Lähikuva kaupungin pienoismallista.

Tampereen yliopiston strategia ja avaintietoa

Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa. Tutustu strategiaamme, arvoihimme ja avaintietoomme tällä sivulla.

Uusi monialainen yliopistomme kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen.

Tutkimuksemme nousevat alueet

Strategiaa tukevat toimenpiteet

Tampereen yliopiston strategiaa tukevat toimenpiteet kohdistuvat erityisesti

  1. tutkimuksen tieteelliseen laatuun ja vaikuttavuuteen,
  2. koulutuksen laatuun ja vaikuttavuuteen, 
  3. kansainvälisen veto- ja pitovoiman vahvistamiseen sekä 
  4. korkeakoulukonsernin synergiaetujen rakentumiseen.

Uutena yliopistona toteutamme sopimuskaudella myös yhteisöä, työhyvinvointia ja osaamista vahvistavan henkilöstöohjelman ja luomme yhteistä toimintakulttuuria.

Työmme perusta on jatkuva pyrkimys uuteen tietoon ja tieteellisiin läpimurtoihin.

Yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen.

Tampereen yliopiston arvot

Avoimuus

Näkyy viestinnässä, päätöksenteossa, avoimuutena yhteiskuntaan tieteen saavutusten avaamiseksi ja korkeakouluyhteisömme toiminnan vaikuttavuuden maksimoimiseksi. Olemme avoimia kohtaamaan toisemme.

Kriittisyys

Näkyy olemassa olevien totuuksien haastamisena sekä arvostavana ja rakentavana keskusteluna. Rakentava kriittisyys kannustaa luovuuteen. Lähtökohtanamme on ajattelun ja ilmaisun vapaus sekä luottamuksen ilmapiiri.

Moninaisuus

Näkyy erilaisten ihmisten, alojen ja perinteiden arvostuksena. Kannustamme yhteistyöhön sekä uusien mahdollisuuksien tunnistamiseen. Lähtökohtanamme on yhdenvertaisuus.

Oppijalähtöisyys

Näkyy oppimisen ja kehittymisen mahdollisuuksien edistämisenä. Toimintamme tavoitteena on oppijan paras. Yhteisössämme kaikki ovat oppimassa. Tavoitteenamme on uteliaisuuden ja oppimisen janon synnyttäminen.

Rohkeus

Näkyy intohimona tarttua yhdessä maailman vaikeimpiin ongelmiin. Innostamme kehittämään luovia ja ennakkoluulottomia ratkaisuja.

Sivistys

Näkyy tieteellisen ja taiteellisen toiminnan tavoitteena sekä yksilön että yhteisön tasolla. Lähtökohtanamme on toisten arvostaminen.

Vastuullisuus

Näkyy tutkimuksessa, opetuksessa, yhteisömme toimintatavoissa ja yhteiskunnallisessa vaikuttavuudessa. Olemme kestävän kehityksen suunnannäyttäjä.

Materiaaliopin opiskelijoita.

Avaintietoa Tampereen yliopistosta

Tampereen yliopisto on yksi Suomen monialaisimmista yliopistoista. Yliopistomme kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen.

Nykyinen Tampereen yliopisto syntyi vuoden 2019 alussa, kun Tampereen teknillinen yliopisto ja aiempi Tampereen yliopisto yhdistyivät uudeksi säätiöyliopistoksi.

Yliopistossamme opiskelee lähes 21 500 tutkinto-opiskelijaa. Heistä 18 800 opiskelee alempaa tai ylempää korkeakoulututkintoa, ja vajaat 2 700 tohtorintutkintoa. Tutkintoon johtavassa koulutuksessa aloittaa vuosittain lähes 4 200 uutta opiskelijaa. Lisäksi yli 1 600 opiskelijaa opiskelee lääkärien erikoistumiskoulutuksessa.

Tutkintoja Tampereen yliopistossa suoritetaan vuosittain yli 4 100 kymmeneltä koulutusalalta. Tutkinnoista noin kolmannes on tekniikan ja neljännes yhteiskunnallisilta aloilta.

Tampereen yliopistossa työskentelee lähes 4 200 henkilöä. Henkilöstöstä opetus- ja tutkimushenkilökuntaa on runsaat 2 700, harjoittelukoulun henkilökuntaa 100 ja muuta henkilökuntaa runsaat 1 300.

Yliopistomme tuottaa noin 3 600 vertaisarvioitua tieteellistä julkaisua vuodessa. Näistä 35 prosenttia on korkeinta tai johtavaa tasoa. Noin kolme neljästä julkaisusta on avoimesti saatavilla.

Vuonna 2021 Tampereen yliopiston kokonaisrahoitus oli 336 miljoonaa euroa. Valtionrahoitusta yliopisto sai 198 miljoonaa euroa. Tärkeimpiä tutkimusrahoittajia ovat Suomen Akatemia, Euroopan Unioni, Business Finland sekä kotimaiset säätiöt.

Tutustu Tampereen yliopiston vuoden 2021 toimintakatsaukseenTutustu Tampereen yliopiston vuoden 2020 toimintakatsaukseen