Hyppää pääsisältöön

Marjut Vähänen: EMBA auttaa uralla ja elämässä eteenpäin

Julkaistu 21.1.2020
,
päivitetty 12.2.2020
Tampereen yliopisto
Marjut Vähänen on FinNuclear ry:n toiminnanjohtaja. Yhdistykseen kuuluu ydinvoima-alan toimijoita, ja sen tarkoituksena on mm. edistää toimijoiden osaamista ja liiketoimintamahdollisuuksia kotimaassa ja kansainvälisissä hankkeissa.

Marjut Vähäsen kipinä oman osaamisen syventämiseen syttyi jo aikanaan Tampereen teknillisen yliopiston järjestämässä Porin JOKO-koulutuksessa.

– Kaipasin työkaluja omaan työelämääni. Koulutusten aiheet täydensivät hyvin toisiaan, ja siten EMBA:ssa sain syventyä JOKO-koulutuksen aiheisiin vielä laajemmin.
– Minulla oli ennestään kokemusta koulutuksen toteuttajasta, ja tiesin että saan sieltä varmasti laadukasta opetusta.

Verkostot tärkein anti

Tärkeimmäksi asiaksi koulutuksesta hän nostaa uuden oppimisen ohella siellä syntyneet verkostot. Myös lopputyö nousi tärkeään rooliin.
– Pystyn hyödyntämään oppimaani erinomaisesti työssäni. Tein lopputyöni ydinjätehuollon osaamisen tuotteistamisesta, ja työskentelen edelleen samojen aihepiirien ympärillä. EMBA-tarina jatkuu täällä edelleen!

Vähänen pitää EMBA-koulutusta tärkeänä suunnannäyttäjänä.
– Toivon, että hyvä koulutus jatkuu tulevaisuudessakin. EMBA-koulutus tuntui monille olevan juuri se asia, joka auttoi uralla ja elämässä eteenpäin.

”Suosittelen koulutusta esimiestehtävissä oleville ja kaikille sellaisille, jotka vastaavat työssään suuremmista kokonaisuuksista, budjetoinnista tai strategisesta suunnittelusta. Koulutuksessa oppii ennakoimaan ja arvioimaan oman toiminnan vaikutusta suhteessa muihin.”