Hyppää pääsisältöön

Solidariteetit käytäntöön - Nuorten arkiyhteisöt tunnustuksen lähteenä ja ehkäisevän sosiaalityön areenana

Tampereen yliopisto
Projektin kesto1.9.2022–31.8.2026
KärkialueYhteiskunta

Hankkeessa tutkitaan, kuinka nuorten käsitys solidaarisuudesta rakentuu suhteessa ikätovereihin ja laajemmin paikallisiin yhteisöihin sekä yhteiskuntaan. Ymmärryksen lisääminen nuorten kokemasta solidaarisuudesta on ensisijaista nuorten kanssa työskenteleville. Ammattilaisen tavoittaessa nuoren kokemusmaailmaa solidaarisuuksien näkökulmasta, nuoren oma ymmärrys sosiaalisista tilanteista avautuu uudella tavalla. Tämän lisäksi solidaarisuuden mekanismien ymmärtäminen antaa välineitä yhteisöllisyyden tukemiseen ylisukupolvisesti.


Myöhäismodernissa yhteiskunnassa solidaarisuutta rakennetaan erilaisuudesta, ei niinkään samankaltaisuudesta, käsin. Tätä kautta tutkimus tuottaa uutta tietoa solidaarisuudesta ja valta-asetelmista. Monitieteinen hanke on kiinnostunut nuorten käsityksistä solidaarisuudesta kolmessa eri arkiympäristössä: koulussa, kadulla ja sosiaalisessa mediassa. Projektissa hyödynnetään digitaalisen etnografian metodeja sekä luovia menetelmiä, joissa osallistetaan nuoret ja nuorten kanssa työskentelevät. Tavoitteena on lisätä sosiaalista koheesiota ja hyvinvointia tunnistamalla, että erilaiset arvot ja lojaliteetit eivät automaattisesti poissulje solidaarisuuden kokemuksia.

 

Tutkimusryhmä

Professori Riikka Korkiamäki

Tutkijatohtori Tiina Määttä

Väitöskirjatutkija Annika Lehtonen

Tutkija Elina Vaahensalo (Turun yliopisto)

Tohtori Ayeshah Emond, UK (University College London)

Tutkimusavustaja Nina Vanhatalo

 

Tutkimusrahoitus

Suomen Akatemia

Koordinoiva organisaatio

Tampereen yliopisto

Projektiin kuuluvat henkilöt

Yhteistyötahot

Centre for Research on Environmental and Social Change (CRESC), Belgia (apulaisprofessori Stijn Oosterlynck)

Higher Institute of Arts and Culture (ISArC), Mozambique (professori Miguel Marrengula)

Into - Etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry (Katja Uustalo)

Jyväskylän yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius (professori Aila-Leena Matties)

Leeds Beckett University, UK (yliopistonlehtori Erika Larudo ja tohtori Darren Hill)

Nuorisotutkimusseura (professori Päivi Honkatukia)

Trinity College Dublin, School of Social Work and Social Policy, Irlanti (professori Robbie Gilligan)

Trinity Research in Childhood Centre (TRiCC, Irlanti) (professori Trevor Spratt)

Turun yliopisto, Digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelma (professori Jaakko Suominen ja yliopistonlehtori Riikka Turtiainen)

University College Cork, School of Applied Social Studies, Irlanti (tohtori Eluska Fernadez)