerkiksi hakkuualueiden, metsänhoitotöiden sekä luonnonhoitotöiden suunnittelua. Hän varmistaa, että tiedot paikkatietojärjestelmässä ovat ajan tasalla, ja palvelee asiakkaita, jotka haluavat ostaa polttopuun keruulupia hakkuualueille.

Työhön kuuluu paljon yhteistyötä Metsähallituksen sisällä sekä muiden organisaatioiden, kuten puolustusvoimien, Luonnonvarakeskuksen ja eri oppilaitosten kanssa.

– Työ on vaihtelevaa ja monipuolista. Meillä on myös vapaa työaika, mikä helpottaa työn ja muun elämän yhteensovittamista. Saan itse päättää, milloin menen töihin ja milloin lähden töistä.

Maastossa kulkiessa työ ei aina edes tunnu työltä. Björkman nauttii erityisesti hetkistä kevättalvella, kun hanki kantaa ja aurinko paistaa. Myös aikaiset, seesteiset kesäaamut ja loppusyksyn ensimmäiset kirpeät pakkasaamut saavat hymyn huulille. 

– Työssä on hienoa, että pääsee kokemaan vuodenaikojen erilaisen kirjon luonnossa, hän kuvailee.

Töitä kannattaa hakea myös pieniltä paikkakunnilta

Frida Björkman on aina retkeillyt ja liikkunut paljon luonnossa. Aloittaessaan metsätalouden opinnot TAMKissa vuonna 2013 hän ei kuitenkaan vielä tiennyt metsäalasta juuri mitään.

– Katsoin, mitä opintoja Tampereen ammattikorkeakoulussa olisi tarjolla, ja metsäala kuulosti hauskalta. Ja ihan oikeaan se osuikin, sillä tällä alalla on hauska olla töissä!

Insinööriopinnoissa Björkman piti erityisesti opintojen monipuolisuudesta. Kaikkea ei opiskeltu koulun penkillä, vaan opiskelijat ja opettajat jalkautuivat usein myös maastoon. Opettajat olivat mukavia, ja kurssikavereiden kesken oli hyvä yhteishenki.

Björkman valmistui TAMKista metsätalousinsinööriksi vuonna 2017. Vuotta myöhemmin hän sai vakituisen työpaikan Metsähallituksesta, Keski-Suomen metsätiimistä. Hän aloitti työt ensin Karstulan toimipisteellä Keski-Suomessa ja siirtyi neljä vuotta myöhemmin Orivedelle Pirkanmaalle.

Björkman kannustaa muitakin vastavalmistuneita hakemaan avoimin mielin töitä pieniltäkin paikkakunnilta.

– Jostain kannattaa aloittaa. Jos siellä ei viihdykään, paikkakuntaa pääsee kyllä myöhemmin vaihtamaan. Kun saa työkokemusta, se avaa yleensä monia ovia. 

Björkman sai vastikään valmiiksi metsätalouden ylemmän tutkinto-ohjelman opinnot, jotka hän suoritti TAMKissa työn ohella. Opinnot keskittyivät erityisesti luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen.

– Luonnon monimuotoisuus on hyvin ajankohtainen ja tulevaisuudessakin tärkeä aihe. YAMK-opinnoissa sain syventää ja päivittää omaa osaamistani tästä aiheesta, hän kiittelee.

Ratkaisuja, ei vastakkainasetteluja

Suomalaisiin metsiin liittyy erilaisia toiveita ja tavoitteita, jotka tuntuvat joskus olevan ristiriidassa keskenään. Metsäteollisuus tarvitsee puuta, mutta luonnon monimuotoisuutta tulisi samalla vaalia ja metsien hiilivarastoista huolehtia. Lisäksi metsät ovat suomalaisille tärkeitä virkistyspaikkoja ja osa kansallismaisemaa.

Frida Björkmanin mukaan erilaiset tavoitteet on useimmiten mahdollista sovittaa yhteen.

Koen, että metsiin liittyvä keskustelu on turhankin mustavalkoista ja polarisoitunutta. Toivon, että miettisimme vastakkainasettelun sijaan sitä, miten asioita voidaan ratkaista.

Frida Björkman

Björkman liikkuu mielellään luonnossa myös vapaa-ajallaan. Usein mukana ovat länsigöötanmaanpystykorvat Mårran ja Gullan, jotka ovat saaneet nimensä Muumien Mörön ja Pekka Töpöhäntä -tarinoista tutun Arkadianmäen Ullan mukaan.

Mårran ja Gullan ovat mukana myös Metsähallituksen some-tilillä, jossa ne kertovat, mitä metsäasiantuntija oikein puuhastelee työpäivinään. Viimeksi ne ovat kertoneet yleisölle esimerkiksi Jari-myrskyn kaatamien puiden raivaamisesta ja metsäautoteiden kunnostuksesta.

– On ollut hauska lisä omaan työhön miettiä, mitä työstä olisi hyvä kertoa ulospäin. Tavoitteena on, että ihmisille tulisi tutummaksi, mitä kaikkea Metsähallituksessa tehdään.

Mårran ja Gullan seikkailevat Metsähallituksen Instagram-tilillä tittelillä Metsätalouskoirat.

Frida Björkman

Tutkinto: Metsätalousinsinööri (YAMK), Tampereen ammattikorkeakoulu 2025.

Työ: Metsäasiantuntija, Metsähallitus, Orivesi.

Vapaa-aika: Liikkuu paljon luonnossa, vaeltaa ja retkeilee. Lenkkeilee päivittäin metsässä kahden koiransa kanssa.

Hae opiskelijaksi

Tutustu tutkinto-ohjelmaan ja hae Opintopolussa!

TAMKin alumneille

Olet osa TAMKin alumniyhteisöä, jos olet opiskellut tai työskennellyt Tampereen ammattikorkeakoulussa tai Pirkanmaan ammattikorkeakoulussa. Liittymällä TAMKin alumniverkostoon saat suoraan sähköpostiisi tietoa ajankohtaisista koulutuksista, tapahtumista ja uutisista.

Kirjoittaja: Virpi Ekholm